Vanhan miehen askeleet IV

 Betula pubescens, osa 195

Saesteorra kietoi huivin silmiensä eteen. Hän olisi nyt täysin miehen armoilla. Toisaalta hän ajatteli, että jos tämä haluaisi tehdä hänelle jotakin pahaa, niin olisi jo tapahtunut. Siltikään Saesteorra ei osannut olla valmistautumatta mahdollisesti tulevaan iskuun.

”Sanoisin, että rentoudu, mutta ymmärrän hyvin sitä, että se voi olla tässä tilanteessa hankalaa”, mies sanoi.

”Niin, silmien sitominen tällaisessa tilanteessa ei varsinaisesti auta rentoutumaan”, Jeanne sanoi.

Mies hymähti.

”Edessämme oleva reittimme ei ole helpoin mahdollinen, joten sopiihan, että johdatan sinua eteenpäin kädestä pitäen?” Mies kysyi.

Saesteorra nyökkäsi.

”Se sopii”, Jeanne vastasi.

Saesteorra nosti käsiään hieman ja mies otti varovaisesti Saesteorraa kädestä kiinni.

”En odottanut, että kysyisit lupaa”, Jeanne sanoi.

”Minusta se on reilua, kun kerta sinun täytyy peittää silmäsi meidän vaatimuksestamme”, mies sanoi.

Mies lähti johdattamaan Saesteorraa eteenpäin. He kulkivat kujaa pitkin eteenpäin, kääntyivät toiselle kujalle, sitten uudelleen ja vielä ainakin kerran. Suunta alkoi nopeasti hämärtyä Saesteorran mielessä.

”Seuraavaksi menemme sisään taloon”, mies sanoi.

Saesteorra kuuli oven aukeavan ja mies johdatti hänet sitä kohti.

”Varo portaita”, mies sanoi.

Saesteorra tunnusteli jalallaan portaat yksitellen. Talon sisällä lattia narisi heidän jalkojen alla.

”Sitten menemme takaisin ulos”, mies sanoi.

Saesteorra hymyili huvittuneena.

”Burhleo on todella varovainen”, Jeanne sanoi.

”Onhan tämä hieman huvittavaa joka kerta, mutta toisaalta hän ottaa hyvin vähän ketään edes vastaan. Olet harvojen ja valikoitujen joukossa, että pääset kulkemaan tätä reittiä”, mies sanoi.

Saesteorra nyökkäsi. Hän oli yllättynyt tiedosta, että hän kuului harvaan joukkoon, joka pääsi Burhleon puheille. Hän ei ollut varma oliko se hyvä vai huono asia.

He etenivät taas lyhyen matkan kujaa pitkin ja sitten toiseen rakennukseen sisään. Siellä he nousivat toiseen kerrokseen, jossa kulkivat pitkän käytävän toiseen päähän ja sitten taas portaat alas. Sitten taas ulos, vähän matkaa kujaa ja taas uuteen rakennukseen sisään. Saesteorralla ei ollut mitään käsitystä, missä hän oli tai mikä suunta oli mihinkin. Se oli varmasti tarkoituskin.

Lopulta he laskeutuivat portaat alas kellariin, missä ilma oli kosteampaa ja viileämpää. Kellarissa he pysähtyivät tasanteelle.

”Nyt voit ottaa huivin pois”, mies sanoi.

Saesteorra nyökkäsi ja otti huivin pois silmiltään. Kellari oli hämärä. Valona oli vain kauempana oleva lyhty, jonka valo ei ollut kovinkaan kirkas. Vähän matkan päässä seisoi kaksi vartijaa.

”Odottakaa tässä, olkaa hyvä. Käyn varmistamassa, onko mestari valmis ottamaan teidät vastaan”, mies sanoi.