tiistai 26. maaliskuuta 2013

Opintotukihaaste: Neljäs viikko ja lopetus



Näin tiistain kunniaksi teksti, joka piti kirjoitta ja julkaista jo neljä viikkoa sitten. Nyt kävi näin. Joskus tekstiin on yllättävän vaikea tarttua vaikka se olisikin vain muutaman klikkauksen päässä.

Lue haasteeseen liittyvät aikaisemmin kirjoittamani tekstit: Lähtö, Viikko 1, Viikko 2 ja Viikko 3.

Ensimmäisenä täytyy mainita, että pääsin haasteeni tavoitteiseen eli sain elettyä/kituutettua koko kuukauden pelkällä opintotuella. Yllätyksekseni myös huomasin, että painoni oli hieman noussut tuon haastekuukauden aikana. Asiaan saattaa liittyä se, että huonommalla ruualla energiataso ei pysynyt niin korkealla ja lenkillä käynti pääsi sitä kautta jäämään useammin välistä. Toki jos lenkille olisi vain vääntäytynyt, niin energiataso olisi silläkin varmasti pysynyt parempana koko kuukauden ajan. Aina voi tietysti miettiä, että kumpi johtui kummasta. Ehkä se meni hieman molemmin päin.

Nimittäin huonontamalla päivittäisen ruokani tasoa minä selvisin kuukaudesta pelkällä opintotuella. En olisi uskonut kuinka paljon ruuan taso vaikuttaa elämiseen ja sen laatuun, mutta kyllä se vain kummasti vaikuttaa. En tosin normaalistikaan syö mitään huipputason ruokaa vaan käyn kaupassa varsin hintatietoisesti. Kukkaron nyörien kiristäminen näkyi nyt kuitenkin ensimmäisenä nimenomaan siinä ruokakorin sisällössä. Jälkikäteen ajateltuna olisi tietysti voinut kiristää vaikka niistä muutamista illoista viihteellä kuin ruokakorista.

Siitäkin huolimatta, että juuri ruuasta säästin eniten, siihen myös kului ylivoimaisesti eniten rahaa. Tietysti suuresta menoerästä on helpompi säästää kuin pienestä. Huomasin kuukauden aikana myös sen, että millekään hankinnoille ei ollut todellakaan sijaa. Tämän takia pidemmässä juoksussa pelkällä opintotuella eläminen olisi käynyt huomattavasti vaikeammaksi kuin mitä se oli yhden kuukauden aikana. Lisäksi se seikka, että itselläni ei ole mitään hintavia harrastuksia, joissa olisi säännöllisiä maksuja, auttoi minua pääsemään kuukaudesta ylitse. Yksikin harrastus johon kuluisi esimerkiksi parikymppiä viikossa olisi tehnyt haasteeni melko lailla mahdottomaksi.

Loppupäätelmäksi voin siis sanoa, että pelkällä opintotuella voi elää jos asut opiskelija-asunnossa ja sinulla ei ole mitään rahaa kuluttavia harrastuksia eikä sinun tarvitse tehdä mitään suuria (tarkoittaen yli sadan euron arvoisia) hankintoja. Jos kuitenkin joku näistä kolmesta edeltävästä ehdosta ei toteudu, ei opintotuella pärjää. Kyse ei ole edes siitä osaako pitää talouttaan kunnossa, rahat eivät yksinkertaisesti riitä vaikka niitä kuinka laskisi.

Tällaista tänään. Jatkossa taas ehkä hieman aktiivisempaa menoa täällä blogissa, nyt kun kuukausi on taas ollut enemmän ja vähemmän hiljaiseloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti