Betula nana, osa 33
Nuoret tuijottivat Mittziä, joka nosti tärisevin käsin
silmälasinsa silmiltään ja ryhtyi puhdistamaan niitä taskustaan ottamalla
liinalla.
”Mitä tapahtui?” Mihail toisti aikaisemman kysymyksensä.
”En osaa sanoa vielä. En ole ehtinyt tutkia asiaa. Mitään
vastaavaa ei ole tutkimusteni aikana aikaisemmin sattunut.”
Sitten Mihail esitti kysymyksen, jota kaikki odottivat ja
pelkäsivät: ”Missä demonini on?”
”Kellarissa. Mutta en usko, että on hyvä asia, jos menet
katsomaan sitä.”
”Minä vaadin”, Mihail sanoi ja katsoi Mittziä niin tuimalla
ilmeellä, että se sai Tomaksenkin kavahtamaan.
Mittz huokaisi ja tuijotti hetken lattialankkujen juovia.
Sitten hän asetti silmälasinsa takaisin päähänsä.
”Hyvä on, mutta kukaan teistä ei sitten koske mihinkään tai
tee mitään ilman minun lupaani”, Mittz myöntyi ja lähti johdattamaan joukkoa
kellariin.
Kellari oli kärsinyt räjähdyksestä huomattavasti ylempiä kerroksia
enemmän. Siellä oli mustia palamisen jälkiä pitkin seiniä ja sisäpihan
puoleisissa osissa kevyimmät seinät olivat murtuneet räjähdyksen tieltä.
Sisäpihan puoleisimmassa kammiossa, joka oli syntynyt laajennuksena sisäpihalle
eikä ollut enää ensimmäisen kerroksen alapuolella, oli kraatteri. Sama
kraatteri, jonka he olivat nähneet ikkunasta.
Kraatterin pohja oli palanut mustaksi ja sen keskellä oli
kapean jalan päällä laatikko. Laatikko oli asetettu jalanvaraan mitä luultavimmin
vasta räjähdyksen jälkeen. Sisäpihan puoleiset seinämät ja koko katto olivat
murentuneet ja paiskautuneet kasaan sisäpihan vastakkaiselle puolelle.
”Onko demonini tuolla laatikossa?” Mihail kysyi heidän pysähdyttyään
kuopan ulkoreunalle vaikka tiesikin vastauksen. Hän tunnisti laatikon samaksi, mihin Gamlos oli Kristianin ja Camillan avustuksella demonin alun perin sinetöinyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti