Muumioitu lohikäärme XVI

Betula nana, osa 354

Mihail odotti, että Emily pääsi korokkeelle, ennen kuin komensi lohikäärmeen liikkeelle.

”Mennään ensin ulos”, Mihail sanoi.

Lohikäärme tottelli hitaasti. Pelkkä ääni ei riittänyt olennon tehokkaaseen ohjaamiseen, vaan tarvittaisiin ohjaamista taikavoimien avulla. Hitain ja raskain askelin lohikäärme kuitenkin lähti etenemään kohti oviaukkoa.

”Pysähdy”, Mihail sanoi.

Lohikäärme ehti ottaa pari askelta vielä Mihailin sanojen jälkeen ennen kuin pysähtyi.

”Yritetään toisella tapaa”, Mihail sanoi.

Mihail sulki silmänsä, keskittyi ja kokosi vielä jäljellä olevia taikavoimiaan. Kuolleestamanatun ohjaaminen vaatisi jonkin verran voimia, kun kyseessä oli niin suurikokoinen olento. Hän kosketti lohikäärmettä ja antoi takavoiman virrata käsistään lohikäärmeeseen. Lohikäärmeen koko kehon hallinnan saaminen kesti vähän aikaa, mutta lopulta Mihail kykeni ajatuksellaan ohjaamaan lohikäärmeen liikettä.

”Yritetään uudestaan”, Mihail sanoi.

Lohikäärme lähti heti liikkeelle, kun Mihail ajatteli käskyä. Samoin se pysähtyi heti, kun Mihail halusi.

”Nyt tämä sujuu paremmin”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi vielä vilkuttamaan Emilylle ja ohjasi sitten lohikäärmeen ulos.

Ulkona oli ohikulkevia sotilaita sekä kuolleestamanauspaikan vartijoita, jotka kaikki säikähtivät, kun valtava olento tuli ulos auringonvaloon. Nähdessään Mihailin lohikäärmeen selässä, he ryhtyivät suosionosoituksiin. Mihail nyökkäili ja vilkutti sotilaille muutaman kerran. Sitten hän teki sen, mitä oli tullut lohikäärmeen kanssa tekemään. Hän komensi lohikäärmeen lentoon.

Raskas olento nousi hitaasti ilmaan. Aluksi Mihailista tuntui, etteivät he nousisi ollenkaan lentoon, mutta kohta hän huomasi, että katu ja kuolleestamanauspaikka jäivät kauaksi alle. Hän ohjasi lohikäärmettä yhä ylemmäksi.

Pian Mihail nousi lohikäärmeen kanssa rakennusten yli ja näki nekropoliksen kokonaisuudessaan. Yhä korkeammalla hän näki vielä pidemmälle. Toiseen suuntaan nekropoliksen ulkopuolella jatkui aavikko ja toiseen suuntaan vastaan tuli elävien kaupunki. Ja sitten joki joka halkaisi kullankeltaisen aavikon sinisenä vyönä, jonka kummallakin puolella oli vihreät vyöt. Mitä ylemmäksi Mihail ja lohikäärme nousivat, sitä selkeämmin vyö erottui.

”Tätä  maata minä hallitsen. Täällä minun kansani asuu”, Mihail sanoi.

Mihail käänsi katseensa ensin etelään. Meri oli niin kaukana, ettei se näkynyt edes näin korkealta. Seuraavaksi itä ja länsi. Kummassakaan suunnassa ei ollut mitään kiinnostavaa katseltavaa.

Lopuksi suunta kääntyi pohjoiseen. Mihail ei erottanut, missä aavikko muuttui savanniksi. Jossakin kaukana niin kävi ja siitä pohjoiseen edetessä lopulta vastaan tulisi Suuri keisarikunta.

”Sinne meidän on mentävä. Kohti taistelua”, Mihail sanoi.

Lohikäärme ei regoinut asiaan mitenkään. Sen reaktiot olivat Mihailin käsissä.

Mihail lensi lohikäärmellä vielä vähän aikaa ja ohjasi lohikäärmeen sitten takaisin kohti nekropolia.

Muumioitu lohikäärme XV

Betula nana, osa 353

Mihail ja Emily huokaisivat helpotuksesta.

”Kuolleestamanaus taisi onnistua niin kuin oli tarkoituskin”, Mihail sanoi.

”Se on hyvä. Minä jo säikähdin, että manasit sen eläväksikuolleeksi, mutta nyt se kuitenkin hyökkää kimppuumme”, Emily sanoi.

”Minäkin ehdin pelätä samaa”, Mihail sanoi.

Eläväkuollut lohikäärme seurasi heidän keskusteluaan, mutta ei reagoinut siihen mitenkään. Emily käänsi katseensa Mihailiin.

”Onko se samanlainen tietoinen eläytetty kuin vaikka sukulaisesi Edkar Netronova, joka muistaa menneet ja pystyy itsenäiseen päätöksentekoon?” Emily kysyi.

Mihail käänsi katseensa Emilyyn ja mietti hetken ajan vastaustaan. Rehellisesti sanottuna hän mietti täysin samaa ja ei tiennyt vastausta vielä itsekään.

”Koska lohikäärmeen sielu vastusti kuolleestamanausta niin kovasti ja jouduin sitomaan sen voimakkaalla loitsulla, jotta manaus onnistu, voi olla, että lohikäärmeen oma tahto ja luova ajattelu murtui samalla”, Mihail vastasi.

Emily nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin lohikäärmeeseen.

”Sitten sinun täytyy kontrolloida sitä itse”, Emily sanoi.

Mihail seurasi Emilyn esimerkkiä ja käänsi myös katseensa takaisin lohikäärmeeseen.

”Niin”, Mihail sanoi.

Mihail astui lähemmäs lohikäärmettä, joka ei reagoinut muuten kuin tuijottamalla rauhallisesti kuolleestamanaajaansa.

”Mitä aiot?” Emily kysyi.

”Aion kokeilla lohikäärmeellä ratsastamista”, Mihail vastasi.

Mihail käveli lohikäärmeen luokse. Lohikäärme seurasi Mihailia katseellaan. Emilystä lohikäärmeen käytös ei vaikuttanut luonnolliselta. Se oli kuin transsissa vailla mitään omaa tahtoa. Hänen paha aavistuksensa jatkui ja vahvistui.

”Ole varovainen”, Emily sanoi.

Emily ei ollut varma kuuliko Mihail enää häntä. Tämä ei ainakaan näyttänyt reagoivan mitenkään hänen sanomiseensa. Emily ei voinutkaan muuta kuin seurata, kun Mihailin kiipesi ylös lohikäärmeen selkään. Lohikäärmeen selkään päästyään Mihail vilkutti Emilylle ja viittoi tämän siirtymään sivummalle.

”En voi sille mitään, mutta minulla on tästä kaikesta pahat aavistukset”, Emily sanoi.

Kukaan ei ollut kuulemassa.

Emily käveli takaisin korokkeelle, jolla myös Emilyn kamarineito edelleen odotti. Tämä näytti hyvin huolestuneelta.

”Rouva ruhtinatar, oletteko kunnossa?” Kamarineito kysyi.

”Olen, kiitos”, Emily vastasi.

Emily toivoi, että myös Mihail olisi. Ja että lohikäärme oli.

Muumioitu lohikäärme XIV

Betula nana, osa 352

”Minä luulin… Minä pelkäsin, että muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäys olisi murtanut sinut ja loitsun. Ja siitä olisi noussut tämä pölymyrsky”, Emily sanoi.

”Minä torjuin hyökkäyksen ja sidoin muumioidun lohikäärmeen sielun takaisin lohikäärmeen ruumiin sisälle”, Mihail sanoi.

”Miten onnistuit siinä?” Emily kysyi.

Mihail nieleskeli. Vaikka kuolleestamanaus oli taas vakaa, niin sen ylläpitäminen kävi voimille.

”Kerron, kunhan olen saanut manauksen päätökseen. Minun täytyy nyt keskittyä”, Mihail vastasi.

”Ei sillä ole merkitystä. Merkitystä on vain sillä, että sinä olet vielä elossa”, Emily sanoi.

Emily ryömi Mihailin luokse ja halais tämän jalkaa.

Mihail katseli Emilyä. Tämän läsnäolo toisaalta rauhoitti häntä, mutta toisaalta haittasi keskittymistä loitsuun. Vielä hetki, sitten voin keskittyä sinuun, Mihail ajatteli.

Sitten Mihail lausui kuolleestamanauksen viimeiset sanat ja viimeisteli manauksen. Kaikki taikavoima, mikä hänen ympärillään sekä pitkin riimuja ja taikapiirejä kaikkiallla hänen ja muumioidun lohikäärmeen ympärillä, keskittyi, voimistui ja sitten syöksähtivät muumioituun lohikäärmeeseen.

Vajosi syvä hiljaisuus ja pölypilvi alkoi pikkuhiljaa laskeutua. Jostain kuului Tammen seuraajien ääniä. Kaikki odottivat, oliko manaus onnistunut. Mihail veti Emily ylös ja halasi tätä.

”Kaikki on hyvin”, Mihail sanoi.

”Minä pelkäsin niin paljon. Luulin, että jätit minun tänne maailmaan yksin”, Emily sanoi.

Mihail rutisti Emilya tiukemmin.

”Lupaatko, että et jätä minua koskaan yksin?” Emily kysyi.

Muumioidun lohikäärmeen suunnasta kuului kova karjaisu, mikä sai heidät katsomaan lohikäärmeeseen päin. Lohikäärme oli elossa. Tai tarkemmin sanottuna se oli elävä kuollut. Kuolleestamanaus oli vihdoin onnistunut. Maa tärisi, kun kuolleesta herätetty lohikäärme nousi jaloilleen.

”Voi olla, että minun täytyy mennä ihan pian, mutta lupaan palata aina luoksesi. Tapahtui mitä tahansa”, Mihail vastasi.

Epäkuolleen lohikäärmeen ensimmäiset askeleet olivat jäykkiä ja tasapainoa etsiviä. Se kuitenkin lähti heti hoipertelemaan kohti Mihailia ja Emilyä.

”Onko se sinun hallinnassasi?” Emily kysyi.

”Toivottavasti”, Mihail vastasi.

Lohikäärme pysähtyi Mihailin ja Emilyn eteen, katseli heitä molempia ja karjaisi. Mihailin kääntyi kohti lohikäärmettä ja työnsi Emilyn selkänsä taakse. He valmistautuivat siihen, että lohikäärme hyökkäisi päin. Lohikäärme kuitenkin kumarsi heille.

Muumioitu lohikäärme XIII

Betula nana, osa 351

”Solmuloitsu 37, sielunsolmu”, Mihail sanoi.

Muumioituneen lohikäärmeen sielu karjui Mihailille, kun loitsun säikeet lähtivät Mihailin kädestä ja kiertyivät tämän ympärille. Jos Mihail olisi aloittanut solmuloitsun loitsimisen hetkeäkään myöhemmin, niin muumioituneen lohikäärmeen sielu olisi ehtinyt saattaa hyökkäyksensä loppuun loitsun aktivoitumisen aikana. Nyt loitsu ehti juuri sitoa sielun ja ensin pysäyttää sen ja sitten lähteä ujuttamaan takaisin muumioidun lohikäärmeen sisälle.

”Kirottu kuolevainen”, lohikäärme sanoi.

Muumioituneen lohikäärmeen sielun äänessä ei ollut enää uhmakkuutta ja ylpeyttä, vaan katkeruutta ja murtumista. Sen sielu ei kuitenkaan alistunut loitsuun ilman vastustelua. Loputa pyristely ei auttanut, vaan muumioituneen lohikäärmeen sielu katosi takaisin ruumiin sisään.

Mihailin ympärillä humisi. Kuolleestamanaus oli romahtamaisillaan. Hänen oli ollut pakko löysätä kontrollia, jotta pystyi loitsimaan sielunsolmun. Se oli ollut harkittu riski. Joko hänen olisi pitänyt väistää kokonaan pois hyökkäyksen alta, jolloin manaus olisi romahtantu varmasti, tai sitten hänen piti lopettaa loitsun kontrollointi ja ottaa riski siitä, ettei hän saisi loitsua takaisin haltuunsa. Hän ryhtyi loitsimaan uudestaan ja ottamaan manausta takaisin haltuunsa.

”Kestäkää vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti sanat Tammen seuraajille, jotka olivat saaneet manauksen yllättäen kontrolloitavakseen ja luultavasti hädin tuskin pysyivät tajuissaan manauksen paineen alla. Mihail toivoi, että olisi nähnyt seuraajat, mutta muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäyksen ja sen torjunnan nostattama pöly peitti näkökentän täydellisesti. Hän saattoi vain tunnustella loitsun tilaa ja päätellä siitä missä mentiin. Yksi Tammen seuraaja oli luultavasti joutunut luopumaan loitsinnasta syystä tai toisesta, mutta muut ilmeisesti olivat vielä mukana.

”Vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail jatkoi loitsimista ja riimu riimulta hän sai manausta takaisin hallintaansa. Alkuun se sai aikaan lisää epävakautta manauksessa, kun hallinta vaihtoi omistajaa, mutta kun Mihailin ote manauksesta leveni riittävän laajalle, manaus alkoi vakautua.

”Me viemme tämän perille saakka”, Mihail sanoi.

Tässä tapauksessa ”me” tarkoitti lähinnä Mihailia, sillä muilla loitsijoilla ei ollut voimaa saattaa kuolleestamanausta loppuun. Ei tällaisen kohteen kohdalla. Tammen seuraajat pystyivät kuolleestamanaamaan tavallisia ihmisiä, mutta maagisiin olentoihin, kuten lohikäärmeeseen, tarvittiin jotakin aivan muuta.

Kuolleestamanauksen riimut ja taikapiirit hohtivat yhä kirkkaammin ja pikkuhiljaa hohdetta alkoi siirtyä yhä enemmän Mihailin ympärille. Lopulta lähes koko taika oli kerääntynyt Mihailin ympärille ja tämä hohti kirkkaana läpi pölypilven.

”Mihail?” Emily kysyi.

Mihail käntyi kohti Emilyä, joka oli maassa kontillaan ja itki.

”Sinä olet hengissä”, Emily sanoi.

”Tietenkin”, Mihail sanoi.