Betula pubescens, osa 168
Saesteorra oli odottanut, että linna olisi ollut paremmin valaistu kuin heidän kulkemansa salakäytävä ja portaat, joissa heillä oli mukanaan vain muutama lyhty. Kuitenkin käytävä, johon he salaovesta astuivat, oli pimeä.
”Olimme onnekkaita. Tämä ovi tuli käytävälle, jossa ei juuri oleskella. Ainakaan taistelun aikana tänne ei näytä olevan asiaa”, Martin sanoi.
”Hieman aavemaista kyllä”, Jeanne sanoi.
”Mikä?” Venir kysyi.
”Tulla keskelle linnaa, jonka tietää olevan täynnä vihollisia. Ja sitten koko käytävä onkin aivan autio”, Jeanne sanoi.
”Tuskin saamme nauttia autioista käytävistä pitkään. Luulen tämän olevan meille oikea suunta”, Martin sanoi.
Burhleon johdolla he lähtivät kulkemaan käytävää eteenpäin. Kulman takaa aukeava seuraava käytävä oli myös autio, mutta siitä seuraavan kulman takaa hohti jo soihdunvalo.
”Olkaa valmiina. Kulman takana meitä voi odottaa jo taistelu”, Martin sanoi.
He pysähtyivät hetkeksi, jotta Kallas ja Saesteorra ehtivät jakaa sotilaille käskyt ja jakaa heidät tilanteen mukaisiin osastoihin. Sotilaat jakautuivat kolmeen osastoon, joista ensimmäisen, kärkijoukkoon, tehtävä oli kulkea ensimmäisenä ja tiedustella eri suuntia. Toisena tulevan pääjoukon tehtävä oli suunnata sinne, missä taisteluvahvuutta tarvittiin eniten. Viimeisenä kulki selustajoukko, joka varmisti heidän selustansa. Burhleo puolestaan piti omat joukkonsa yhtenä ryhmänä omana suojanaan heti netronovalalaisten kärkijoukon takana.
”Sitten eteenpäin?” Martin kysyi.
”Olemme valmiina”, Venir vastasi.
He jatkoivat eteenpäin. Liike muuttui sitä varovaisemmaksi mitä lähemmäksi he pääsivät kulmaa, jonka takaa valo lepatti. Valossa ei kuitenkaan näkynyt varjoja, joten saattoi olla, ettei seuraavassakaan käytävässä liikkunut sillä hetkellä ketään. He halusivat kuitenkin olla varovaisia.
Kärkiosaston sotilaat menivät kulmalle ensimmäisenä ja kurkisivat kulman taakse.
”Tämäkin käytävä on tyhjä”, yksi sotilaista sanoi.
”Yhä aavemaisemmaksi käy”, Jeanne sanoi.
He kulkivat kulman ohitse ja huomasivat, että seuraavan kulman takaa näkyvässä valossa näkyi varjojen liikettä. Siellä liikuttiin.
”Jouset valmiiksi. Jos kulman takaa tulee vihollisia, ne täytyy surmata heti”, Martin sanoi.
Netronovalalaiset sotilaat vilkaisivat Kallaksen ja Saesteorran suuntaan varmistaakseen kuuluiko käsky myös heille. Kallas ja Saesteorra nyökkäilivät sotilaille ja nämä ottivat jousensa käteen ja nuolet valmiiksi.
He etenivät lisää ja kulma lähestyi. Kulman takaa alkoi erottua myös ääniä, liikettä ja puhetta. Seassa oli myös haavoittuneiden valitusta.
torstai 10. kesäkuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan IX
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti