Muumioitu lohikäärme XIII

Betula nana, osa 351

”Solmuloitsu 37, sielunsolmu”, Mihail sanoi.

Muumioituneen lohikäärmeen sielu karjui Mihailille, kun loitsun säikeet lähtivät Mihailin kädestä ja kiertyivät tämän ympärille. Jos Mihail olisi aloittanut solmuloitsun loitsimisen hetkeäkään myöhemmin, niin muumioituneen lohikäärmeen sielu olisi ehtinyt saattaa hyökkäyksensä loppuun loitsun aktivoitumisen aikana. Nyt loitsu ehti juuri sitoa sielun ja ensin pysäyttää sen ja sitten lähteä ujuttamaan takaisin muumioidun lohikäärmeen sisälle.

”Kirottu kuolevainen”, lohikäärme sanoi.

Muumioituneen lohikäärmeen sielun äänessä ei ollut enää uhmakkuutta ja ylpeyttä, vaan katkeruutta ja murtumista. Sen sielu ei kuitenkaan alistunut loitsuun ilman vastustelua. Loputa pyristely ei auttanut, vaan muumioituneen lohikäärmeen sielu katosi takaisin ruumiin sisään.

Mihailin ympärillä humisi. Kuolleestamanaus oli romahtamaisillaan. Hänen oli ollut pakko löysätä kontrollia, jotta pystyi loitsimaan sielunsolmun. Se oli ollut harkittu riski. Joko hänen olisi pitänyt väistää kokonaan pois hyökkäyksen alta, jolloin manaus olisi romahtantu varmasti, tai sitten hänen piti lopettaa loitsun kontrollointi ja ottaa riski siitä, ettei hän saisi loitsua takaisin haltuunsa. Hän ryhtyi loitsimaan uudestaan ja ottamaan manausta takaisin haltuunsa.

”Kestäkää vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail osoitti sanat Tammen seuraajille, jotka olivat saaneet manauksen yllättäen kontrolloitavakseen ja luultavasti hädin tuskin pysyivät tajuissaan manauksen paineen alla. Mihail toivoi, että olisi nähnyt seuraajat, mutta muumioidun lohikäärmeen sielun hyökkäyksen ja sen torjunnan nostattama pöly peitti näkökentän täydellisesti. Hän saattoi vain tunnustella loitsun tilaa ja päätellä siitä missä mentiin. Yksi Tammen seuraaja oli luultavasti joutunut luopumaan loitsinnasta syystä tai toisesta, mutta muut ilmeisesti olivat vielä mukana.

”Vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail jatkoi loitsimista ja riimu riimulta hän sai manausta takaisin hallintaansa. Alkuun se sai aikaan lisää epävakautta manauksessa, kun hallinta vaihtoi omistajaa, mutta kun Mihailin ote manauksesta leveni riittävän laajalle, manaus alkoi vakautua.

”Me viemme tämän perille saakka”, Mihail sanoi.

Tässä tapauksessa ”me” tarkoitti lähinnä Mihailia, sillä muilla loitsijoilla ei ollut voimaa saattaa kuolleestamanausta loppuun. Ei tällaisen kohteen kohdalla. Tammen seuraajat pystyivät kuolleestamanaamaan tavallisia ihmisiä, mutta maagisiin olentoihin, kuten lohikäärmeeseen, tarvittiin jotakin aivan muuta.

Kuolleestamanauksen riimut ja taikapiirit hohtivat yhä kirkkaammin ja pikkuhiljaa hohdetta alkoi siirtyä yhä enemmän Mihailin ympärille. Lopulta lähes koko taika oli kerääntynyt Mihailin ympärille ja tämä hohti kirkkaana läpi pölypilven.

”Mihail?” Emily kysyi.

Mihail käntyi kohti Emilyä, joka oli maassa kontillaan ja itki.

”Sinä olet hengissä”, Emily sanoi.

”Tietenkin”, Mihail sanoi.