Rafaelin vieras

Betula nana, osa 83

Silloin tällöin Rafaelin mökissä kävi vieraita. Osa tuli kaukaa ja osa lähempää. Osa oli ihmisiä ja osa oli lajeja joista Mihail ja Emily eivät koskaan olleet kuulleetkaan. Osa tuli Rafaelin luokse kauniissa kesäsäässä ja osa keskellä talven pahinta lumimyrskyä. Osa oli Rafaelin ystäviä ja osa hänen vihollisiaan. Monien verivihollistenkin kanssa Rafael istui iltaa nautinnolla ja hän sanoikin, että pohjoisessa pahimmatkin viholliset ovat parhaita ystäviä.

Yksi erikoisimmista Rafaelin vieraista oli karshaani Narsha. Karshaanit muistuttavat leijonaa kahdella jalalla. Karshaanit ovat myös jonkin verran ihmistä kookkaampia, kahden metrin mitta on heille vielä kohtuullisen lyhyt. Taikuudessa karshaanit ovat kuitenkin voimakkaita, sanotaan että karshaanit ovat lohikäärmeiden jälkeen taikuudessa voimakkain laji. Tämän asian Emily ja Mihail ymmärsivät nopeasti.

Emilyn ja Mihailin toisen talven jälkeinen kesä oli päässyt kunnolla vauhtiin ja Rafael oli suonut kaksikolle ensimmäisen kunnollisen kesäpäivän kunniaksi lepopäivän. Emily, Mihail, Sarnel sekä Sija viettivät aikaa ulkona ja Rafaelkin tuli ulos aivan kuin olisi tiennyt, että vieras olisi tulossa. Emily säpsähti, kun metsän keskeltä nousi jotakin säikähtänyt lintuparvi.

”Joku on tulossa”, Mihail sanoi lintuparven jo kadottua metsän siimekseen.

”Niin on”, Rafael sanoi.

”Tuttusi?” Mihail kysyi.

”Niinkin voi ehkä sanoa”, Rafael vastasi.

Emily ei pitänyt kaksikon salamyhkäisyydestä, mutta tyytyi vain tuijottamaan metsänreunaa tulijan varalle. Pian siellä näkyikin suuri hahmo puiden varjoissa. Hahmo oli yli kaksi metriä korkea, sillä oli pitkä turkki ja leijonankasvot.

”Älkää näyttäkö noin yllättyneiltä, kyllähän te olette karshaaneista sentään kuulleet”, Rafael sanoi Emilylle ja Mihailille.

”Kuulleet, mutta emme nähneet”, Emily sanoi.

”Nykyään heitä näkee harvemmin. Olkaa siis onnellisia tästä tilaisuudesta. Monet velhotkaan eivät pääse näkemään karshaania koko elinikänsä aikana”, Rafael sanoi.

Emily, Mihail, Rafael, Sarnel ja Sija odottivat, että karshaani pääsi lähemmäs.

”Täällähän on kokonainen vastaanottokomitea odottamassa. Tämä on sinulta hyvin epätavallista”, karshaani sanoi hyvin matalalla äänellään.

”Maailma ja ajat ovat muuttuneen, joten on sitä minunkin muututtava. Hauska nähdä sinua Narsha, pitkästä aikaa”, Rafael sanoi ja halasi itseään yli puoli metriä pidempää leijonamiestä.

”Siitä todella on pitkä aika. Se taistelu oli kova paikka. Silloin halasit minua jollain varjotaiallasi”, Narsha sanoi.

”Muistan sen. Suojakilpesi oli kuitenkin niin kova, että oma taikani löi minut tajuttomaksi”, Rafael muisteli.

”Niin siinä taisi käydä. Heräsit vasta seuraavana iltana leirinuotiolle, kun suuret armeijat olivat jo kaikonneet paikalta. Vain vapaat taistelijat, haavoittuneet ja kuolleet olivat jäljellä. Sinä iltana syömäni villisika oli ehkä elämäni parasta”, Narsha sanoi.

”Se oli kyllä hyvää villisikaa”, Rafael myönsi.

”Mutta mitäs sinulla täällä on? Nuori noita, puhuva kuukkeli, nuori velho vanhan miehen ruumiissa ja hänen demoninsa sammakon ruumiissa”, Narsha totesi ensivilkaisulla Rafaelin seurueesta.

”Puhuva kuukkeli?” Rafael ihmetteli ja käänsi katseensa Emilyyn ja Sijaan.

”Miksi sinä et ole muuttanut näitä kahta entiselleen? Uskoisin, että omassa kehossa olisi paljon mukavampaa oleskella”, Narsha sanoi antamatta Emilylle ja Sijalle vastata Rafaelin ihmettelyyn.

”Onko se mahdollista?” Mihail ihmetteli.

”On, mutta se on minun kykyjeni ulottumattomissa”, Rafael sanoi.

Narsha katsoi Rafaelia ihmettelevällä ja tutkivalla katseella.

”Kerrohan tarkemmin”, Narsha sanoi lopulta.