Léosta

Betula nana, osa 140

Suuren keisarikunnan keskitasangolla ilma oli ollut kuivaa ja lämmintä. Korkealla nousevassa vuoristossa oli puolestaan ollut kuivaa ja kylmää. Nyt vuorten toisella puolella ilma oli kosteaa ja kylmää. Vaikka rannikolle oli matkaa vielä pitkälti, saattoi meren jo haistaa.

”Tämäkö on kotiseutusi?” Emily kysyi Mihaililta.

”Niinkin voisi sanoa. Kotipaikkamme on aivan meren vieressä, lähellä linnaa. Linnaa, mistä käsin kenraalikuvernööri hallitsee aluetta”, Mihail vastasi.

”Oliko se aiemmin teidän linnanne?” Emily kysyi.

”Oletan niin. Vanhempani eivät koskaan kertoneet sitä minulle. Meillä on aina ollut vain pieni maatila”, Mihail vastasi.

”Milloin olemme perillä?” Emily kysyi.

”Kyllä tässä pari päivää taitaa vielä mennä. Vuoren ja meren välissä oleva kaistale on kuitenkin varsin leveä”, Mihail vastasi.

Puut olivat kapeampia, kippuraisempia ja harvemmassa Léostassa kuin vuorten toisella puolella. Puut olivat kuitenkin sitkeitä. Niin niiden pitikin olla, kun talvisin kylmä tuuli kävi vuoroin pohjoisesta ja vuoroin mereltä. Yleisimmät puut olivat koivu ja kataja. Vuorten rinteillä oli myös paljon mäntyä. Kuusi sen sijaan kasvoi vain suojaisemmissa paikoissa. Puiden välissä kasvoi korkeaa kanervaa ja muita varpuja.

Léostan merellinen ilmasto sai Emilyn hieman vilustumaan, mutta Narshan keittämä rohto paransi vilustumisen yhdessä yössä ennen kuin he saapuivat Mihailin kotitilalle.

”Tämä ilma ei taida oikein sopia minulle”, Emily sanoi nenä tukossa, kun Narsha oli vielä keräämässä rohtoonsa tarvikkeita.

”Sinun pitää yrittää totuttautua. Olemme täällä jonkun aikaa”, Mihail sanoi.

”Kuinka kauan?” Emily kysyi.

Mihail ei vastannut.

”Mihail?” Emily kysyi.

”En tiedä vielä. En tiedä kuinka paljon meillä on täällä tehtävää”, Mihail vastasi.

”Mitä tehtävää meillä täällä voisi olla?” Emily kysyi.

”Se jää nähtäväksi. Minulla on ollut paha aavistus sen jälkeen, kun tulimme vuoren ylitse”, Mihail vastasi.

Emily katsoi Mihailia. Mihail katsoi taivaanrantaa, missä meri alkoi jo näkyä.

”Huomennako me olemme perillä?” Emily kysyi.

Mihail nyökkäsi vastaukseksi.

”Joskus aamupäivästä varmaan”, Mihail lisäsi.

Aamupäivällä muutaman tunnun matkan jälkeen Mihail osoitti metsän takana näkyvää maatilaa.

”Tuo on kotitilani”, Mihail sanoi.

Emily kääntyi katsomaan Mihailin osoittamaan suuntaan ja näki hyväkuntoiselta näyttävän maatilan peltojen ja metsän keskellä.