Vanhan miehen askeleet

 Betula pubescens, osa 192

Päälinnasta katsottuna miltei Gyllenburhin vastakkaisella laidalla yläkaupungin muurin toisella puolella levittäytyi alakaupunki. Suuriin kortteleihin kiinni toisiinsa rakennettujen monikerroksia ja sikin sokin laajennettuja rakennuksia erottivat toisistaan vain harvat leveämmät pääkadut ja kortteleja kiertävät kujat. Paikoin kujien varsien talojen seinät miltei koskettivat toisiaan ja kujalla mahtui kulkemaan vain yksi ihminen kerrallaan. Toisessa kerroksessa kujien yli kulkevat sillat olivat myös yleisiä.

Alakaupungin kujilla haisi ja niillä kulkevat ihmiset olivat likaisia ja pukeutuneet rikkinäisiin vaatteisiin. Alakaupungissa asuivat koko kaupungin köyhimmät ihmiset. Vaikka heidänkin keskuudessaan oli suuria eroja, oli ero alakaupungin asukkaiden ja keskikaupungin asukkaiden välinen ero räikeän selvä. Ja siirtyminen parempaan kaupunginosaan ja parempaan elämään oli käytännössä mahdotonta.

Savupatsaat nousivat lukuisista savupiipuista pitkin alakaupunkia ja tekivät ilmasta kitkerää. Osa asukkaista oli töissä kaivoksilla, joten sivunkatkuinenkin ilma tuntui heistä raikkaalta. Toiset taas eivät tienneet paremman olemassaolosta. Sitten alakaupungissa oli muutamia, jotka eivät hengittäneet ilmaa samaan tapaan kuin muut. Elävät kuolleet olivat saapuneet kaupunkiin viimeaikaisten tapahtumien myötä ja niin myös alakaupunkiin.

Saesteorra veti huiviaan enemmän kasvojensa suojaksi. Kapea kuja oli jo pimeä, mutta hän halusi varmistaa, ettei kukaan tunnistaisi häntä. Tai huomaisi, ettei hän ollut enää elävien kirjoissa. Jälkimmäinen oli suurempi huoli, koska asian paljastuttua jokainen tiesi millä asioilla hän oli hiippailemassa alakaupungissa. Hän oli netronovalalainen vakooja ja koko alakaupungissa oli vain yksi henkilö, jota kannatti vakoilla.

Vanha mies ei kuitenkaan paljastanut salaisuuksiaan helposti. Saesteorra oli varjostanut tärkeimmäksi tunnistamiaan Burhleon alaisia ja sotilaita jo päivien ajan, mutta ei ollut saanut selville juuri mitään. Lähinnä viitteitä Burhleon päivittäisistä rutiineista. Jo näistä viitteistä sai selville, että Burhleo oli hyvin varovainen henkilö. Menneiden aikojen tapahtumat olivat jättäneet syvät opetukset vanhaan mieheen.

Aikaisemmin Saesteorra oli myös palkannut omien sotilaidensa välityksellä alakaupunkilaisia vakoilemaan Burhleota. Nopeasti oli paljastunut, että nämä antoivat vääriä tietoja ja mahdollisesti tieto vakoilusta kulkeutui suoraan Burhleon korviin. Alakaupunkilaiset tuntuivat olevan hyvin lojaaleja johtajalleen. Saesteorra ei tätä ihmetellyt. Burhleo oli lähimpänä mahdollisuutta parempaan elämään, mitä suurimmalla osalla alakaupunkilaisilla tulisi olemaan koko elämänsä aikana. Ja elämä alakaupungissa oli kurjaa.

Niinpä Saesteorran oli mentävä alakaupunkiin itse näkemään ja kuulemaan. Hänen lisäksi kujilla kulki muutama muu naamioitunut netronovalalainen sotilas keräämässä yleistietoa alakaupungin tapahtumista. Yleistietojen kartoittaminen oli kuitenkin eri asia kuin yrittää päästä alakaupunkia johtavan Burhleon asioihin kiinni.

”Mihin minä suostuinkaan, kun otin tämän tehtävän”, Jeanne sanoi.

Tajutessaan puhuneensa ääneen Saesteorra vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan kuullut. Ainakaan kukaan ei näyttänyt siltä, että olisi kiinnittänyt häneen sen enempää huomiota kuin aiemminkaan. Hän ei ollut alakaupungin kujilla ainoa, joka mutisi itsekseen. Alakaupunkiin päätyivät useimmat niistä gyllenburhilaisista, jotka eivät olleet täysissä hengen tai ruumiin voimissa. Saesteorra oli törmännyt useisiin äänekkäisiin saarnaajiin, jotka puhuivat maailman lopusta ja taivaalta saapuvasta messiaasta. Hänestä oli kipeää katsoa näitä turhaan pelastusta odottavia ihmisiä, sillä hän teki samoin myös itse.

”Miten ikinä olenkaan päätynyt tänne?” Jeanne sanoi.

Saesteorra miettiä kaikkia niitä tapahtumia, joiden myötä hän oli päätynyt kotitilaltaan eläinten keskeltä osaksi armeijaa ja sitten vakoojaksi. Sattuman korttien täytyi olla sekaisin. Ei tallaista tapahtunut ihmisille. Hänelle niin oli kuitenkin käynyt.