Betula nana, osa 104
Mihail oli oman arvionsa mukaan yrittänyt nukkumista vajaan
tunnin ajan, kun hänen huoneensa oveen koputettiin. Mihail nosti päätään
sängystä ja näki, kun Emily avasi oven ja kurkisti sisään huoneeseen.
”Mihail, oletko hereillä?” Emily kysyi hiljaa kuiskaten.
”Olen minä hereillä”, Mihail vastasi.
”Voinko tulla viereesi?” Emily kysyi.
”Voit sinä, jos haluat”, Mihail vastasi.
”Joo”, Emily sanoi ja ahtautui Mihailin viereen tämän peiton
alle.
Emily oli ensin kasvot Mihailiin päin, mutta kääntyi sitten
nopeasti selkä Mihailiin päin peittääkseen vasemman käden alleen. Samalla
Mihail näki, vaikkakin pimeässä hyvin huonosti, ensimmäisen kerran miltä Emilyn
puunkirous näytti.
”Etkö saanut unta?” Mihail kysyi.
”En. Minua alkoi paleltaa”, Emily vastasi.
”No siihen tuskin minusta on apua”, Mihail sanoi.
Emily naurahti ja painoi itseään Mihailia vasten.
”Kyllä sinusta on apua”, Emily sanoi.
Mihail hymähti ja kietoi oikean kätensä Emilyn ympärille.
”Toivottavasti saisin pian oikean kehoni takaisin. Tämä
vanhuksen keho turhauttaa minua”, Mihail sanoi.
”Minä tiedän sen”, Emily sanoi.
”Tunnetko minut niin hyvin?” Mihail kysyi.
”Tunnen. Tiedän, että et turhaudu mistään niin paljoa kuin
siitä, että tiedät olevasi kykenemätön muuttamaan jotakin asiaa”, Emily sanoi.
”Tunnet minut paremmin kuin uskoinkaan”, Mihail sanoi.
”Ja minä haluan oppia tuntemaan sinut vielä paremmin”, Emily
sanoi ja kääntyi Mihailiin päin antaakseen tämän kuiville huulille suudelman.
”Ei tänään, Emily”, Mihail sanoi.
”En jaksaisi enää odottaa”, Emily sanoi ja painoi päänsä
Mihailin kaulalle.
”Sinun vain täytyy odottaa”, Mihail sanoi.
”Rakastan sinua”, Emily sanoi.
”Minäkin sinua”, Mihail sanoi.
Mihail tunsi kuinka Emily nieleskeli itkua.
Vähän ajan päästä Emilyn hengitys tasaantui ja lopulta hän
nukahti. Mihail piti nukkuvan Emilyn lähellään.
”Ei enää kauaa, ei enää kauaa”, Mihail kuiskasi nukkuvalle
Emilylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti