torstai 26. helmikuuta 2015

Vaakuna



Betula nana, osa 171

Ovi sulkeutui Nilsin takana.

”Mistä siis haluat puhua?” Mihail kysyi.

”Useammastakin asiasta”, Emily vastasi.

”Jos haluat jälleen sanoa, että minun pitäisi luopua yrityksestäni, niin sanon jo suoraan, etten edelleenkään aio luopua siitä”, Mihail sanoi.

”Luulinkin, että sanoisit noin. Sanon sen silti: lopeta nyt, kun mitään ei ole vielä tehty”, Emily sanoi.

”En lopeta”, Mihail sanoi.

Emily katsoi Mihailia silmiin. Mihailin katse oli kylmä ja kivettynyt. Tuijotuskilpailu loppui Mihailin tuhahdukseen. Mihail nousi tuoliltaan seisomaan ja jaloitteli salin pöytää ympäri.

”Mistä muusta halusit puhua?” Mihail kysyi.

”Se ehkä liittyy hieman edelliseen. Minua on alkanut ahdistaa täällä”, Emily vastasi.

”Mitä tarkoitat?” Mihail kysyi.

”Näen koko ajan painajaisia enkä siksi voi nukkua riittävästi ja kun koko linnoituksen ilmapiiri on niin ankea, niin se saa oman olon väkisinkin ankeaksi”, Emily vastasi.

Mihail tuhahti ja kääntyi kohti salin ovea lähteäkseen.

”Mihail, minä olen tosissani”, Emily sanoi.

”Ei sinun pakko ole täällä olla. Voit mennä välillä Netronovalaan”, Mihail sanoi.

”Mutta kun minun on pakko olla täällä”, Emily sanoi.

”Miksi?” Mihail kysyi.

”Koska sinä olet täällä ja haluan olla sinun tukenasi”, Emily vastasi.

Mihail kääntyi katsomaan Emilyä, jonka poskilla valui kyynelvirrat.

”Emily”, Mihail sanoi.

Mihail käveli takaisin Emilyn luokse ja sulki tämän halaukseen. Tämä oli ensimmäinen kerta viikkoihin, kun Mihail halasi Emilyä.

”Anteeksi”, Mihail sanoi.

”Ei se mitään. Minä tiedän, että sinun pitää tehdä tämä. Enemmän minä olen pahoillani siitä, etten pysty täysin olemaan sinun tukenasi asiassa”, Emily sanoi.

”Riittää, että teet mitä pystyt”, Mihail sanoi.

Mihail suuteli Emilyä.

”Mitä minä sitten voisin tehdä sellaista?” Emily kysyi.

Mihail mietti hetken aikaa.

”Voisit suunnitella vaakunan”, Mihail vastasi.

”Vaakunan?” Emily kysyi.

”Niin. Jos minä kerran aion olla ruhtinas, niin pitää minulla sitten varmaan olla vaakuna”, Mihail vastasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti