Sanahaaste VII

Sanahaasteessa ideana on, että molemmat haasteen osalliset sanovat kuukauden ensimmäisenä päivänä yhden sanan ja molemmat kirjoittavat näistä molemmista sanoista. Tällä kertaa sanoiksi tulivat juhannus ja sadepilvi, joista juhannus on Sailan ja sadepilvi minun sanani. Sailan kirjoitukset löytyvät tästä: [linkki].

Juhannuksesta tuli normaaliin tyyliini verrattuna hyvinkin kokeellinen runo. Sadepilvestä sen sijaan tuli hieman kepeästi liikkuva runo, joka puhuu kuitenkin vakavasta asiasta.

Lue myös Sanahaaste I, Sanahaaste II, Sanahaaste III, Sanahaaste IV, Sanahaaste V ja Sanahaaste VI.

Juhannus

Keskikesä

Aurinko

Pilvetön taivas

Yötönyö

Vesisade

Olutlasi

Sauna

Vasta ja vihta

Koivu

Lippu salossa

Ja puolessa tangossa seuraavana iltana

Hukkumistilasto

Ruorijuoppo

Pelastusliivit

Poliisivene

Korkit kiinni ja puhallus

Kaljakori, mäyräkoira ja six-pack

Pullo punkkua

Ja aamulla krapula

Sadepilvi

Sadepilvi

Sadepilvi

Pörrää ympäri

Nopeasti viilettää

Etsii sopivaa uhria

Mielensä murtanutta

Tai murrettua

Sadepilvi

Sadepilvi

Uhrisi olet löytänyt

Kehää kierrät

Seuraat kuin hai laivaa

Pahimmalla hetkellä pauhaat

Sadepilvi

Sadepilvi

Sataisit mieluummin pelloille

Kesäisiin metsiin

Soille

Ja saloille

Siellä missä vettä tarvitaan

Sadepilvi

Sadepilvi

Muualla sinut ilolla otettaisiin vastaan

Täällä vain pois manataan

Muualla kirkastaisit mieliä

Toivoa antaisit

Täällä viet pois pienenkin ilon

Sadepilvi

Sadepilvi

Auttaisit miestä mäessä

Älä paina mäkien väliin pohjalle

Mutaan upota

Hukuta ja tuhoa

Eristä muista

Rafaelin päätös

Betula nana, osa 85

Narsha selkeästi halusi viedä Mihailin ja Sarnelin lajinsa kotimaahan ja samalla tietenkin Emilyn ja Sijan näiden mukana. Rafael kuitenkin vastusti ajatusta. Niinpä Narsha ja Rafael vetäytyivät pariksi päiväksi omiin oloihinsa neuvotellakseen asiasta. Kaksikko puhui asiasta päiviä ja ensiksi Narsha näytti taipuvan Rafaelin tahtoon.

Sitten Rafael kuitenkin ilmoitti, että haluaa pohtia asiaa vielä yksinään. Ilmoituksen jälkeen Rafael pakkasi reppunsa ja lähti vaeltamaan metsään. Kukaan mökkiin jäänyt ei aistinut Rafaelin läsnäoloa, lähellä tai kaukana, päiväkausiin.

Rafaelin ollessa poissa päivät valuivat hitaasti eteenpäin ja Narsha alkoi käydä kärsimättömäksi.

”Mihin se mokoma on kadonnut?” Narsha kysyi katsoessaan ulos ikkunasta, mutta Emily ja Mihail tiesivät, että oikeasti tämä näkemisen sijaan yritti aistia Rafaelin läsnäoloa.

”Aivan kuin hän olisi saanut jostakin käskyn lähteä”, Mihail sanoi.

”Niin hän varmasti saikin. Pinnan alla suunnitellaan jotakin ja se jokin on suurta”, Narsha sanoi ja vilkaisi Mihailia.

”Miten minä sitten siihen liityn?” Mihail kysyi Narshalta.

”En tiedä, mutta sinun kannattaa olla varovainen, ettet joudu isompiesi pelinappulaksi”, Narsha vastasi Mihailille.

”Minä luulen, että meidän kaikkien pitää olla hyvin varovaisia. Minulla on huono tunne tästä kaikesta”, Emily sanoi.

”Tuntemuksesi on luultavasti hyvinkin oikeassa”, Narsha sanoi.

Emily nielaisi ja painoi päänsä huolestuneena.

”Aika ei kuitenkaan ole vielä kypsä sille pahalle, mitä ehkä on tulossa”, Narsha lisäsi huomattuaan Emilyn huolestuneen katseen.

Emily nyökkäsi Narshalle ja vaipui mietteisiinsä. Mihail ja Narsha katsoivat myös parhaaksi, ettei asialla lähdettäisi spekuloimaan sen enempää.

Lisää päiviä kului ja ne kuluivat hitaasti odottaessa. Sitten Rafaelin olemus tuli takaisin havaittavaksi, samalla tavalla yllättävästi kuin mitä sama olemus oli aikaisemmin kadonnut. Hetkeä myöhemmin Rafael jo asteli mökin luokse metsän suojista.

Miettimisretkeltään palannut Rafael oli väsynyt. Tämän silmänaluset olivat tummat kuin hän ei olisi nukkunut hetkeäkään lähtönsä jälkeen. Rafael oli myös selkeästi normaalia vähänpuheisempi ja vähäeleisempi. Hänen kantansa Mihailin ja kumppaneiden lähtöön Narshan matkaan oli kuitenkin selkeä.

”Minun mielestä heidän tulee lähteä sinun matkaasi”, Rafael sanoi Narshalle.

”Mikä mietteissäsi sai mielesi kääntymään?” Narsha ihmetteli.

”Minusta Mihailin ja Sarnelin olisi parasta palata omiin kehoihinsa. Erityisesti Mihail vaatii sitä, että hän pääsee kunnolla käyttämään täällä minun luona opittuja taitojaan”, Rafael vastasi.

”Et vastannut kysymykseeni, mutta hyvä on. Älä sitten vastaa. Minä vien heidät mukanani”, Narsha sanoi.

Asia tuli päätettyä ja niin Emily, Mihail, Sarnel ja Sija lähtivät Narshan matkaan kohti karshaanien maata. Matkaan lähdettiin jo seuraavana aamuna Sarnelin lentävällä matolla. Rafael hyvästeli lähtijät ja jäi katsomaan, kun lentävä matto katosi puidenlatvojen taakse.

”Vanha mestari ei tosiaan ole ainoa, joka pelaa likaista peliä. Puisilla jumalilla on myös oma lusikkansa tässä sopassa. Saa nähdä, mitä vielä tapahtuu. Tulevaisuus on hämärän peitossa”, Rafael sanoi itselleen ja meni sisälle mökkiin.

Rafael luuli, että kukaan ei kuullut hänen sanomisiaan, mutta Nav, Nev ja Niv olivat tarkkakorvaisia ja kolmikko nousi ilmaan vasta Rafaelin kadottua mökin sisälle. Sitä lintukolmikko ei kuitenkaan tiennyt, että Rafael katseli heitä mökkinsä ikkunasta ja hymyili tyytyväisenä.

Narsha

Betula nana, osa 84

Narsha kotiutui Rafaelin mökkiin ja illalla oli aika kertoa tarkemmin mitä Mihailille ja Sarnelille oli tapahtunut. Emily ja Sija myös päättivät, että Sija saattaisi alkaa puhumaan, kun Rafaelkin nyt tiesi tämän osaavan puhua.

Rafael kertoi mustaan kaapuun pukeutuneesta miehestä ja kuinka Mihail ja muut olivat kohdanneet ja taistelleet tätä vastaan yliopistokampuksella. Välillä Emily ja Mihail tekivät joitakin tarkennuksia Rafaelin sanomisiin, mutta suurimman osan ajasta Rafael puhui yksin. Emily ja Mihail olivat yllättyneitä kuinka tarkasti Rafael tiesi tapahtumien kulun vaikka kummankaan mielestä tämä ei ollut paikalla.

”Vai sellaista. No vanhaa mestariasi on kyllä paha lähteä ylittämään”, Narsha lopulta sanoi, kun Rafaelin kertomus tuli päätökseensä.

”Ei sellaista voimaa olekaan, joka hänet ylittäisi”, Rafael sanoi jopa hieman katkeran sävyisellä äänellä.

Mihail ja Sarnel näyttivät synkeiltä. Molemmat olisivat kovasti halunneet palata omaan olemukseensa.

”Voi onpa hyvinkin. Tämän muodonmuutoksenkin pystyy korjaamaan hyvin helposti”, Narsha sanoi.

”Se siis on mahdollista?” Mihail kysyi.

”On, mutta minä en siihen kykene enkä varsinkaan täällä”, Narsha vastasi.

”Kuka ja missä sitten?” Emily ihmetteli.

”Tämä on taas jokin karshaanien juoni”, Rafael sanoi hymähtäen.

”Jos kutsut juoneksi sitä, että haluan auttaa kahta samassa maailmassa kanssani kulkevaa yksilöä niin kyllä, juonihan se on”, Narsha sanoi Rafaelille.

”Mistä te puhutte?” Emily kysyi.

”Se ei tule olemaan helppoa?” Mihail kysyi askeleen verran edellä.

Narsha vilkaisi syviä kaivoja muistuttavilla silmillään Mihailia.

”Nopeaälyisen oppilaan olet tällä kertaa löytänyt”, Narsha sanoi.

”Kävi hyvä tuuri”, Rafael totesi.

”Teidän pitäisi lähteä minun kansani salaiseen kotimaahan. Vain siellä oikeat kehonne voidaan palauttaa, tai pikemminkin pitäisi puhua siitä, että ne vedetään takaisin esille”, Narsha sanoi.

”Onko kotimaasi sitten kaukana?” Emily kysyi.

”Kävellen sinne on pitkä matka ja pohjoinen on vihamielinen kesälläkin”, Narsha sanoi.

”Lentäminen helpottaa matkaa”, Mihail sanoi.

”Lentävällä matollako aioitte lentää?” Narsha kysyi ja naurahti.

”Sillä me tulimme tännekin”, Emily vastasi.

Narsha tuijotti Emilyä hetken ajan ja siirsi sitten katseensa Sarneliin.

”Aivan niin. Sinä olet demoni. Se selittääkin joitakin asioita. Lentäminen todella lyhentää matkaa hyvin paljon. En voi kuitenkaan luvata mitään, sillä kansani ei ole kovinkaan halukas tekemään yhteistyötä ulkomaailman kanssa. Itse olen aikalailla musta lammas, jos tällainen mielikuva sallitaan”, Narsha sanoi.

”Me lähdemme”, Mihail sanoi ja Emily ja Sarnel nyökkäsivät tukeakseen Mihailia.

”Tepäs olette innokkaita. Tätä nyt pitää vielä harkita tarkkaan”, Narsha sanoi, mutta virnisti niin, että kaikki arvasivat hänen kantansa asiaan.

Rafael ei virnistänyt.

Rafaelin vieras

Betula nana, osa 83

Silloin tällöin Rafaelin mökissä kävi vieraita. Osa tuli kaukaa ja osa lähempää. Osa oli ihmisiä ja osa oli lajeja joista Mihail ja Emily eivät koskaan olleet kuulleetkaan. Osa tuli Rafaelin luokse kauniissa kesäsäässä ja osa keskellä talven pahinta lumimyrskyä. Osa oli Rafaelin ystäviä ja osa hänen vihollisiaan. Monien verivihollistenkin kanssa Rafael istui iltaa nautinnolla ja hän sanoikin, että pohjoisessa pahimmatkin viholliset ovat parhaita ystäviä.

Yksi erikoisimmista Rafaelin vieraista oli karshaani Narsha. Karshaanit muistuttavat leijonaa kahdella jalalla. Karshaanit ovat myös jonkin verran ihmistä kookkaampia, kahden metrin mitta on heille vielä kohtuullisen lyhyt. Taikuudessa karshaanit ovat kuitenkin voimakkaita, sanotaan että karshaanit ovat lohikäärmeiden jälkeen taikuudessa voimakkain laji. Tämän asian Emily ja Mihail ymmärsivät nopeasti.

Emilyn ja Mihailin toisen talven jälkeinen kesä oli päässyt kunnolla vauhtiin ja Rafael oli suonut kaksikolle ensimmäisen kunnollisen kesäpäivän kunniaksi lepopäivän. Emily, Mihail, Sarnel sekä Sija viettivät aikaa ulkona ja Rafaelkin tuli ulos aivan kuin olisi tiennyt, että vieras olisi tulossa. Emily säpsähti, kun metsän keskeltä nousi jotakin säikähtänyt lintuparvi.

”Joku on tulossa”, Mihail sanoi lintuparven jo kadottua metsän siimekseen.

”Niin on”, Rafael sanoi.

”Tuttusi?” Mihail kysyi.

”Niinkin voi ehkä sanoa”, Rafael vastasi.

Emily ei pitänyt kaksikon salamyhkäisyydestä, mutta tyytyi vain tuijottamaan metsänreunaa tulijan varalle. Pian siellä näkyikin suuri hahmo puiden varjoissa. Hahmo oli yli kaksi metriä korkea, sillä oli pitkä turkki ja leijonankasvot.

”Älkää näyttäkö noin yllättyneiltä, kyllähän te olette karshaaneista sentään kuulleet”, Rafael sanoi Emilylle ja Mihailille.

”Kuulleet, mutta emme nähneet”, Emily sanoi.

”Nykyään heitä näkee harvemmin. Olkaa siis onnellisia tästä tilaisuudesta. Monet velhotkaan eivät pääse näkemään karshaania koko elinikänsä aikana”, Rafael sanoi.

Emily, Mihail, Rafael, Sarnel ja Sija odottivat, että karshaani pääsi lähemmäs.

”Täällähän on kokonainen vastaanottokomitea odottamassa. Tämä on sinulta hyvin epätavallista”, karshaani sanoi hyvin matalalla äänellään.

”Maailma ja ajat ovat muuttuneen, joten on sitä minunkin muututtava. Hauska nähdä sinua Narsha, pitkästä aikaa”, Rafael sanoi ja halasi itseään yli puoli metriä pidempää leijonamiestä.

”Siitä todella on pitkä aika. Se taistelu oli kova paikka. Silloin halasit minua jollain varjotaiallasi”, Narsha sanoi.

”Muistan sen. Suojakilpesi oli kuitenkin niin kova, että oma taikani löi minut tajuttomaksi”, Rafael muisteli.

”Niin siinä taisi käydä. Heräsit vasta seuraavana iltana leirinuotiolle, kun suuret armeijat olivat jo kaikonneet paikalta. Vain vapaat taistelijat, haavoittuneet ja kuolleet olivat jäljellä. Sinä iltana syömäni villisika oli ehkä elämäni parasta”, Narsha sanoi.

”Se oli kyllä hyvää villisikaa”, Rafael myönsi.

”Mutta mitäs sinulla täällä on? Nuori noita, puhuva kuukkeli, nuori velho vanhan miehen ruumiissa ja hänen demoninsa sammakon ruumiissa”, Narsha totesi ensivilkaisulla Rafaelin seurueesta.

”Puhuva kuukkeli?” Rafael ihmetteli ja käänsi katseensa Emilyyn ja Sijaan.

”Miksi sinä et ole muuttanut näitä kahta entiselleen? Uskoisin, että omassa kehossa olisi paljon mukavampaa oleskella”, Narsha sanoi antamatta Emilylle ja Sijalle vastata Rafaelin ihmettelyyn.

”Onko se mahdollista?” Mihail ihmetteli.

”On, mutta se on minun kykyjeni ulottumattomissa”, Rafael sanoi.

Narsha katsoi Rafaelia ihmettelevällä ja tutkivalla katseella.

”Kerrohan tarkemmin”, Narsha sanoi lopulta.

Hiljaista

Olen kirjoittanut viimeaikoina, parinkin kuukauden aikana, todella vähän. Aivan liian vähän. On kuin kuuntelisi hiljaisuutta ja odottaisi, että joku puhuisi. Kukaan ei kuitenkaan puhu, sitä vain odotat ja odotat kunnes unohdat mitä edes olet odottamassa.

Viimeaikojen bloggausten vähyys ei johdu siis siitä, että olisin kirjoittanut jotain blogiin sopimatonta (lähinnä teknisessä mielessä) tai olisin muuten pantannut tekstejäni. En vain ole yksinkertaisesti kirjoittanut mitään, lukuun ottamatta jokaviikkoista Betula nanaa ja sanahaasteita. Erityisesti viimeinen reilu kuukausi on siis ollut tekstikuiva.

Ei minulla edes ole writer’s blockia, ei minulla ole koskaan ollut (mikäli olen oikein käsittänyt sen, mitä writer’s block on). Betula nanan kirjoittaminen todistaa hyvinkin sen, ettei minulla ole writer’s blockia. En vain yksinkertaisesti ole kirjoittanut. Tietysti kirjoittamattomuus alkaa näkyä ja tuntua. Betula nanan kirjoittaminen on asia, jota teen joka viikko ja sitä tehdessä pienetkin muutokset muussa elämisessä huomaa helposti. Nyt olen huomannut, että kun ei kirjoita muuten juuri ollenkaan, on lyhyenkin jatkokertomuksen osan kirjoittaminen jopa työlästä. Erityisesti aloittaminen. Tietysti aina kun vauhtiin pääsee, niin kirjoittaminen on suhteellisen helppoa, kuten se on aina ollutkin. Vauhtiin pääseminen on kuitenkin hidastunut siitä, mitä se paljon kirjottaessa on ollut.

Yksi syy siihen, ettei kirjoittaminen maistu, on luultavasti se, että Edellytys odottaa edelleen vastauksia kustantajilta. Odotusta pitäisi jaksaa vielä heinäkuun loppupuolelle asti ja muu kirjoittaminen voisi odottamista auttaa. Erityisesti Edellytyksen jatko-osaa, jonka olen nimennyt Ehdoksi, haluaisin kirjoittaa. Pääsiäislomalla pääsinkin hyvästi kirjoittamisen makuun, mutta sitten tuli muutamia päiviä, jolloin en ehtinyt kirjoittamaan (oli ensin parempaa ja sitten tärkeämpää tekemistä) ja koko Ehdon kirjoittaminen pääsi sitten unohtumaan. Pääsiäisloman jälkeen en ole koko kirjan kimppuun kunnolla sitten päässytkään. Aikaa olisi ollut vaikka kirjoittaa koko roska loppuun.

Nyt pitäisi yrittää keskittyä siihen, että kirjoittaisi edes jotakin. Pienetkin rivimäärät varmasti auttaisivat ja tekisivät hyvää monella tapaa. Minulla on myös joitakin ideoita, joita olen haudutellut mielessäni jo jonkin aikaa. Nuo ideat ovat toistaiseksi siirtyneet paperille varsin heikosti, mutta nyt voisi olla hyvä tilaisuus siirtää uusia ajatuksia päästä tietokoneenruudulle, kun muut asiat ovat vähemmällä mielessä pyörimässä.

Toinen talvi pohjoisessa

Betula nana, osa 82

Lämmin syksy kuoli ensilumeen, joka satoi varhain ja jäi heti ensi yrittämällä maahan. Jopa Rafael ihmetteli kuinka aikaisin lumi satoi maahan asti. Nelikolla ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuutta estää luonnon kiertoa, joten lumesta otettiin irti se ilo mitä se tarjosi. Rafael oli tehnyt kesän aikana Emilyn ja Mihailin harjoitellessa Emilylle sopivat sukset, joita Emily pääsi nyt ensimmäistä kertaa kokeilemaan.

Harjoittelu jatkui tiukkana talvesta huolimatta. Rafael ei löysännyt harjoitustahtia loppukesästä ollenkaan, pikemminkin päinvastoin. Aika oli rankkaa sekä Emilylle, että Mihailille. Emilylle siksi, että hän harjoitteli myös puunkirouksen parissa ja Mihailille siksi, ettei hänen vanhuksen kehonsa kestänyt fyysistä tekemistä. Välillä Rafael turhautui useinkin, kun kaksikon kestävyys oli loppumassa. Rafael ei kuitenkaan voinut muuta kuin kirota ja antaa aikaa levolle.

Toinen talvi oli muuten kyllä helpompi eteläisempään ilmanalaan tottuneille Emilylle ja Mihailille kuin mitä ensimmäinen oli ollut. Pimeydessä ja kylmyydessä oli kuitenkin aina oma haasteensa. Sarnel sen sijaan vetäytyi tällä kertaa horrostamaan. Edellisessä talvessa oli kuulemma ollut tarpeeksi kestämistä. Niin Emily, Mihail ja Rafael viettivät pääosan talvesta kolmestaan. Tietenkin Emilyllä oli seuranaan myös Sija, Nav, Nev ja Niv. Sija vietti aikaansa sisällä, mutta muut olivat ulkona pakkasen armoilla. Nämä eivät tulleet sisälle kovimmallakaan pakkasella, vaikka Emily yritti asiaa kovasti vaatia. Navin päätä ei kuitenkaan käännetty.

Aikainen lumentulo venytti talven pituutta lähes kuukaudella, kun keväällä lumet sulivat samaan tahtiin kuin edellisenäkin keväänä. Lopulta kevätkin kuitenkin tuli ja toinen talvi pohjoisessa päättyi.

Noiden kahden talven aikana Emilyn ja Mihailin taidot kehittyivät omilla saroillaan valtavilla hyppäyksillä. Kumpikaan tuskin olisi kuitenkaan vielä valmis kunnolliseen taisteluun. Sellaisia ei kuitenkaan tuntunut olevan vielä näköpiirissä, onneksi.