Muumioitu lohikäärme XVI

Betula nana, osa 354

Mihail odotti, että Emily pääsi korokkeelle, ennen kuin komensi lohikäärmeen liikkeelle.

”Mennään ensin ulos”, Mihail sanoi.

Lohikäärme tottelli hitaasti. Pelkkä ääni ei riittänyt olennon tehokkaaseen ohjaamiseen, vaan tarvittaisiin ohjaamista taikavoimien avulla. Hitain ja raskain askelin lohikäärme kuitenkin lähti etenemään kohti oviaukkoa.

”Pysähdy”, Mihail sanoi.

Lohikäärme ehti ottaa pari askelta vielä Mihailin sanojen jälkeen ennen kuin pysähtyi.

”Yritetään toisella tapaa”, Mihail sanoi.

Mihail sulki silmänsä, keskittyi ja kokosi vielä jäljellä olevia taikavoimiaan. Kuolleestamanatun ohjaaminen vaatisi jonkin verran voimia, kun kyseessä oli niin suurikokoinen olento. Hän kosketti lohikäärmettä ja antoi takavoiman virrata käsistään lohikäärmeeseen. Lohikäärmeen koko kehon hallinnan saaminen kesti vähän aikaa, mutta lopulta Mihail kykeni ajatuksellaan ohjaamaan lohikäärmeen liikettä.

”Yritetään uudestaan”, Mihail sanoi.

Lohikäärme lähti heti liikkeelle, kun Mihail ajatteli käskyä. Samoin se pysähtyi heti, kun Mihail halusi.

”Nyt tämä sujuu paremmin”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi vielä vilkuttamaan Emilylle ja ohjasi sitten lohikäärmeen ulos.

Ulkona oli ohikulkevia sotilaita sekä kuolleestamanauspaikan vartijoita, jotka kaikki säikähtivät, kun valtava olento tuli ulos auringonvaloon. Nähdessään Mihailin lohikäärmeen selässä, he ryhtyivät suosionosoituksiin. Mihail nyökkäili ja vilkutti sotilaille muutaman kerran. Sitten hän teki sen, mitä oli tullut lohikäärmeen kanssa tekemään. Hän komensi lohikäärmeen lentoon.

Raskas olento nousi hitaasti ilmaan. Aluksi Mihailista tuntui, etteivät he nousisi ollenkaan lentoon, mutta kohta hän huomasi, että katu ja kuolleestamanauspaikka jäivät kauaksi alle. Hän ohjasi lohikäärmettä yhä ylemmäksi.

Pian Mihail nousi lohikäärmeen kanssa rakennusten yli ja näki nekropoliksen kokonaisuudessaan. Yhä korkeammalla hän näki vielä pidemmälle. Toiseen suuntaan nekropoliksen ulkopuolella jatkui aavikko ja toiseen suuntaan vastaan tuli elävien kaupunki. Ja sitten joki joka halkaisi kullankeltaisen aavikon sinisenä vyönä, jonka kummallakin puolella oli vihreät vyöt. Mitä ylemmäksi Mihail ja lohikäärme nousivat, sitä selkeämmin vyö erottui.

”Tätä  maata minä hallitsen. Täällä minun kansani asuu”, Mihail sanoi.

Mihail käänsi katseensa ensin etelään. Meri oli niin kaukana, ettei se näkynyt edes näin korkealta. Seuraavaksi itä ja länsi. Kummassakaan suunnassa ei ollut mitään kiinnostavaa katseltavaa.

Lopuksi suunta kääntyi pohjoiseen. Mihail ei erottanut, missä aavikko muuttui savanniksi. Jossakin kaukana niin kävi ja siitä pohjoiseen edetessä lopulta vastaan tulisi Suuri keisarikunta.

”Sinne meidän on mentävä. Kohti taistelua”, Mihail sanoi.

Lohikäärme ei regoinut asiaan mitenkään. Sen reaktiot olivat Mihailin käsissä.

Mihail lensi lohikäärmellä vielä vähän aikaa ja ohjasi lohikäärmeen sitten takaisin kohti nekropolia.