Vastahyökkäys keskikaupungilla XX

Betula nana, osa 503

Pimeän talon tarkistaminen oli hankalaa. He koittivat aukaista kaikki ikkunat, jotka olivat turvalliseen suuntaan, mutta silti iso osa talosta jäi pimeäksi. Soihtuja heillä oli vain yksittäisiä mukanaan. Talosta he olivat löytäneet joitakin soihtuja lisää sekä muutaman lyhdyn. Pimeisiin soppeihin ja kaappeihin oli liian helppoa piiloutua. Käsikopelolla komeron tarkastaminen vaanivan vihollisen varalta vaati rohkeutta, jota kaikilla sotilailla ei ollut.

Mihail avasi kaapin oven ja astui syrjään suoralta linjalta. Kaappi oli tyhjä Suuren keisarikunnan armeijan sotilaista, kuten kaikki aikaisemmatkin olivat olleet. Hänen teki mieli todeta, että talo oli tyhjä, mutta samalla hän kuuli varoituksen äänen päässään. He eivät olleet kolunneet tätäkään kerrosta vielä loppuun ja portaat johtivat vielä yhteen kerrokseen.

”Tyhjää ja pimeää”, Mihail sanoi.

Mihail huokaisi. Yksi sotilaista tuli Mihailin luokse. Tämä nosti soihtua kohti auki olevaa kaappia.

”Piilopaikkoja silti vain riittää”, sotilas sanoi.

”Ehkä olisi ollut parempi polttaa talo kuin ryhtyä tutkimaan sitä”, Mihail sanoi.

”Palo voisi levitä muihin taloihin ja siitä eteenpäin hallitsemattomasti”, sotilas sanoi.

Mihail hymähti tyytymättömänä. Hänelle alkoi olla aivan sama vaikka koko Gyllenburh palaisi maan tasalle. Hän välitti vain siitä, että sai armeijansa takaisin Gyllenburhiin.

”Eteenpäin siis”, Mihail sanoi.

Mihail astui seuraavan kaapin eteen. Jokin sai hänet pysähtymään kuuntelemaan. Kauempaa kuului kolinaa, kun muista kaapeista etsittiin piiloutuneita. Mihailin edessä olevasta kaapista ei kuulunut mitään. Mutta jostakin tuli aavistus. Sen sijaan, että Mihail olisi avannut ovea, hän loitsi jäävaarnan ovesta läpi. Jäävaarna upposi syvälle talon seinärakenteisiin ennen hajoamistaan.

Puisen oven läpäisevä jäävarna säikäytti Mihailin vierellä olevan sotilaan.

”Oliko siellä joku?” Sotilas kysyi.

”En tiedä”, Mihail vastasi.

”Miksi sitten loitsitte jäävaarnan, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

”Minulla oli jokin aavistus”, Mihail vastasi.

Kaapista kuului kolahdus. Hetken odottelun jälkeen Mihail avasi kaapin oven. Jäävaarna oli lävistänyt Suuren keisarikunnan armeijan sotilaan, jonka miekka oli pudonnut koveron lattialle. Sotilas kaatui kuolemaansa ulos kaapista.

Sotilas katsoi Mihailia lumoutuneena.

”Mistä tiesitte?” Sotilas kysyi.

Mihail kohautti olkiaan.

”Eikä meidän kannata murehtia siitä nyt”, Mihail sanoi.

Mihail näki, että sotilas oli ensin kysymässä, mistä heidän pitäisi sitten murehtia. Mutta ennen aloittamistaan tämä tajusi.

”Emme ole täällä yksin ja tuo sotilas ei ollut se, joka ampui nuolen”, sotilas sanoi.

”Meidän täytyy olla varovaisia. Täällä voi olla paljonkin sotilaita piilossa”, Mihail sanoi.

Mihail ja sotilas käännähtivät seuraavan kaapin suuntaan, kun kaapin sisältä kuului hento narahdus. Narahdus saattoi olla vain puurakenteisen talon normaalia elämistä. Tai sitten kaapissa oli odottamassa Suuren keisarikunnan armeijan sotilas.