sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Neljä suosikkia: toukokuu 2018


Toukokuun helteistä on selvitty kesäkuun puolelle, joten on aika paljastaa toukokuun suosikkien lista. Menneen kuun tarjota oli erityisen runsasta, joten valintakin oli varsin tiukka. Tällä kertaa neljän suosikin joukkoon pääsivät: Jeffrey Likerin kirja Toyotan tapaan, elokuvat Samurai Rauni Reposaarelainen ja Isle of Dogs sekä japanin kielen opiskelu. Erikoisena yksityiskohtana, kaikki listalle noustamani asiat liittyvät jollakin tavalla Japaniin.

Tein paluun tietokirjojen lukemisen pariin Jeffrey K. Likerin kirjalla Toyotan tapaan. Luulen, että Toyotan tapaan on yksi tärkeimpiä ja itseeni eniten vaikuttaneita tietokirjoja, joita olen koskaan lukenut. Monella tavalla Toyotan ajattelumalli yritystoiminnasta on lähempänä omia ajatuksia, kuin se malli, joka länsimaissa tällä hetkellä vallitsee. Toyotan tapaan -kirja tuleekin varmasti vaikuttamaan siihen, miten tulen tulevaisuudessa ajattelemaan yritystoiminnasta ja toteuttamaan oman yritykseni toimintaa. Kaikki asiat eivät tietenkään ole suoraan sovellettavissa Toyotalta eikä se mielestäni ole kirjan tarkoitus tai pääsanoma. Sen sijaan kirjan tarkoituksena on tarjota eväät oman tavan kehittämiseen. Omalla kohdallani se voisi tarkoittaa Magnartuksen tapaa. Aikaisempi kirjoitukseni kirjasta löytyy tästä: Nyt luettavana: Toyotan tapaan.

Toyotan tapaan -kirjan kansi.

Mika Rättön ohjaama Samurai Rauni Reposaarelainen on hyvin omanlaatuinen elokuva. Tätä voi pitää kyseisestä elokuvasta hyvin lievänä ilmaisuna. Reposaareilainen onkin varmasti kulttihitti. Näin elokuvan jo teatterikiertueella ja nyt näin sen toistamiseen Yle Areenasta. Itselleni erityisen mielenkiintoista elokuvassa on tapa, jolla siinä yhdistetään suomalaista kulttuuria ja itämaista kulttuuria, tällä kertaa japanilaista kulttuuria. Tässä mielessä elokuva vertautuu vuosikymmentä vanhempaan elokuvaan Jadesoturiin, jossa yhdistellään suomalaista ja kiinalaista kulttuuria. Toinen kiinnostava seikka Samurai Rauni Reposaarelaisessa on sen tekotapa. Elokuva on nimittäin tehty lähes kokonaan amatöörivoimin ja tehdessä opetellessa. Jännityksellä odotan, mitä Moderni Kanuuna saa jatkossa aikaiseksi. Huonoa elokuvassa on sen liiallinen naisiin kohdistuvan väkivallan, erityisesti seksuaalisen väkivallan, käyttö. Vaikka tuo nimihahmon väkivalta elokuvassa tuomitaankin, on sen näyttäminen tarpeettoman runsasta.

Elokuvateatterissa ollut suurikokoinen Isle of Dogs -juliste.

Wes Andersonin ohjaama Isle of Dogs on vuoden toinen suuri stop motion animaatio. Elokuvista ensimmäinen oli Nick Parkin ohjaama Luolamies, jonka valitsin edellisen kuun listalle. Isle of Dogs on japaniin sijoittuva tarina, jossa poika pyrkii pelastamaan koiransa. Luolamiehen tapaan myös Isle of Dogs on todella kaunis elokuva. Erikoista elokuvassa on se, että sen hahmoista koirat puhuvat englantia ja suurin osa ihmishahmoista puhuu japania. Isle of Dogsin antama kuva Japanista on varsin kliseinen ja tämä asia onkin herättänyt katsojissa jonkin verran huomiota.

Japanin oppikirja.

Aloitin toukokuussa japanin kielen opiskelun. Aiheesta olen kirjoittanut myös muuten kirjoituksia ja tarkoituksenani on seurata opintojen etenemistä myös jatkossa. Halusin kuitenkin nostaa japanin opiskelun myös tälle listalle. Ensimmäinen japanin kurssi on lähenemässä loppuaan, mutta silti olen vasta hieman raapaissut kyseisen kielen ja kulttuurin pintaa. Aikaisemmat kirjoitukseni aiheesta löytyvät tästä: Japania 1 ja Japania 2.

Valmistunut ikuisuusprojekti.

Tällä kertaa suosikkien listalle pääsemättömät, mutta mainitsemisen arvoiset, asiat ovat seuraavat: elokuvat Deadpool 2 ja Solo: A Star Wars Story sekä tapahtuma Yläkaupungin yö, jossa olin myymässä Magnartuksen tuotteita. Lisäksi on mainittava yhden ikuisuusprojektin loppuunsaattaminen. Siitä kuitenkin oma tekstinsä myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti