Betula nana, osa 175
Metsä Earnestin alapuolella oli paksun lumipeitteen vuoraama.
Mihail ja Emily kulkivat Earnestiin kulkevaa polkua pitkin alaspäin
vuorenrinnettä ja poikkesivat sitten polulta metsään. Liikkuminen oli hidasta,
kun lunta oli polvenkorkeuteen saakka eikä heillä ollut lumikenkiä.
”Ensi talveksi voisi hankkia kyllä lumikengät, jos siis
olemme vielä silloin täällä”, Emily sanoi.
”Se olisi hyvä”, Mihail sanoi.
Mihail huokaisi.
”Mitä?” Emily kysyi.
”Minun ja Nilsin työ on aivan umpikujassa. Emme vain pääse
eteenpäin”, Mihail vastasi.
”Ehkä sinun pitää ajatella asiaa uudella tavalla”, Emily
sanoi.
”Millä tavalla?” Mihail kysyi.
”En minä siihen osaa vastata”, Emily vastasi.
Mihail hymähti.
”Ei minun sinulta pitäisi kysyä apua, kun sinä et halua edes
minun tekevän koko tutkimustyötä”, Mihail sanoi.
Emily muisti mustaan kaapuun pukeutuneen miehen ja tämän
sanat. Se toi mieleen myös puisten jumalten ennustuksen hänen valinnastaan.
”Tiedätkö, että tapasin mustaan kaapuun pukeutuneen miehen
syksyllä täällä metsässä?” Emily kysyi.
”Tiedän”, Mihail vastasi.
”Miksi et ole sanonut mitään?” Emily kysyi.
”Koska olen odottanut, että sinä sanot”, Mihail vastasi.
Emily nyökkäsi.
”Mitä hän halusi?” Mihail kysyi.
Emily ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt vastata.
”Hän halusi puhua kanssani”, Emily sanoi.
”Mutta päädyit käsirysyyn hänen kanssaan. Se on vaarallista.
Sitä miestä, tai olentoa, ei kannata suututtaa”, Mihail sanoi.
”Tiedän. Menetin malttini”, Emily sanoi.
Mihail tarttui Emily kädestä ja veti hänet luokseen.
”Hyvä, ettei siinä käynyt pahemmin”, Mihail sanoi.
Mihail puristi Emilyn tiukkaan halaukseen ja suuteli häntä.
Mihail ja Emily jäivät halaukseen pitkäksi aikaa suudelman jälkeenkin. Lopulta
heille tuli kylmä ja heidän oli pakko jatkaa lumessa tarpomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti