Betula pubescens, osa 169
Kärkiosasto oli jo aivan käytävän kulman lähellä, kun kulman takaa ilmestyi gyllenburhilaisia sotilaita. Sotilaista toinen oli nuolista pahasti haavoittunut ja toinen auttoi tätä eteenpäin käytävällä. Kaksikko ei heti huomannut edessään olevia netronovalalaisia ja Burhleon joukkoja, vaan kulkivat hyvän matkaa käytävän kulman ohitse keskittyen haavoittuneen eteenpäin nilkuttamiseen. Kun he huomasivat, mitä edessä oli, olivat nuolet jo matkalla heitä kohden.
Sotilaat kaatuivat käytävän lattialla ilman, että ehtivät huutaa apua. Burhleo ei silti ollut tilanteeseen tyytyväinen.
”Se oli turhan lähellä”, Martin sanoi.
”Valmiiksi haavoittuneita on kyllä ikävä ampua”, Jeanne sanoi.
”Hänen haavansa näyttivät siltä, ettei hän olisi selvinnyt seuraavaan iltaan. Tätä saattoi siis kutsua armoksi”, Martin sanoi.
”Kylmäksi armoksi ehkä”, Venir sanoi.
Burhleo vilkaisi Kallasta.
”Minä kun luulin, että te haluatte saada kaikki elävät hengiltä”, Martin sanoi.
”Ei meillä sinänsä ole mitään eläviä vastaan. Sitä vastaan sen sijaan on, ettei meidän anneta elää rauhassa”, Venir sanoi.
Burhleo nyökkäsi.
”Erilaisuuden hyväksyminen on joillekin hyvin vaikeaa. Se on valitettava totuus myös Suuressa keisarikunnassa, vaikka monesti koemme olevamme maailman edistyksen kärjessä”, Martin sanoi.
He jatkoivat eteenpäin kohti kulmaa ja kärkiosaston sotilaat vilkaisivat taas sen taakse. Yksi kulman yli vilkaissut sotilas tuli kertomaan Kallakselle, Saesteorralle ja Burhleolle mitä oli nähnyt.
”Siellä on lisää haavoittuneita sotilaita ja muutamia heitä hoitavia”, sotilas sanoi.
”Taisimme osua linnan sairaalasiipeen”, Jeanne sanoi.
”Siltä vaikuttaa”, Venir sanoi.
”Tai käyttämättömään asuinsiipeen, jota nyt vain käytetään haavoittuneiden hoitoon”, Martin sanoi.
”Täällä on niin paljon tilaa, että osa on käyttämättömänä?” Jeanne kysyi.
”Linna on iso ja kukaan ei siellä normaalioloissa halua asua. Iso osa sotilaista on muualla taistelemassa keisarikunnan armeijan mukana ja kaupunkiin jääneistä suurin osa on jo hävinnyt taistelunsa kaupungin alueelle. Linnassa voi hyvinkin olla niin vähän sotilaita, ettei heitä ole riittänyt täyttämään koko linnaa”, Martin vastasi.
”Ja vaikka olisikin, niin he eivät välttämättä olisi ehtineet majoittautua tänne taistelun aikana”, Venir sanoi.
”Niin. Yläkaupungin portin taistelun jälkeen vetäytymään päässeet ovat vetäytyneet linnaan ja pienen lepotauon jälkeen määrätty miehittämään muureja”, Martin sanoi.
He vetivät vielä henkeä ennen kuin he hyökkäsivät kulman takana aukeavaan käytävään. Lopullinen taistelu päälinnasta alkoi.
”Oletteko valmiita jakamaan kylmää armoa?” Martin sanoi.
”Niin valmiita, kuin voi olla”, Venir sanoi.
torstai 17. kesäkuuta 2021
Hyökkäys päälinnaan X
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti