Valloitettu kaupunki II

 Betula pubescens, osa 180

Pääosa yläkaupungin asukkaista suhtautui netronovalalaisiin kylmästi ja ajoittain jopa vihamielisesti. Heillä olikin eniten menetettävää, kun suuria muutoksia tapahtui. Jotkut ottivat netronovalalaiset kuitenkin lämpimästi vastaan.

Mutta koska yläkaupungin asukkailla oli paljon menetettävää, he eivät ryhtyneet avoimeen kapinaan valloittajia vastaan. He kätkivät kapinan sisäänsä ja juonivat keskenään. Vastarintaa he eivät tehneet.

Kallas ja Suomas katselivat yläkaupungin kivettyjä katuja. Ero alakaupunkiin oli räikeän suuri. Toisella puolella muuria oli pieniä puisia hökkeleitä ja toisella puolella suuria kivisiä palatsimaisia rakennuksia.

”Yläkaupungin vartiointi voisi olla sopiva tehtävä aliupseerien hoidettavaksi”, Solkar sanoi.

”Toisaalta yläkaupunkilaiset haluavat, että he pääsevät tapaamaan korkea-arvoisia henkilöitä”, Venir sanoi.

”Mutta onko meillä kahdella sellaiseen aikaa?” Solkar kysyi.

”Ei ole”, Venir vastasi.

Kallas piti lyhyen miettimistauon.

”Enkä kyllä sellaista tekisi, vaikka olisi aikaa. Tärkeämpää olisi käyttää se aika omien sotilaiden tapaamiseen”, Venir sanoi.

Suomas nyökkäsi.

”Yläkaupunkilaiset saavat siis tyytyä aliupseereihin”, Solkar sanoi.

”Ja rivisotilaisiin. Ei aliupseerienkaan aika riitä joka paikkaan”, Venir sanoi.

Yläkaupungin keskellä kohosi muita suurempi rakennus, joka olisi monessa muussa paikkaa käynyt linnasta. Se oli kaupungin hallitsijan rakennus, jota Martin Burhleo oli myös asuttanut aikanaan. Nyt rakennus oli tyhjä ja sen saloissa ei ollut mitään lippuja.

”Olisiko meidän pitänyt viedä liput tuonne?” Solkar kysyi.

Kallas nosti katseensa palatsiin ja pudisti päätään hetken päästä.

”En usko, että siitä on mitään hyötyä. Olemme täällä vain hetken ja kenraali ei halua majoittua palatsiin”, Venir sanoi.

”Mutta sen haltuunotto voisi viestiä yläkaupunkilaisille paremmin, että me todella olemme täällä vallassa. Olen ymmärtänyt, että palatsilla on suuri symbolinen merkitys. Nyt me vain olemme tällä ja kaupunki on vailla johtajaa”, Solkar sanoi.

”Ehkä niinkin, mutta lippumme liehuvat silti kaikkialla muualla”, Venir sanoi.

Suomas käänsi katseensa lippuun, joka liehui heidän vieressään.

”Ehkäpä se riittää”, Solkar sanoi.