Syöksy taisteluun II

Betula nana, osa 380

Epäkuolleen lohikäärmeen karjaisu täytti taivaan.

Taistelu kaupungissa ja sen ulkopuolella pysähtyi, kun kaikki kääntyivät katsomaan taivaalle, mikä äänen oli aiheuttanut. Karjaisu kuului uudestaan ja sitten oli jo liian myöhäistä väistää. Kadulle rojahtava lohikäärme murskasi kokonaisen osaston, joka oli hyökkäämässä kohti porttia, jota epäkuolleet sotilaat puolustivat. Mihail tunnisti Netronovalan liput portin huipulla. Hän oli osunut oikeaan.

”Puolustakaa lohikäärmettä ja yrittäkään päästä portille. Siellä on netronovalalaisia”, Mihail sanoi.

”Mitä te teette, arvon ruhtinas?” Sotilas kysyi.

”Minä hankin meille lisävoimia. Tappakaa mahdollisimman monta vihollista matkallenne portille”, Mihail vastasi.

Sotilaat nyökkäsivät ja hyppäsivät lohikäärmeen kyydistä.

Mihail toivoi, että lohikäärmeen ilmestymisen aiheuttama shokki kestäisi riittävän kauan. Puolustajien tilanne oli näyttänyt heikolta, joten siihen oli tehtävä välitön muutos. Ensin mahdollisimman monta vihollista hengiltä ja sitten nämä saisivat palata taisteluun hänen johtaminaan. Mihail tiesi, että kuolleestamanaus kesken taistelun ja vielä etulinjassa oli riskialtista, mutta hänen oli pakko onnistua. Siitä riippui se, miten paljon apua hänestä oli armeijalleen.

Lohikäärmeen kourat tappoivat lisää vastustajan sotilaita. Ne, jotka eivät jääneet kourien alle, juoksivat jo pakoon. Mihail katsoi, että paras tilaisuus, mitä hänelle oli tulossa, oli nyt.

Mihail laskeutui alas lohikäärmeen selästä ja astui sen eteen. Se oli ehkä suojaisin paikka. Varuilta hän loitsi ympärilleen vielä suojaloitsun. Sitten hän aloitti kuolleestamanauksen.

Vaikka Mihail kuolleestamanasi suuren joukon sotilaita, niin loitsu tuntui kevyeltä. Varmasti mikä tahansa tuntui helpota sen jälkeen, kun oli kuolleestamanannut vastahakoisen lohikäärmeen. Siitäkin huolimatta Mihailin oli tasattava hengitystään manauksen jäljiltä. Samalla hän seurasi kadusta nousevia uusia epäkuolleita sotilaita.

”Puolustakaa porttia ja ottakaa kaupunki takaisin haltuun”, Mihail sanoi.

Tuoreet sotilaat lähtivät hitaasti ryhmittymään portin puolustukseksi ja Mihail nousi takaisin lohikäärmeen selkään.

Kun portin akuutti tilanne oli toivon mukaan ratkaistu, hän tarvitsi laajemman yleiskuvan. Sitä varten hänen oli päästävä portin huipulle, jossa toivottavasti odottivat sen puolustajien johtajat.

Lohikäärme nousi raskaasti takaisin ilmaan ja nosti Mihailin kohti porttia. Portti näytti liian heiveröiseltä sille, että hän laskeutuisi lohikäärmeen kanssa sen huipulle. Mihail ohjasi lohikäärmeen portin huipun vierelle ja hyppäsi lohikäärmeen selästä.

”Mene auttamaan portin puolustuksessa. Kutsun, kun tarvitsen sinua taas”, Mihail sanoi.

Lohikäärme teki hitaan nyökkäyksen ja kääntyi verkkaisesti pois palaten alas kadulle. Mihail toivoi, että lohikäärme ymmärsi, mitä hän oli tarkoittanut.

Mihail kääntyi katsomaan tilannetta portin huipulla. Paikalla oli vain muutamia sotilaita, joista iso osa oli haavoittuneita.

”Kenen komennuksessa te olette?” Mihail kysyi.

Yksi sotilaista tuli Mihailin luokse.

”Kapteeni Kallaksen, uskoisin”, sotilas vastasi.

Sotilas näytti siltä, ettei tämä tiennyt kuka hän oli.

”Hakekaa hänet luokseni”, Mihail sanoi.

”Kuka pyytää?” Sotilas kysyi.

”Ruhtinas Netronova, joka on tullut armeijansa avuksi”, Mihail sanoi.