torstai 13. elokuuta 2015

Keisarikunnan uhka



Betula nana, osa 192

Mihailin onnistui seuraavien viikkojen aikana kääntää useamman pikkuruhtinaan pää. Samaa tahtia pitkin Léostaa ja varmasti myös ruhtinaskunnan ulkopuolella kirisi huhuja elävistä kuolleista. Kukaan ei oikein osannut sanoa mistä huhut olivat peräisin tai missä eläviä kuolleita olisi nähnyt. Huhut kuitenkin kiersivät sitkeänä.

Elävien kuolleiden lisäksi alkoi kiertää huhuja vuorten takana lähestyvästä keisarikunnan armeijasta. Pelkkä huhu sai useat ruhtinaat siirtymään Mihailin puolelle.

Mihail tutki Karlin kanssa karttaa. He olivat kahdestaan Mihailin Netronovalan huoneessa. Päreen liekki valaisi karttaa.

”En pidä näistä huhuista”, Karl sanoi.

”Kummasta pidät vähemmän?” Mihail kysyi.

”Elävistä kuolleista”, Karl sanoi.

Mihail vilkaisi Karlia.

”Huhut alkoivat kiertää jo silloin, kun minä olin vielä Earnestissa”, Mihail sanoi.

”Mutta nyt ne ovat voimistuneet. Se voi merkitä jotakin. Se voi merkitä sitä, että pappiystäväsi on tehnyt jotakin”, Karl sanoi.

”Nils lähettäisi viestin, jos olisi saavuttanut läpimurron”, Mihail sanoi.

”Oletko varma?” Karl kysyi.

”Olen”, Mihail vastasi.

Kaksikko hiljentyi kartan ääressä.

”Kuinkas sinun ja Emilyn häät?” Karl kysyi.

”Ne olisi hyvä järjestää ennen taistelua keisarikunnan kanssa”, Mihail vastasi.

”Tässä tulee kiire”, Karl sanoi.

”Tässä tulee kiire jokaisen asian suhteen. Häiden ei tarvitse olla iso”, Mihail sanoi.

”Kuka niiden järjestelyistä vastaa?” Karl kysyi.

”Ajattelin pyytää äitiäni ja isoäitiäni auttamaan Emilyä”, Mihail vastasi.

”Se kuulostaa hyvältä”, Karl sanoi.

”Mistä luulet keisarikunnan joukkojen tulevan?” Mihail kysyi.

”Heillä on kolme tai neljä vaihtoehtoa. Joko he voivat kiertää pohjoisesta Karhsifaetin solasta, tulla etelämpää vuorten yli tai eteläistä rannikkoa pitkin”, Karl vastasi.

”Ja neljäs vaihtoehto?” Mihail kysyi.

”Laivaston käyttö on myös mahdollista, mutta en tiedä ryhtyvätkö he sellaiseen”, Karl vastasi.

”Meidän pitää kuitenkin ottaa se huomioon. Meillä on siis neljä suuntaa, mistä hyökkäys voi tulla”, Mihail sanoi.

”Meillä ei ole joukkoja kaikille suunnille”, Karl sanoi.

”Meillä ei ole joukkoja tarpeeksi kuin yhdelle suunnalle. Vaikka ehtisin saada kaikki ruhtinaat puolelleni, ei joukkoja riittäisi silti kuin huonosti kahteen suuntaan”, Mihail sanoi.

”Vielä on aikaa”, Karl sanoi.

”Hyvin vähän aikaa”, Mihail sanoi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti