Asevelvollisuuden ensimmäinen osa, varusmiespalvelus, on nyt omalta osaltani suoritettu ja olen siirtynyt reserviin 6.1.2012 alkaen. Pakkohan se on myöntää, että kapteeni Piiran käsky ”Reserviin mars!” sai mielen iloiseksi, sillä olihan kyseistä käskyä odotettu siitä asti, kun palvelukseen astuttiin. Toisaalta tuohon käskyyn liittyy myös paljon haikeutta kaikkeen siihen, mitä jää taakse.
Taakse jää alaiset ja palvelustoverit. Samoin tekevät puolen vuoden aikana tutuksi tulleet oma punkka ja kaappi, sekä vastaremontoitu kasarmirakennus sekä yllättävänkin luonnonrikas Santahaminan saari. Kuljetuskomppanian henkilöstö ja komennuspaikan esimies jäävät myös jatkamaan omia tehtäviään. Myös varusmiehen elämisen rytmi ja armeijan tapa tehdä asioita jäivät taakse. Molempiin asioihin oli vuoden aikana vasta ehtinyt tottua kunnolla.
Jälkeenpäin varusmiespalveluksesta on mielessä muistot. Yksi elävimmistä ja parhaiten mieleen painuneista hetkistä on se, kun peruskoulutuskaudella Huoltokomppanian edessä odotamme joukkueittain muotoon järjestyneinä pikkupakkasessa ennen auringonnousua aamupalalle lähtöä. Pakkanen pyrkii tunkeutumaan kauluksen ohitse pistävänä. Lumi ympärillä on sinertävän valkoista ja lunta on tasaisesti joka paikassa. On oikea talvi.
Nyt varusmiespalveluksen jälkeen edessä on taas uudenlaisia haasteita opiskelun merkeissä. Heti kotiutumisen jälkeen seuraavana maanantaina aloitin sovelletun fysiikan opinnot Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella. Ainakin nyt kahden viikon jälkeen voin sanoa, että matematiikan taitoni eivät ole hirveästi parantuneet armeija-aikanani. Kaikki vähäkin tuntuu unohtuneen tai ainakin ruostuneen pahasti.
Lisäksi on paljon muitakin asioita. Aina ei ensimmäisenä asiana mielessä pyöri fysiikan tai matematiikan lukeminen, puhumattakaan laskutehtävien tekemisestä. Läksyt kun ovat aina olleet niitä asioita, joista en ole koskaan pitänyt. Lukiossakin läksyjä tuli tehtyä melko harvoin. Yliopistossa ei kuitenkaan riitä pelkästään se, että käy hieman luennoilla kuuntelemassa, kun itseopiskelun osuus opinnoista on aivan toista kokoluokkaa kuin esimerkiksi lukiossa.
Saa siis vielä nähdä mihin suuntaan elämä kuljettaa. Itseltäni ainakin polku tuntuu olevan vielä pimennossa. Ennen kuin pystyn polkua näkemään, minun pitää ottaa ensimmäiset askeleet sitä pitkin.
PS. Hyvä Pekka! Nyt pääsi oikea mies toiselle kierrokselle.
Törmäillään sit UEFilla : D
VastaaPoistaHyvin mahdollisesti kyllä :)
VastaaPoista