Suuren keisarikunnan armeija

Betula nana, osa 203

Suuren keisarikunnan armeija saapui Netronovalaan alkusyksyisenä päivänä. Armeijaa vastassa olivat vain palavat rauniot linnoituksesta, joka oli ehtinyt levittäytymään laajalle alueelle ennen hylkäystä.

Etujoukkojen kärjen jalkaväkiosasto jäi katselemaan palavia raunioita ihmeissään. He olivat tulleet taisteluun, mutta taistelua ei ollut nähtävillä lähimainkaan.

Joukosta astui edemmäksi muutama sotilas. Toinen oli osaston komentaja ritari Niklas Hamburg ja toinen hänen kirjurinsa Handel Versmark.

”Mitä täällä on tapahtunut?” Niklas kysyi.

”En tiedä”, Handel vastasi.

”Näytä minulle karttaa”, Niklas sanoi.

Handel kaivoi laukustaan kartan ja ojensi sen Niklakselle.

”Kyllä meidän pitäisi olla oikeassa paikassa”, Niklas sanoi.

Taempaa kuului ääniä. Niklas kääntyi äänten suuntaan ja huomasi miesten väistävän kolmen ratsastajan joukkoa. Kärjessä ratsasti etujoukkojen komentaja kreivi Vilhelm Korshamn.

”Niklas, miksi pysähdyitte?” Vilhelm kysyi.

”Arvon kreivi, täällä on vain palavat rauniot”, Niklas vastasi.

”Onko tämä varmasti oikea paikka?” Vilhelm kysyi.

”Minun karttani mukaan on”, Niklas vastasi.

”Petros, karttani”, Vilhelm sanoi.

Kreivin vieressä ratsastanut mies kaivoi laukustaan kartan ja ojensi sen Vilhelmille. Kreivi Korshamn tutki karttaa aikansa ja totesi paikan olevan oikea.

”Tässä on nyt jotakin perin merkillistä. Minulle kerrottiin, että täällä olisi täysi linnoitus”, Vilhelm sanoi.

”Ehkä he ovat paenneet”, Niklas sanoi.

”Minun käsitykseni mukaan se ei ole Netronovien tapaista. Uskoisin, että sen verran veri on vettä sakeampaa, ettei suvun historiasta poiketa”, Vilhelm sanoi.

”Mitä teemme, teidän ylhäisyytenne?” Niklas kysyi.

”Perustakaa etuvartio tähän ja yrittäkää saada paloa sammumaan. Lähetä myös tiedustelijoita sen mitä pystyt. En usko, että olemme nähneet tämän kapinallisruhtinaan viimeistä sanaa”, Vilhelm vastasi.

”Näin tapahtuu, arvon kreivi”, Niklas sanoi.

”Minä ratsastan nyt herttuaan luokse kertomaan mitä olen nähnyt”, Vilhelm sanoi.

Kreivi Vilhelm Korshamn käänsi valkoisen ratsunsa ympäri ja lähti ratsastamaan samaan suuntaan mistä oli tullutkin. Kaksi muuta ratsastajaa seurasivat hänen perässään.

”Vai leiri tähän. Kai se sitten pitää”, Niklas sanoi.

Niklas antoi käskyt leirin pystyttämisestä ja tiedustelijoiden lähettämisestä. Netronovalan paloa he eivät saaneet aisoihin muuten kuin antamalla varustusten palaa loppuun saakka.

Vedenväkeä II

Betula nana, osa 202

”En pidä tästä”, Edkar sanoi.

”He ovat hyviä neuvottelijoita”, Mihail sanoi.

Mihail ja Edkar olivat kahdestaan alhaalla vedenväen luolassa. Muut olivat leirissä. Neuvottelut vedenväen kanssa olivat kestäneet kolme päivää ja vedenväki tuntui tietävän liiankin hyvin sen kuinka paljon Mihail apua tarvitsi.

Vedestä kuului sihinää ja vedenväki nousi ylös vedestä.

”Uskon, että olemme lähes saavuttaneet yhteisymmärryksen siitä, mitä sinä tarvitset”, Nael’aval sanoi.

Nael’aval oli vedenväen kruunupäinen kuningas.

”Tarvitsen sotilaita. Olen sanonut sitä alusta asti”, Mihail sanoi.

”Et sinä tarvitse sotilaita, sinun tarvitsee vain päästä eroon vihollisarmeijasta”, Nael’aval sanoi.

”Ja siihen tarvitsen sotilaita”, Mihail sanoi.

”Et välttämättä”, Nael’aval sanoi.

Mihail ei edes kysynyt mitä Nael’aval tarkoitti. Hän oli kahden päivän aikana kyllästynyt vedenväen arvuutteluihin.

”Nyt meidän vain pitää keskustella siitä, mitä me saamme siitä hyvästä, että hankkiudumme sinun vihollisarmeijastasi eroon”, Nael’aval sanoi.

Nyt Mihail ymmärsi, mistä Nael’aval oli puhunut.

”Edkar, mene ylös leiriin ja käske alkaa purkaa leiriä. Nämä neuvottelut loppuvat pian”, Mihail sanoi.

Edkar katsoi Mihailia hieman ihmetellen, mutta nyökkäsi sitten ja lähti pois luolasta.

”Mitä siis haluatte?” Mihail kysyi.

”Luulen, että tiedät jo”, Nael’aval vastasi.

”Haluatte kuolleita”, Mihail sanoi.

”Ehkä niitäkin, mutta ne ovat vain sivujuonne. Haluamme maata”, Nael’aval sanoi.

Vedenväkeä

Betula nana, osa 201

Mihail asteli varovaisesti kapeaa ja jyrkkää polkua rantatörmää alas kohti vesirajaa. Emily, Edkar, Sarnel ja Narsha seurasivat hänen perässään. Muut olivat jääneet leiriin, jonka he olivat pystyttäneet jonkin matkaa törmän reunasta sisämaahan päin.

”Ketä sinä olet oikein menossa tapaamaan?” Emily kysyi.

”Sitä ei vielä tiedä olenko menossa tapaamaan ketään”, Mihail vastasi.

”Kuka tällaisessa paikassa voi elää?” Sarnel kysyi.

”Monikin olento”, Narsha vastasi.

”Kuten esimerkiksi mikä?” Sarnel kysyi.

”Esimerkiksi merenneidot”, Narsha vastasi.

”Eivätkö merenneidot ole merimiesten kertomia satuja?” Edkar kysyi.

”Kyllä heitä on olemassa ihan oikeastikin. He ovat vain hyvin arkaa väkeä”, Narsha vastasi.

”Ja siksi heitä ei juuri koskaan näe?” Edkar kysyi.

”Niin”, Narsha vastasi.

Alhaalla törmän juurella aivan vedenrajassa oli luola. Luola oli lähes kokonaan veden alla, mutta sen ympäri kiersi tasanne, joka oli vedenpinnan yläpuolella. Mihail käveli aivan luolan perälle ja kääntyi sitten veden ääreen katse merelle päin.

”Noniin, vedenväki, olen tullut teitä tapaamaan”, Mihail sanoi.

Kukaan ei vastannut. Kukaan Mihailin seurueesta ei myöskään uskaltanut sanoa mitään.

”Minä teitä kutsuin, mutta te määräsitte paikan. Nyt minä olen täällä ja täsmälleen sovittuna ajankohtana”, Mihail sanoi.

Hiljaisuutta riitti vielä vähän aikaa ja sitten veden alta alkoi kuulua voimistuvaa sihinää. Sihinä voimistui niin kovaksi, että se vihloi Emilyn ja Narshan korvia.

Veden alta nousi kuin vedenalaisia näkymättömiä portaita pitkin tummansinisiä ja hieman läpikuultavia hahmoja, jotka olivat ihmismäisiä, mutteivät kuitenkaan millään tapaa ihmisiä. Hahmoja oli yhteensä viisi ja yhdellä niistä oli päässään levästä tehty kruunu. Kaikilla hahmoilla oli lanteillaan myös levästä tehdyt vyöt. Emilyn ja Narshan onneksi sihinä lakkasi, kun hahmot olivat nousseet pinnalle saakka.

”Olemme vastanneet kutsuusi, Léostan ruhtinas Mihail Netronova”, leväkruunupäinen hahmo sanoi vihlovasti sihisevällä äänellä.

”Toivottavasti olette varanneet hyvän tovin aikaa. Meillä on paljon keskusteltavaa”, Mihail sanoi.

”Epäilemme, että maanpäälliset sodat kiinnostaisivat meitä millään tavalla, mutta olemme päättäneet antaa sinulle mahdollisuuden. Maanpäällisellä väellä on harvoin kiinnostusta meidän asioihin, joten päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi”, leväkruunupäinen hahmo sanoi.

Uutta liittolaista etsimässä

Betula nana, osa 200

Edkar Netronova oli innokas saamaan kaiken mahdollisen tiedon vihollisesta, jota vastaan taistelemiseen oli saanut uuden mahdollisuuden. Mihailin neuvonantajien joukolla oli kuitenkin paljon sulattamista joukon uudessa jäsenessä, joka haisi mädälle ja joka oli olemattoman armeijan komentaja. Nilsillä oli pulaa tuoreista ruumiista, joita hän olisi voinut eläyttää Edkarin johdettavaksi. Mihail epäili, että Karlilla oli jotakin tekemistä asian kanssa. Häntä vastaan Mihail ei kuitenkaan halunnut ryhtyä, sillä liittolaisten lista oli muutenkin aivan liian lyhyt.

Nyt Mihail halusi kuitenkin saada yhden nimen lisää tuolle listalle. Sitä varten hän oli matkustanut Netronovalasta meren rannalle.

Merituuli tuoksui suolaiselle ja aallot jylisivät rantakallioita vasten.

”Ikävää, etteivät aistini ole sillä tasolla, millä ne olivat aiemmin”, Edkar sanoi.

Mihail oli ottanut Edkarin mukaansa, että kenellekään ei tulisi ylimääräisiä tilaisuuksia päästä hänestä eroon.

”Kuluneeseen aikaan nähden se ei varmaan ole mikään ihme. Nils tutkinee asiaa tarkemmin, kun hän ehtii”, Mihail sanoi.

”Toivon mukaan hän kuole työmääräänsä ennen sitä”, Edkar sanoi.

”Jos hän kuolee, niin herätän hänet takaisin eloon”, Mihail sanoi.

”Ehkä hän osaa hillitä työmääräänsä. Hän oli löytänyt jo seuraajiakin. He pääsevät jo tekemään osan eläytyksen valmistelusta”, Edkar sanoi.

”Se on hyvä, että hän saa koulutettua seuraajia. Kun taistelu alkaa, tarvitsemme heitä”, Mihail sanoi.

Edkarin vierestä kuului murahdus. Murahtaja oli Edkarin epäkuollut karhu Nalle, jonka Nils oli varta vasten metsästättänyt ja eläyttänyt Edkaria varten.

”Ole Nalle ihan rauhassa. Kyllä Nils varmasti eläyttää myös sinulle muutaman kaverin”, Edkar sanoi.

”Nils on hyvä mies”, Miranda sanoi.

Miranda oli Edkarin palvelijatar. Hän oli myös epäkuollut. Mihail oli herättänyt hänet takaisin eloon sen jälkeen, kun Miranda oli kuollut Mihailin armeijan sotilaiden välille syttyneen kapakkatappelun aikana. Nils oli taidokkaasti onnistunut hankkiman ruumiin ennen sen hautaamista. Mirandan ikäväksi hänen perheensä ei hyväksynyt epäkuollutta tytärtä.

Mihail käänsi katseensa mereltä takaisin sisämaahan, missä heidän loppuseurueensa oli. Emily oli halunnut tulla mukaan lemmikkeineen. Samoin Sarnel ja Narsha olivat mukana. Earnestiin olivat jääneet Karl, Hans ja Yldrim sekä tietysti Nils, joka teki töitä kuolleestamanauksen tutkimustensa parissa.

Seurue toi Mihailin mieleen ajan Vihersalosta lähdön jälkeen ja ennen Netronovalaan saapumista.

Kuolleiden kenraali III

Betula nana, osa 199

Edkar Netronova laskeutui pöydältä maahan ja tutki jäseniään. Hänen liikkeensä olivat hitaita, mutta selkeästi hallittuja. Edkar asetti kätensä rintakehänsä päälle.

”Muistan, että peitsi lävisti minut ja kaikki pimeni. Sitten näin valon ja nyt olen tässä”, Edkar sanoi.

”Sinut herätettiin takaisin eloon”, Mihail sanoi.

”Ei sellainen ole mahdollista”, Edkar sanoi.

”Ei ehkä silloin, kun sinä elit, mutta nyt se on mahdollista”, Nils sanoi.

”Mitä oikein puhutte?” Edkar kysyi.

”Minä olen Mihail Netronova. Olen sinun veljesi Sanrosin nuorimman pojan pojanpojanpojanpojanpoika. Nyt on vuosi 6268 ja minä manasin sinut juuri kuolleista”, Mihail vastasi.

”Mitä Sanrosille tapahtui?” Edkar kysyi.

”Hänet teloitettiin 130 vuotta sitten, kun sota loppui. Samoin koko muu sukumme Sanrosin nuorinta poikaa Eduardia lukuun ottamatta”, Mihail vastasi.

”Minä tiesin, ettei antautuminen ollut vaihtoehto. Siksi minä taistelin loppuun saakka”, Edkar sanoi.

”Nyt sinulla on uusi mahdollisuus taistella”, Mihail sanoi.

Edkar nyökkäsi.

”Taistelu on asia, josta jo eläessäni nautin eniten”, Edkar sanoi.

”Se on hyvä. Tämä taistelu ei nimittäin tule loppumaan kovinkaan pian”, Mihail sanoi.

”Mitä vihollista vastaan taistelemme?” Edkar kysyi.

”Sitä samaa vihollista vastaan, jota vastaan taistelit jo eläessäsi”, Mihail vastasi.

”Hyvä. Viimeksi minulta jäi homma kesken. On hyvä päästä maksamaan kalavelat pois”, Edkar sanoi.