Ruhtinaan vastuu VII

Betula nana, osa 191

Mihail seisoi telttansa keskellä karttapöydän ääressä. Pöydän ympärille seisoivat Emily, Karl, Hans, Mihailin isoäiti, Sarnel, Narsha ja Yldrim. Emilyn olkapäillä lepäsi Nasha ja telttaan ripustetuilla riu’uilla istuivat Sija, Nav, Nev ja Niv. Karttapöydän ympärillä oli ahdasta.

”Hyökkäämmekö seuraavaksi Strakowskin kimppuun?” Yldrim kysyi.

”Lähetämme hänen luokseen ensin viestinviejän. Meillä on edelleen keisarikunta yhteisenä vihollisena ja Strakowskikin varmasti tietää sen”, Karl vastasi.

”Ja meillä on sotilaallista voimaa monta kertaa enemmän kuin hänellä”, Hans sanoi.

”Voimaa, jota meidän ei kannata tuhlata”, Sarnel sanoi.

”Ei se ole tuhlaamista, jos muut tulevat meidän taaksemme, kun näytämme voimamme”, Yldrim sanoi.

”On se tuhlaamista siinä vaiheessa, kun keisarikunnan joukot pääsevät tälle puolelle vuoristoa”, Mihail sanoi.

”Sitä minä olen miettinyt, että miksei keisarikunta ole jo marssittuna armeijoitaan tänne”, Yldrim sanoi.

”Keisarikunnan armeijoilla taitaa olla muuta tekemistä”, Mihail sanoi.

”Mitä muka?” Yldrim kysyi.

”Sota Imperiumia vastaan”, Sarnel vastasi.

”Mistä sinä sen tiedät?” Yldrim kysyi.

Yldrim katsoi demonia selvästi halveksuvasti.

”Koska kuulimme siitä, kun kävimme Imperiumin pääkaupungissa Tiberiuksessa”, Mihail sanoi.

”Milloin sinä olet siellä käynyt?” Yldrim kysyi.

”Ennen kuin palasin Léostaan”, Mihail vastasi.

”Miksi olit siellä?” Yldrim kysyi.

”Kävin pelastamassa Emilyn”, Mihail vastasi.

”En ymmärrä miten kertomasi voisi pitää paikkaansa. Ei teillä voi olla hallussanne sellaisia voimia, että olisitte voineet käydä noin vain yhdessä tunnetun maailman parhaiten vartioiduissa kaupungeissa”, Yldrim sanoi.

”Ulkonäkö pettää ja karshaanien valtakunnan jälkeen se oli lastenleikkiä”, Mihail sanoi.

”Karshaanien maan?” Yldrim kysyi.

”Minun kansani koti”, Narsha vastasi.

”Sinä olet karshaani?” Yldrim kysyi.

”Enkö näytä karshaanilta?” Narsha kysyi.

”En tiedä miltä karshaanit näyttävät. Olen vain kuullut lapsena satuja heistä”, Yldrim vastasi.

”Yllättävän monet sadut pitävät paikkansa”, Sarnel sanoi.

”Jos hän on karshaani, niin mikäs sinä olet?” Yldrim kysyi.

Sarnel vilkaisi Mihailia, joka nyökkäsi hyväksyvästi.

”Minä olen demoni”, Sarnel vastasi.

”Demoni?” Yldrim kysyi.

”Minun demonini”, Mihail vastasi.

”Mihin joukkioon minä olen oikein liittynyt mukaan?” Yldrim kysyi.

”Joukkioon, joka seuraa ruhtinastaan vaikka hautaan saakka”, Karl vastasi.

”Siltä vaikuttaa ja kaikkea löytyy vieraista kansoista puhuviin lintuihin saakka”, Yldrim sanoi.

Yldrimin katse kiersi pöydän ympärystä ja nousi hetkeksi riu’ullaan istuviin lintuihin.

”Voin vannoa, että teit hyvän valinnan. Minä aion olla Léostan ainoa ruhtinas tai sitten Léostaa ei hallitse kukaan”, Mihail sanoi.