Toivoa taivaalta? II

 Betula pubescens, osa 231

Muutaman päivän sisään netronovalalaiset oli pakotettu vetäytymään yläkaupungissa joko keskuslinnaan tai portin ympäristöön. Joitakin pieniä osastoja oli myös jäänyt mottiin tai piileskelemään muualle, mutta näillä ei ollut merkittävää merkitystä taistelun ison kuvan kannalta. Suuren keisarikunnan armeija keskittyi piirittämään keskuslinnaa ja porttialuetta.

Kenraali Netronova oli noussut keskuslinnan korkeimpaan torniin yhdessä kapteeni Suomaksen kanssa tarkastelemaan tilannetta.

”Portin puolustus pitää vielä”, Solkar sanoi.

”Toistaiseksi”, Edkar sanoi.

”He voivat puolustautua lähes yhtä pitkään kuin mekin”, Solkar sanoi.

”Mutta emme mekään kestä loputtomiin täyttä piiritystä”, Edkar sanoi.

Kenraali katseli linnan ympärillä liikkuvia Suuren keisarikunnan armeijan joukkoja. Yläkaupunki näytti kuin muurahaispesältä, jota oli sohaistu.

”Mitä toivoa meillä on?” Edkar kysyi.

”Aina on toivoa, herra kenraali”, Solkar vastasi.

”Olet aina optimisti”, Edkar sanoi.

”Jonkun täytyy olla”, Solkar sanoi.

”Mistä saat tuon kaiken uskon siihen, että voimme vielä kääntää tämän tilanteen paremmaksi?” Edkar kysyi.

Suomas kohautti olkapäitään ja käänsi katseensa kohti taivasta.

”Ehkä tuolta”, Solkar vastasi.

Kenraali käänsi myös katseensa kohti taivasta.

”En tiedä miten paljon tuolta on toivoa meille luvassa”, Edkar sanoi.

”Ehkä ei mitään konkreettista apua, mutta toivo ei olekaan välttämättä mitään konkreettista. Se on uskoa siihen, että asiat kääntyvät vielä hyväksi”, Solkar sanoi.

Kenraali hymähti ja kääntyi pois ikkunalta. Suomas sen sijaan jäi katselemaan poutapilviä, jotka pikkuhiljaa lipuivat taivaan poikki.

Sitten pilven takaa ilmestyi jokin musta piste.

”Kenraali, näettekö tekin tuon?” Solkar kysyi.

Suomas osoitti pilven reunaa. Jo varsin turhautunut kenraali tuli takaisin ikkunalle ja katsoi Suomaksen osoittamaan suuntaan.

”Näenkö minkä?” Edkar kysyi.

Sitten kenraali näki sen. Ensin se näytti linnulta, mutta sitten hän tajusi sen olevan liian kaukana. Se oli jotakin isompaa.

”Mikä se on?” Edkar kysyi.

”En tiedä”, Solkar vastasi.

Sitten he kuulivat karjaisun, joka kiisi läpi poutaisen taivaan ja sai taistelun kaupungissa pysähtymään.