Betula nana, osa 295
Mihail, Edkar ja Nils katselivat jo hieman rauhattomina
odottavia sotilaita. Varsinkin lähimmissä muodostelmissa olevat vilkuilivat
heihin päin ja kuiskuttelivat keskenään.
”Minun taitaa olla aika lähteä. Sotilaat käyvät
rauhattomiksi”, Edkar sanoi.
”Niin”, Mihail sanoi.
Edkar polvistui Mihailin eteen.
”Tulen hoitamaan antamanne tehtävän niin hyvin kuin vain
kykyni sallii, arvon ruhtinas”, Edkar sanoi.
”Minä uskon, että et tule tuottamaan minulle pettymystä. Nyt
nouse, kenraali, ja suorita tehtäväsi”, Mihail sanoi.
Edkar nousi ylös ja teki Mihailille kunniaa. Sitten hän
kääntyi upseeriensa puoleen antaakseen lähtökäskyn. Pian käskyt kiirivät pitkin
paraatikenttää.
Lähtömerkin antava torven ääni kaikui vasten Netronovalan
muureja ja armeija lähti liikkeelle. Mihail nousi muurille nähdäkseen
marssivien sotilaiden rivistöt paremmin. Sotilaiden perässä seurasi vielä pitkä
jono kärryjä, joissa armeijan kaikki tarvikkeet kulkivat.
”Toivottavasti näemme hänet pian uudestaan”, Nils sanoi.
”Niin. Mutta toivottavasti emme liian pian”, Mihail sanoi.
Nils nyökkäsi.
Ilta ehti laskeutua ennen kuin armeija katosi aavikolle.
Kun Mihail lähti takaisin Netronovalan keskuslinnaan, hän
huomasi ettei hän ollut ainoa, joka oli seuraamassa armeijan lähtöä. Myös
Suthcarrin lähettiläs Hamil Hasalfath oli jäänyt katselemaan kuinka kolona
pikkuhiljaa katosi aavikolle.
Mihail meni lähettilään luokse ja tämä tervehti Mihailia
kunnioittavasti.
”Toivottavasti tämä on uusi alku edustamiemme valtakuntien
välille”, Mihail sanoi.
”Minä toivon samaa. Sota ei koskaan rakenna mitään uutta. Se
vain tuhoaa”, Hamil sanoi.
”Toivottavasti Suuressa keisarikunnassa on muitakin, jotka
haluavat nähdä asian noin”, Mihail sanoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti