Betula nana, osa 176
”Mustaan kaapuun pukeutunut mies halusi puhua minulle siitä,
että minun pitää pysyä sinun rinnallasi ja auttaa sinua tekemään sitä, mitä
ikinä haluatkaan tehdä”, Emily sanoi.
Mihail nyökkäsi.
”Olen yrittänyt parhaani”, Emily sanoi.
”Olen kiitollinen siitä”, Mihail sanoi.
”Haluaisin auttaa enemmän, mutta en oikein tiedä mitenkä. Se
mitä yrität, tuntuu minusta vain pahalta, vaikka kuinka yritän ajatella sinun
näkökannaltasi”, Emily sanoi.
”Autat jo nyt ihan riittävästi”, Mihail sanoi.
”Ei minusta tunnu siltä”, Emily sanoi.
Mihail ei sanonut mitään. Hän halusi jättää aiheen jo
taakseen ja keskittää ajatuksiaan siihen, miten pääsisi tutkimustyössä
eteenpäin. Ja hangessa eteenpäin. He olivat tulleet metsässä kuoppaan, jossa
oli aiempaakin enemmän lunta, pahimmillaan lanteille saakka.
”Mustaan kaapuun pukeutunut mieshän sinulle sen kirjan
antoi?” Emily kysyi.
”Niin”, Mihail vastasi.
”Mitä hän silloin sanoi?” Emily kysyi.
”Hän antoi tehtäväksi käydä pelastamassa sinut ja tuoda
sinut tänne kotiseudulleni”, Mihail vastasi.
Emily ei tiennyt mitä sanoa.
”Sitten hän antoi sen kirjan ja sanoi, että voisin
inspiroitua siitä. Vinkkejä kirjaan tai edes sinä käyttämäänsä kieleen hän
antoi vain yhden pergamentin verran”, Mihail sanoi.
”Hän ei sanonut mitään muuta?” Emily kysyi.
Mihail yritti muistella mitä kaikkea mustaan kaapuun
pukeutunut mies oli sanonut.
”Että kirja ei ole loitsukirja, vaan tutkimus ja että minun
pitää itse keksiä, mitä kuolleestamanaus on”, Mihail vastasi.
”Oletko yrittänyt keksiä, mitä se on?” Emily kysyi.
Emily ei halunnut sanoa kuolleestamanausta itse ääneen.
”En itse asiassa. Olemme Nilsin kanssa keskittyneet vain
kääntämään ja ymmärtämään kirjan tekstiä”, Mihail sanoi.
”Olisiko siinä sitten seuraava askel?” Emily kysyi.
”Olisi”, Mihail sanoi.
Mihail kääntyi ja Emily seurasi perässä. Mihailin oli
päästävä takaisin työpöydän ääreen.
Paluu Earnestiin oli paljon helpompaa, kun he kulkivat metsän
lumihangessa takaisin omia jälkiään pitkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti