Betula nana, osa 316
Yö oli muuttunut aamuksi ennen kuin Tammi ja tämän seuraajat olivat ehtineet kertoa Mihailille kaiken tietämänsä pohjoisen tilanteesta. Vaikutti siltä, että Netronovalan armeija oli houkuteltu pohjoiseen sitä varten, että se voitaisiin tuhota siellä helposti, kun Suuren keisarikunnan armeijat olivat valmiiksi koossa Imperiumia vastaan käytävän sodan vuoksi.
Kun kaikki asiat oli käyty läpi, Tammen seuraajat jättivät ruhtinaan ja Tammen kahdestaan keskustelemaan.
”Mitä ajattelet, arvon ruhtinas?” Nils kysyi.
Mihail halusi aikaa ajatella kuulemiaan ajatuksia.
”Mitä luulet minun ajattelevan?” Mihail kysyi.
”Minun ajatukseni ovat toissijaisia tässä tilanteessa. Siksi kysyn sinun ajatuksiasi”, Nils vastasi.
Mihail huokaisi. Hän nousi ylös tuolilta, jolla oli istunut pääosan aamuyöstä ja käveli ikkunalle katsomaan aamuauringossa paistattelevaa nekropolia. Mihail olisi halunnut nauttia vain näköalan kauneudesta. Nyt ei kuitenkaan ollut oikea hetki sille.
”Tämä on painajainen”, Mihail sanoi.
Tammi nyökkäsi.
”En keksi paljoakaan huonompaa tilannetta, mihin voisin tätä verrata”, Nils sanoi.
”Se varmaan olisi huonompi tilanne, jos Suuren keisarikunnan armeijat olisivat täällä”, Mihail sanoi.
”Niin. Onneksi emme ole siinä tilanteessa kuitenkaan”, Nils sanoi.
”Mutta voimme olla pian, jos emme saa ratkaistua tätä tilannetta niin, että se rajaa sodan Netronovalan ulkopuolelle”, Mihail sanoi.
Tammi aavisti pahaa ruhtinaan sanoissa.
”Mitä tarkoitat?” Nils kysyi.
”Meidän täytyy pitää taistelu Suuren keisarikunnan alueella”, Mihail vastasi.
”Mutta miten voimme tehdä sen?” Nils kysyi.
”Meidän täytyy lähettää uusia joukkoja kohti pohjoista ja Suuren keisarikunnan rajaa varmistamaan, että siltä suunnalta ei tule hyökkäystä ja pitämään raja-aluetta hallussa”, Mihail vastasi.
Mihail oli hetken hiljaa ennen kuin jatkoi.
”Ja meidän täytyy kuolleestamanata se lohikäärme, jota esittelit minulle aikaisemmin”, Mihail sanoi.
”Oletko varma, arvon ruhtinas?” Nils kysyi.
”Olen. Sen avulla voimme muuttaa taistelujen kulkua kaukana pohjoisessa, jos pohjoisen armeija pystyy pitämään puoliaan riittävän kauan”, Mihail vastasi.
Tammi nyökkäsi.
”Kiirehdin valmisteluja”, Nils sanoi.
”Toivottavasti ne ovat valmiit mahdollisimman pian. Meillä on kiire. Armeijamme ei pysty puolustautumaan loputtomiin keskellä Suurta keisarikuntaa”, Mihail sanoi.
torstai 29. syyskuuta 2022
Muumioitu lohikäärme III
torstai 22. syyskuuta 2022
Taikapeili V
Betula nana, osa 315
Mihail ratsasti kohti nekropolia niin nopeasti kuin hänen hevosen jaksoi laukata. Hänen vartijoillaan oli vaikeuksia pysyä hänen tahdissaan. Osasyynä vartijoiden hitauteen saattoi olla järkytys uutisesta, että pohjoinen armeija oli joutunut pulaan ja edessä olisi täysi sota Suurta keisarikuntaa vastaan. Se oli sota, jota kukaan Netronovalassa ei halunnut. Vihollinen oli aivan liian suuri.
Nils Tammi oli lähettänyt seuraajiaan valaisemaan Mihailin tietä kohti Nilsin työtiloja. Seuraajat kertoivat, että heidän mestarinsa odotti taikapeilin luona. Yhteys pohjoiseen oli auki, mutta ei ollut varmaa kuinka pitkään se pysyisi auki. Pohjoisessa oleva armeija valmisteli lähtöään kohti etelää. Mihail kiristi otettaan ohjaksista ja piiskasi hevostaan eteenpäin.
Lopulta Mihail pääsi nekropolissa olevien Nils Tammen työtilojen luokse. Tammi oli häntä vastassa pihassa.
”Arvon ruhtinas, toivoisin tapaavamme paremmalla hetkellä”, Nils sanoi.
”Toivon samaa”, Mihail sanoi.
Mihail laskeutui alas hevosensa selästä ja ojensi ohjakset Tammen seuraajalle, joka tuli noutamaan ruhtinaan hevosta. Mihail jätti hevosen Tammen seuraajien huoleksi.
”Onko yhteys pohjoiseen auki?” Mihail kysyi.
”Oli vielä äsken, mutta mennään katsomaan”, Nils vastasi.
Tammi johdatti Mihailin sisään työtiloihinsa ja taikapeilin luokse. Mihail ei malttanut odottaa peilille saakka, vaan kysyi Tammelta lisää tilanteesta.
”Oletko puhunut Edkarin kanssa?” Mihail kysyi.
”Olen keskustellut kenraali Netronovan kanssa usean tunnin ajan tilanteesta. Olen saattanut tarjota hänelle vain neuvojani tässä vaikeassa tilanteessa. Suuren keisarikunnan petos näyttää olleen täydellinen”, Nils vastasi.
”Haluan tietää kaiken”, Mihail sanoi.
”Tietenkin, arvon ruhtinas, mutta katsotaan ensin, onko meillä vielä yhteys olemassa, jolloin voit saada suoraan ensikädentietoa”, Nils vastasi.
Mihail nyökkäsi.
He nousivat viimeiset portaat ja astuivat saliin, jossa taikapeili oli.
”Onko yhteys vielä toiminnassa?” Nils kysyi.
”Mestari, olen pahoillani”, peilin luona oleva Tammen seuraaja vastasi.
”Miksi yhteys ei ole enää auki?” Mihail kysyi.
”Arvon ruhtinas, toisella puolella olevien seuraajien täytyi ryhtyä pakkaamaan tavaroita lähtöä varten. Kenraali Netronova on määrännyt koko armeijan lähtemään kohti etelää mahdollisimman pian. Kirjasimme kuitenkin ylös viimeiset tiedot, jotka he antoivat, jotta te saatte tuoreimman mahdollisen tiedon”, Tammen seuraaja vastasi.
Mihail oli pettynyt. Hän olisi halunnut keskustella tilanteesta suoraan Edkarin kanssa.
”Kertokaa kaikki”, Mihail sanoi.
torstai 15. syyskuuta 2022
Taikapeili IV
Betula nana, osa 314
Mihail heräsi oven koputukseen. Koputus oli hätäinen ja Mihail oli kuullut sen jo useaan kertaan unensa läpi. Koputus kuului taas uudelleen ja Emily käännähti äänestä. Mihail hapuili itsensä istumaan sängyn laidalle.
”Sisään. Olen hereillä”, Mihail sanoi.
Henkivartija avasi makuusalin oven varovaisesti. Emily oli yhä unessa Mihailin vierellä.
”Pahoitteluni, arvon ruhtinas, että herätän teidät tähän aikaan”, vartija sanoi.
”Toivottavasti sinulla on siihen hyvä syy”, Mihail sanoi.
”Kyllä, herra ruhtinas. Nils Tammi on lähettänyt kiireellisen viestin”, vartija sanoi.
”Mitä koskien?” Mihail kysyi.
”En tiedä. Lähetti odottaa työsalissanne. Hän olisi halunnut tulla itse herättämään teidät, mutta en voinut sallia sitä. Hän suostui sanomaan vain sen, että asia on äärimmäisen kiireellinen ja että jotakin sellaista on sattunut, joka vaatii välitöntä huomiotanne”, vartija vastasi.
Mihail huokaisi ja katsoi Emilyä, joka käännähti unissaan. Mihail suuteli Emilyä otsalle ja nousi sitten vuoteesta. Mihail pukeutui ja astui ulos makuusalista vilkaistuaan vielä kerran nukkuvaa Emilyä.
”Jonkun täytyy jäädä tänne vastaamaan Emilyn kysymyksiin. Hänellä niitä varmasti on, kun hän herää ja minä en olekaan vieressä”, Mihail sanoi.
”Me jäämme tähän oven taakse ja kerron teidän menostanne myös kamarineidoille, jos he saapuvat ennen teitä”, vartija sanoi.
Mihail huomasi, että hänet herättäneen vartijan lisäksi oven takana oli myös ne kaksi vartijaa, jotka sinne kuuluivatkin.
”Eiköhän kaksi vartijaa riitä. Te voitte kertoa Emilylle, että olen lähtenyt huolehtimaan kiireellisestä viestistä”, Mihail sanoi.
”Kyllä, arvon ruhtinas”, toinen vartijoista sanoi.
”Tule sinä mukaani katsomaan sitä lähettiä”, Mihail sanoi.
Vartija nyökkäsi ja lähti seuraamaan Mihailia tämän työsaliin.
Työsalissa odotti Nils Tammen seuraaja, jolla oli kädessään sinetöity viestirulla. Lähetti kumarsi heti, kun näki Mihailin. Mihail näki lähetistä heti, että nyt oli tapahtunut jotakin kammottavaa. Kukaan lähetti ei halunnut olla toimittamassa sellaista viestiä.
”Arvon ruhtinas, pahoittelut tästä myöhäisestä ajankohdasta. Hyvä, että kuitenkin pääsit ottamaan minut vastaan. Mestarilla on kiireellinen viesti teille”, lähetti sanoi.
”On varsin erikoista, että Nils lähettää viestin keskellä yötä”, Mihail sanoi.
”Arvon ruhtinas, nyt on kyseessä erikoistapaus ja erittäin kiireellinen sellainen. Toivon, että voisin olla toimittamassa teille toisenlaista viestiä toisenlaisena ajankohtana”, lähetti sanoi.
Lähetti ojensi viestirullan Mihailille, joka aukaisi sinetin ja rullan. Itse viesti oli lyhyt. Siinä Nils kertoi pohjoiseen armeijaan ja Suureen keisarikuntaan liittyneiden pelkojen toteutuneen ja samalla hän pyysi Mihailia tulemaan nekropoliin niin pian kuin mahdollista. Siellä Mihail saisi kuulla asiasta lisää.
Mihail kääntyi vartijansa puoleen.
”Valmistelkaa hevoseni”, Mihail sanoi.
”Kyllä, arvon ruhtinas”, vartija sanoi.
”Valmistautukaa myös siihen, että koko armeijamme täytyy hälyttää valmistautumaan sotaan. Pohjoiseen lähtenyt armeija ilmeisesti tarvitsee apua enkä aio jättää sotilaitani yksin”, Mihail sanoi.
”Arvon ruhtinas, mitä joukkoja valmistautumiskäsky koskee?” Vartija kysyi.
”Kaikkia joukkoja, joiden vain on mahdollista valmistautua. Jos Suuri keisarikunta haluaa sotaa, he saavat sodan”, Mihail vastasi.
keskiviikko 14. syyskuuta 2022
Seuraavat askeleet Fagalesissa
Fantasiamaailma Fagalesiin sijoittuva jatkokertomukseni on taas saavuttanut uuden vaiheen. Sivupolkuna toiminut tarina Betula pubescens on viime viikolla julkaistulla osallaan päättynyt ja seuraavaksi palataan alkuperäiseen tarinaan Betulaan nanaan. Betula nanan taas on tarkoitus kääntyä pikkuhiljaa kohti omaa päätöstään. Siinä varmaan menee myös oma aikansa. Tarkkoja suunnitelmia en ole tehnyt, mutta tarinan pääkaari on tiedossa.
Vaikka joskus Betula nana loppuisikin, niin Fagales ei tule kokonaan jäämään silloinkaan. Tarinaa on kerrottavaksi vielä eteenpäin, menneitä kertomattomia tapahtumia riittää historian täydeltä ja kuluvissakin tapahtumissa on kerrottavaa useasta näkökulmasta.
Betula pubescens toimi siis välitarinana sijoittuen samaan maailmaan Betula nanan kanssa, mutta eri paikkoihin sijoittuen ja keskittyen eri hahmoihin kuin päätarina. Jotakin vastaavaa, mutta taas hieman erilaisesta näkökulmasta, voisi olla kiinnostavaa kirjoittaa enemmän.
Seuraavaksi kuitenkin Betula nana loppuun.
torstai 8. syyskuuta 2022
Toivoa taivaalta? II
Betula pubescens, osa 231
Muutaman päivän sisään netronovalalaiset oli pakotettu vetäytymään yläkaupungissa joko keskuslinnaan tai portin ympäristöön. Joitakin pieniä osastoja oli myös jäänyt mottiin tai piileskelemään muualle, mutta näillä ei ollut merkittävää merkitystä taistelun ison kuvan kannalta. Suuren keisarikunnan armeija keskittyi piirittämään keskuslinnaa ja porttialuetta.
Kenraali Netronova oli noussut keskuslinnan korkeimpaan torniin yhdessä kapteeni Suomaksen kanssa tarkastelemaan tilannetta.
”Portin puolustus pitää vielä”, Solkar sanoi.
”Toistaiseksi”, Edkar sanoi.
”He voivat puolustautua lähes yhtä pitkään kuin mekin”, Solkar sanoi.
”Mutta emme mekään kestä loputtomiin täyttä piiritystä”, Edkar sanoi.
Kenraali katseli linnan ympärillä liikkuvia Suuren keisarikunnan armeijan joukkoja. Yläkaupunki näytti kuin muurahaispesältä, jota oli sohaistu.
”Mitä toivoa meillä on?” Edkar kysyi.
”Aina on toivoa, herra kenraali”, Solkar vastasi.
”Olet aina optimisti”, Edkar sanoi.
”Jonkun täytyy olla”, Solkar sanoi.
”Mistä saat tuon kaiken uskon siihen, että voimme vielä kääntää tämän tilanteen paremmaksi?” Edkar kysyi.
Suomas kohautti olkapäitään ja käänsi katseensa kohti taivasta.
”Ehkä tuolta”, Solkar vastasi.
Kenraali käänsi myös katseensa kohti taivasta.
”En tiedä miten paljon tuolta on toivoa meille luvassa”, Edkar sanoi.
”Ehkä ei mitään konkreettista apua, mutta toivo ei olekaan välttämättä mitään konkreettista. Se on uskoa siihen, että asiat kääntyvät vielä hyväksi”, Solkar sanoi.
Kenraali hymähti ja kääntyi pois ikkunalta. Suomas sen sijaan jäi katselemaan poutapilviä, jotka pikkuhiljaa lipuivat taivaan poikki.
Sitten pilven takaa ilmestyi jokin musta piste.
”Kenraali, näettekö tekin tuon?” Solkar kysyi.
Suomas osoitti pilven reunaa. Jo varsin turhautunut kenraali tuli takaisin ikkunalle ja katsoi Suomaksen osoittamaan suuntaan.
”Näenkö minkä?” Edkar kysyi.
Sitten kenraali näki sen. Ensin se näytti linnulta, mutta sitten hän tajusi sen olevan liian kaukana. Se oli jotakin isompaa.
”Mikä se on?” Edkar kysyi.
”En tiedä”, Solkar vastasi.
Sitten he kuulivat karjaisun, joka kiisi läpi poutaisen taivaan ja sai taistelun kaupungissa pysähtymään.
torstai 1. syyskuuta 2022
Toivoa taivaalta?
Betula pubescens, osa 230
Suuren keisarikunnan armeijan suurhyökkäys yläkaupunkiin oli käynnistynyt. Suuren keisarikunnan armeija oli kasannut nopeasti kaikki liikenevät voimat keskikaupunkiin yläkaupungin muurin läheisyyteen ja sysännyt sitten kaikki joukot kerralla hyökkäykseen. Netronovalalaisten puolustajien kohtaamaa ylivoima oli murskaava. Heti hyökkäyksen alkaessa kapteenien Kallaksen ja Suomaksen oli pakko määrätä muurilta irti olevat osastot heikoimpien kohtien puolustamiseen. Se ei kuitenkaan riittänyt.
Ylivoiman edessä yläkaupungin puolustus murtui useista kohdista. Vaikka kenraali Netronova määräsi myös kaikkein tuoreimmat kuolleistamanatut taisteluun, ei murtumia saatu paikattua. Suuren keisarikunnan armeija pääsi yläkaupunkiin. Murtumakohdat olivat kuitenkin hyökkääjien kannalta hankalissa kohdissa, joten sillanpäät yläkaupungin puolella kasvoivat hitaasti. Ne kuitenkin kasvoivat vääjäämättömästi ja netronovalalaisten oli vetäydyttävä kohti keskuslinnaa ja yläkaupunginmuurin porttia.
Kapteenit olivat olleet molemmat vielä yläkaupungin portilla johtamassa taisteluita. Viimeiset hetket siirtyä turvallisesti kaupungin päälinnaan alkoivat olla käsillä.
”Oletko varma, että jäät tänne?” Solkar kysyi.
”Jonkun on jäätävä johtamaan taistelua tällekin puolelle”, Venir vastasi.
”Muista, että sinun täytyy irrottaa joukot riittävän aikaisin, jotta pääsette keskuslinnaan. Muuten jäätte tänne mottiin”, Solkar sanoi.
Kallas nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään.
”Vai aiotko jäädä tänne?” Solkar kysyi.
Kallas ei heti vastannut. Ennen kuin tämä lopulta vastasi, Suomas alkoi arvata mikä vastaus olisi.
”Olemme motissa joka tapauksessa. Ehkä ei olisikaan täysin huono ajatus, jos olemme kahdessa paikassa. Ainakaan vihollisella ei olisi mahdollisuus keskittyä vain yhden kohdan näännyttämiseen”, Venir vastasi.
Suomas nyökkäsi eikä yrittänyt millään tavalla kyseenalaistaa Kallaksen sanomisia. Hän tiesi, että hänen ystävänsä oli päättänyt jäädä sotilaidensa kanssa saarroksiin heikommin varusteltuun linnoitukseen.
”Et sitten kuole”, Solkar sanoi.
”Ei ole tarkoitus”, Venir sanoi.
”Olen menettänyt aivan liian monta ystävää tämän retken aikana”, Solkar sanoi.
”Me kaikki olemme”, Venir sanoi.
Suomas halasi ystäväänsä ja hyvästien jälkeen lähti kohti keskuslinnaa. Kallas katseli ikkunasta Suomaksen ratsastusta linnoitusten ympäröimän pihan poikki.
”Toivottavasti vielä tapaamme, ystävä”, Venir sanoi.
Sitten kapteeni palasi karttojen ja muistiinpanojen ääreen. Hän toivoi, että myös porttialueelle vetäytyisi riittävästi joukkoja, vaikka ensisijainen vetäytymissuunta joukoille olikin kohti keskuslinnaa. Joka tapauksessa hän ja portille vetäytyneet puolustaisivat linnoitteita viimeiseen saakka. Muuta ei enää ollut tehtävissä. Kapteeni Kallas oli hyväksynyt sen tosiasian, että taistelu Gyllenburhista päättyisi heidän kannaltaan katkeraan loppuun. Enää tuli saattaa tuo taistelu loppuunsa.