torstai 19. helmikuuta 2015

Arkea Earnestissa



Betula nana, osa 170

Nils ja Mihail työskentelivät päiviä, viikkoja ja kuukausia ilman pidempiä taukoja. Työ oli vaikeaa ja hidasta. Ensin heidän täytyi opetella kirjoitus ja kieli, mitä mustaan kaapuun pukeutunut mies oli kirjassaan käyttänyt. Mustaan kaapuun pukeutuneen miehen antama pergamenttirulla antoi vain vähän vihjeitä. Vihjeet olivat kuitenkin riittäviä ja työ alkoi hitaasti edetä.

Työ oli kuitenkin synkkyyden ympäröimää ja se teki myös Nilsistä ja Mihialista synkkiä. Kaikki linnoituksessa olijat Emilyä ja Hansia lukuun ottamatta välttelivät kaksikkoa aina, kun he linnoituksessa liikkuivat. Miehet alkoivat myös puhua aaveista ja painajaisista, mitä näkivät yöllä. Kun tarvittiin vapaaehtoisia lähtemään Netronovalaan, lähes kaikki miehet ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi. Kaikki miehet eivät palanneet, vaan lähettivät tilalleen jonkun toisen. Linnoituksen taistelun yhteydessä antautuneilla sotavangeilla tätä mahdollisuutta ei ollut, vaan he joutuivat kärsimään painajaisensa.

Parin kuukauden jälkeen, kun kesä alkoi olla lämpimimmillään, kävi Hans rauhattomaksi. Hän tiesi, että peltotyöt odottivat tekijäänsä ja Léostan puolustuksessa oli vielä paljon järjestämistä. Vaikka Suuren keisarikunnan joukot olivat paenneet häntä koipien välissä, niin vastaisku odottaisi varmasti heti kulman takana. Oli myös joitakin pienten varuskuntien johtajia, jotka olivat valtatyhjiössä julistautuneet varuskuntansa lähialueen ruhtinaiksi. Nämä pikkuruhtinaat piti kukistaa, jotta Léosta saataisiin yhtenäiseksi puolustautumaan keisarikuntaa vastaan.

Léostan yhdistäminen olisi ollut Mihailin tehtävä, mutta koska hän tutki mustan kaapuun pukeutuneen miehen kirjoituksia Nilsin kanssa, jonkun muun piti tehtävä itselleen ottaa. Hans otti tämän tehtävän kantaakseen.

Nils lähti Earnestista ja jätti tilalleen linnoituksen komentajaksi yhden ensimmäisiä värväämiään sotilaita Bern Meriharjun. Bern oli kotoisin Mihailin kotitilaa läheiseltä tilalta ja oli Nilsin hyviä ystäviä lapsuudesta saakka. Bern ei tosin ollut kovinkaan tuttu Mihailin kanssa ja viihtyikin paremmin miestensä seurassa kuin Mihailin seurassa. Linnoituksen komentajan roolissa hänen oli kuitenkin pakko toimia yhteistyössä Mihailin kanssa, koska hän toimi suoraan Mihailin alaisuudessa. Tätä yhteistyötä he hoitivat pääasiassa viikoittaisissa palavereissa. Palavereihin osallistuivat Bernin ja Mihailin lisäksi Nils ja Emily.

”Earnestin korjaustyöt alkavat olla valmiit”, Bern sanoi.

Hän oli kertonut saman asian lähes jokaisessa palaverissa sen jälkeen, kun Hans oli hänet jättänyt linnoituksen komentajaksi.

”Kuinka kauan luulet töiden vielä kestävän?” Emily kysyi.

Emily oli seurannut korjaustöitä melko lähetä, joten hän kyllä tiesi missä mentiin. Hän kuitenkin halusi myös Mihailin tietävän.

”Olen huomannut, että viime aikoina työ on ollut enemmän ylläpitoa kuin korjaustyötä. Saamme ulkomuurin viimeiset kävelysillat valmiiksi parin viikon aikana”, Bern vastasi.

”Sitten osa miehistä kannattaa lähettää pois. Turha meidän on täällä pitää ylisuurta miesmäärää, jos miehiä tarvitaan muualla”, Nils sanoi.

”Sitä minäkin olen ajatellut. Vangit voisi ainakin lähettää maaseudulle tekemään peltotöitä. Sitä työtä tarvitaan, että selviämme ensi talven tuomista haasteista”, Bern sanoi.

”Montako miestä tarvitset?” Mihail kysyi.

”Täällä on nyt kolmekymmentä omaa miestä ja kaksikymmentä vankia. Luulen, että kymmenen miestä riittää linnoituksen ylläpitoon. Tietysti puolustustilanteessa isompi miesmäärä on aina parempi”, Bern vastasi.

”Haluamme pitää tämän linnoituksen, joten jääköön tänne kaksikymmentä miestä. Haluan myös jättää kaksi vankia tänne tekemään töitä. Loput miehet ja vangit voit lähettää Netronovalaan. Karl varmasti keksii käyttöä sekä miehille, että vangeille”, Mihail sanoi.

”Teen näin, teidän ylhäisyytenne”, Bern sanoi.

Palaveri päättyi ja Bern lähti kolmannen kerroksen salissa, jossa he pitivät palaverinsa. Sali oli pieni ja sisustettu pääasiassa pöydällä, jonka ympärillä he istuivat. Sali oli saman käytävän varrella, jossa Mihailin ja Nilsin työskentelyhuoneet olivat.

”Kuinkahan kauan menee, että totun tuohon nimitykseen”, Mihail sanoi.

”Ai teidän ylhäisyyteenne?” Nils kysy.

”Niin”, Mihail vastasi.

”Jaa-a. Mitä olen kirjoja lukenut, niin osa ruhtinaista on tottunut asiaan hyvinkin nopeasti ja toiset taas eivät koko elinaikanaan. Toki ne, jotka ovat jo syntymästään tienneet päätyvänsä ruhtinaiksi, ovat tottuneet asiaan nopeammin”, Nils sanoi.

”Onko minua edes koskaan valittu ruhtinaaksi?” Mihail kysyi.

”Ei varmaan virallisesti, mutta on varmaan oletettu, että Netronovan suvun asema on palautettu siihen, missä se on aikaisemmin ollut”, Nils vastasi.

”Siitä on kauan aikaa, kun ruhtinaan arvo otettiin meiltä pois. Sen palauttaminen ei ole niin helppoa”, Mihail sanoi.

”Ehkä osana saamaasi kunnioitusta ovat taikavoimasi”, Nils sanoi.

”Luulen, että niillä on isompi rooli kuin sillä, että sukuni arvo olisi palautunut”, Mihail sanoi.

Nils nyökkäsi.

”Palataanko sitten työn pariin?” Mihail kysyi.

”Jos teidän ylhäisyytenne niin haluaa”, Nils vastasi.

”Mihail, voisimmeko me puhua hetken?” Emily kysyi.

”Mistä haluat puhua?” Mihail kysyi.

”Haluan puhua kahden”, Emily vastasi.

”Selvä, puhutaan kahden”, Mihail sanoi.

Nilsiä ei tarvinnut erikseen käskeä pois. Hän kumarsi sekä Mihailille että Emilylle ja poistui salista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti