torstai 27. elokuuta 2015

Hääyö taistelun varjon alla



Betula nana, osa 194

Mihail huokaisi. Emily makasi hänen vierellään sängyllä. He olivat hääyötä varten pystytetyssä suuressa teltassa, jonka keskellä sänky oli.

”Mietitkö tulevaa?” Emily kysyi.

”Mietin”, Mihail vastasi.

”Älä mieti sitä nyt. Nyt on hääyömme”, Emily sanoi.

Emily kääntyi, nousi Mihailin päälle ja suutelin häntä.

”En osaa olla miettimättä taistelua”, Mihail sanoi.

”Miksi et?” Emily kysyin.

”Koska minä pelkään”, Mihail vastasi.

”Mitä sinä pelkäät?” Emily kysyi.

”Pelkään menettäväni sinut”, Mihail vastasi.

”Etkö pelkää sitä, että sinulle itsellesi kävisi jotakin?” Emily kysyi.

”Miksi pelkäisin sitä?” Mihail kysyi.

”Koska sitten kaikki loppuisi”, Emily vastasi.

”Eihän minulla ole siinä mitään pelättävää”, Mihail sanoi.

Mihail huokaisi taas.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Pelkään myös sitä, millaisen kohtalon olen aiheuttanut kaikille niille, jotka ovat lähteneet seuraamaan minua”, Mihail vastasi.

”Ei sinun sitä kannata pelätä. He kaikki ovat lähteneet seuraamaan sinua vapaasta tahdostaan”, Emily sanoi.

”Silti”, Mihail sanoi.

”Et voi tehdä heidän hyväkseen muuta kuin johtaa heitä parhaasi mukaan”, Emily sanoi.

”Sitä minä yritän”, Mihail sanoi.

”Sitten sinun ei tarvitse pelätä heidän puolestaan”, Emily sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Johdan minuun uskovat tästä tilanteesta pois, tavalla tai toisella”, Mihail sanoi.

”Minä uskon sinuun”, Emily sanoi.

”Tiedän sen, rakkaani”, Mihail sanoi.

Mihail ja Emily suutelivat.

”Kuinka kauan taistelun alkuun on?” Emily kysyi.

”Päiviä vielä”, Mihail vastasi.

”Hyvä. Minulla on aikaa herättää puunkirous täyteen voimaansa”, Emily sanoi.

”Oletko varma?” Mihail kysyi.

”Siitä olen varman, että olen sinun rinnallasi taistelussa loppuun saakka”, Emily vastasi.

”Taistelu ei ole loppu. Ei meille. Ei voi olla. Me olemme vasta yhteisen taipaleemme aloittaneet”, Mihail sanoi.

”En minäkään usko sen olevan loppu”, Emily sanoi.

”Kunpa vain minulla olisi enemmän miehiä”, Mihail sanoi.

”Mutta sinulla ei ole. Sinun pitää keksiä jotakin muuta”, Emily sanoi.

”En haluaisi päätyä mihinkään epätoivoiseen”, Mihail sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Tarkoitatko sitä, mitä teit Earnestissa Nilsin kanssa?” Emily kysyi.

”Mielestäni voisin päätyä johonkin epätoivoisempaankin”, Mihail vastasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti