Viimeiset hetket

Betula pubescens, osa 55

Edkar astui ulos Nils Tammen seuraajien teltasta. Yö oli taittumassa aamuksi. Edkar tiesi, että oli käsillä viimeiset hetket. Alkavan aamun ja sitä seuraavan päivän aikana koko leiri pitäisi purkaa ja jättää kaikki ylimääräinen taakse. Sitten heidän oli paettava kohti etelää. Paettava ja taisteltava kuolemaan saakka.

”Arvon kenraali, toivottavasti mestari osasi antaa teille hyviä neuvoja”, Tammen seuraaja sanoi.

”Niin hyviä kuin hänen on tässä tilanteessa mahdollista antaa”, Edkar sanoi.

Edkar oli puhunut Nilsin kanssa toista tuntia. Jo keskustelun aikana Nils oli lähettänyt viestin kuningas Mihail Netronovalle siitä, mitä oli tapahtunut. Hänkin kokisi epämiellyttävän herätyksen. Sen jälkeen netronovalaiset tekisivät kaiken mahdollisen Edkarin ja hänen armeijansa avuksi. Edkar tiesi, ettei se ollut paljoa. He olivat aivan liian kaukana, kaiken avun kantamattomissa.

Siihen Nilskään ei osannut sanoa mitään, että mitä Edkarin ja hänen armeijansa kannattaisi tehdä. Etelä oli ehdottomasti se suunta, johon tulisi pyrkiä. Sen sijaan he eivät tienneet kannattaisiko armeijan suunnata suoraan etelään samaa reittiä kuin se oli tullutkin pohjoiseen vai kannattaisiko pyrkiä rajaseudun läpi vuoriston länsipuolelle, jossa odotti harvaan asuttu ja lähes kartoittamaton alue, joka tarkoittaisi myös kiertämistä puolen maailman ympäri matkalla takaisin Netronovalaan. Ensimmäisessä vaihtoehdossa heitä odotti kuolema taistelussa, jälkimmäisessä eksyminen ja nääntyminen tuntemattomilla seuduilla. Maantiede ei ollut heidän puolellaan.

”Toivottavasti onnistutte eliksiirin puhdistamisessa tai uuden keittämisessä. Tarvitsemme sitä enemmän kuin ehkä koskaan ennen. Aikaa siihen minulla ei valitettavasti juurikaan ole teille tarjota”, Edkar sanoi.

”Yritämme parhaamme, arvon kenraali”, Tammen seuraaja sanoi.

Edkar nyökkäsi ja lähti kävelemään takaisin omalle teltalleen. Hänenkin piti valmistautua lähtöön. Miranda oli jo jäänyt pakkaamaan tärkeimpiä tavaroita. Vähemmän tärkeät saivat jäädä jälkeen.

Teltalla odotti joukko upseereja. Kukaan oli tuskin nukkunut ollenkaan koko yön aikana. Heidän olisi ehkä kannattanut. Seuraavaa hetkeä unelle saisi odottaa. Edkar johdatti upseerit sisälle telttaansa. Sisällä oli jo melko tyhjää. Miranda oli ollut tehokas.

”Miltä tilanne näyttää?” Edkar kysyi.

”Herra kenraali, tiedustelijoilta kaikista suunnista on tullut jo ensimmäisiä raportteja ja uusia tulee koko ajan lisää”, Tom vastasi.

”Herra kenraali, kaikki osastot ovat alkaneet valmistautua leirin hylkäämiseen ja liikkeelle lähtöön”, Solkar sanoi.

”Onko tiedustelijoiden raporteissa ollut mitään erikoista?” Edkar kysyi.

”Herra kenraali, tiedustelijoiden mukaan Suuren keisarikunnan leireissä on meneillään liikehdintää, mutta taistelujoukkojen liikkumisesta tähän suuntaan ei ole vielä merkkejä. Viestinvaihto leiristä toiseen saattaa olla myös hieman normaalia kiivaampaa, mutta siitä on vaikea olla varma”, Tom vastasi.

”Entä miltä suunta etelään näyttää?” Edkar kysyi.

”Kuten jo tiesimmekin, Suuren keisarikunnan armeija on kasannut meistä etelään kolme leiriä, joissa kussakin on armeija. Leirien välissä tilaa on vähän, mutta saattaisimme ehkä onnistua livahtamaan kahden leirin välistä. Tai kuten kapteeni Suomasin kanssa pohdimme, kolmen leirin välistä, jos jakaudumme kahteen joukkoon”, Tom vastasi.

”Voimien jakaminen voi olla liian iso riski”, Edkar sanoi.

”Toisaalta kahdessa joukossa voisimme päästä nopeammin leirien ohitse”, Solkar sanoi.

”Ja ehkä huomaamattomammin”, Tom sanoi.

Edkar katsoi kapteenejaan.

”Teistäkö tämä olisi hyvä idea?” Edkar kysyi.

Kapteenit Cranfot ja Suomas nyökkäsivät.