Lahjakkuus syntyy tekemisestä

Seth Godin julkaisi tänään taas loistavan blogauksen Actually,it goes the other way. Blogauksessa Godin murtaa sitä harhakäsitystä, että lahjakkuus olisi synnynnäistä. Asia kun on päinvastoin, valinnoista tulee tapoja, tavoista tulee kykyjä ja kyvyistä lahjoja. Vähän kärjistäen, ihmislapsen ainoa synnynnäinen lahja on se, että tissistä saa ruokaa. Synnynnäisestä lahjakkuudesta puhuminen taas on lahjattomien (eli niiden, jotka eivät ole omilla valinnoillaan ryhtyneet mitään taitoa kehittämään) kateudesta ja katkeruudesta syntyvää porinaa.

Miksi sitten olen tätä mieltä? Siitä syystä, että en minä ole missään asiassa ollut lahjakas. Olen vain, enemmän ja vähemmän tietoisesti, lähtenyt kehittämään tiettyjä osa-alueita ajattelussani ja tavassani tehdä asioita. Ihmismielen ainoat rajathan ovat ne, jotka mieli itselleen asettaa. Esimerkiksi oma avaruudellisen mallintamisen kyky perustuu lähinnä siihen, että olen ympärillä olevia esineitä katsellut ja mallintanut päässäni ja nyt sitten pystyn noiden mallien osasia käyttämään uusien esineiden mallintamiseen aivan abstraktille tasolle saakka kuten atomeihin.

Vielä parempi esimerkki minun kohdallani on kirjoittaminen. En ole kirjoittamisessa millään tavalla lahjakas enkä koskaan ole ollut. Kaikki mitä osaan on syntynyt siitä, että olen kirjoittanut ja kirjoittanut ja kirjoittanut. Tietenkään ei voi kirjoitta jos ei lue ja siksi olen myös lukenut. Kirjoittamisessa lahjattomuuteni tuli esille peruskoulussa, kun kirjoittamaan ja lukemaan oppiminen oli (oman muistin mukaan) jokseenkin vaikeaa. Taisin kuitenkin molemmat taidot oppia ensimmäisellä luokalla. Lukeminen alkoi kuitenkin kiinnostaa oikeasti vasta kun mentiin kohti peruskoulun loppua eli yläasteella. Päiväkirjan kirjoittamisen aloitin tosin suhteellisen varhaisessa vaiheessa 12 vuotta sitten. Sisällöllisesti suurin osa päiväkirjatekstistäni on hyvin tai erittäin huonoa ja parhaimmillaankin päästään jonnekin huonon ja irvistäentyydyttävän rajamaille.

Sisällöllisesti jotakin järkeä omaan tekstiin tuli omasta mielestäni lukiossa, kun aloin kirjoittaa tavoitteellisesti mistä taito on sitten lähtenyt kehittymään nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Olenkin sitä mieltä, että opin oikeasti kirjoittamaan vasta lukiossa. Tästä kiitos kuuluu senaikaiselle äidinkielenopettajani, joka luki tekstejäni ja kertoi missä kaikkialla mennään metsään. Tämä mahdollisti kirjoitukseni teknisen tason nousemisen luettavalle tasolle. Sisältö on lukion jälkeen jatkanut paranemistaan, mikä näkyy helposti täältä blogistani. Esimerkiksi Betula nanan ensimmäiset osat vaatisivat rajua uudelleenkirjoittamista, että niitä pystyisi itse katsomaan molemmat silmät auki. Ehkä joku päivä niin tapahtuukin, mutta siihen on vielä monta askelta.

Ei siis missään nimessä kannata ajatella, että en voi tehdä tuota ja tätä koska minulla ei ole lahjoja siihen. Ei niitä ole kenelläkään muullakaan. Tekeminen ei vaadi mitään muuta kuin sen, että aloitat ja sitten teet.