Taistelun repimä kaupunki XXV

Betula nana, osa 469

Senet kulki heti Annan takana Narshan kanssa. Reeta seurasi heitä ja viimeisenä kulkivat Emily ja Sarnel. Senet vilkuili yhtenään taakseen varmistaakseen, että rouvalla oli kaikki hyvin. Tämä näytti keskustelevan Sarnelin kanssa.

”Kyllä hän pärjää”, Narsha sanoi.

”Varmasti pärjääkin. En minä sitä epäile”, Senet sanoi.

”Silti vilkuilet hänen peräänsä koko ajan”, Narsha sanoi.

”En voi sille mitään. Hän voi tarvita minua”, Senet sanoi.

”Jos hän tarvitsee, niin hän pyytää sinut avukseen”, Narsha sanoi.

Senet hymähti. Hän tiesi liiankin hyvin Narshan olevan oikeassa. Toisaalta hän myös epäili, ettei rouva enää helposti pyydä häntä avukseen. Hän vilkaisi taas Emilyyn päin. Hän jäi vilkaisustaan kiinni, sillä hänen katseensa kohtasi Emilyn katseen kanssa. Se sai Senetin kääntämään katseensa nopeasti eteenpäin.

”Tarvitset jotakin muuta mietittävää”, Narsha sanoi.

Senet ei sanonut mitään, joten Narsha käänsi huomionsa Annaan.

”Osaatko sanoa onko meillä vielä pitkä matka keskuslinnaan?” Narsha kysyi.

”Öh… En ole aivan varma. Käyn aika harvakseltaan tällä puolen yläkaupunkia. Oikeastaan liikun lähinnä vuokrahuoneeni ja emäntäperheen talon väliä. Sekä tietysi lähitoreilla ja kaivolla”, Anna vastasi.

Narsha nyökkäsi.

”Mutta uskoisin, että olemme kulkeneet noin kolmanneksen matkasta”, Anna sanoi.

”Se on riittävän tarkka arvio”, Narsha sanoi.

Narsha yritti keksiä muuta kysyttävää tai sanottavaa, mutta se oli vaikeaa. Hän jäi keksimään aihetta.

”Osaatteko sanoa, mikä meitä oikeasti odottaa keskuslinnalla?” Anna kysyi.

”Minä ainakin odotan, että siellä on Netronovalan armeijan sotilaita, joille voimme kertoa ketä olemme, ja pääsemme sisään linnaan etsimään ruhtinas Netronovaa”, Senet vastasi.

Anna nyökkäsi. Tämä ei näyttänyt siltä, että olisi saanut kysymykseensä vastausta.

”Kuinka niin?” Narsha kysyi.

Anna epäröi vastaustaan.

”Minua hieman pelottaa, mitä siellä tapahtuu”, Anna vastasi.

Senet otti Annaa kädestä.

”Mitä ikinä tapahtuukin, emme anna sinulle tapahtua mitään pahaa”, Senet sanoi.

”Sanotte niin, mutta tapasimme vasta muutama tunti sitten”, Anna sanoi.

”Niin tapasimme ja olet silti auttanut meitä valtavasti. Vaikka olemme vieraasta paikasta ja kuulumme joukkoon, joka on miehittänyt kaupungin ja taistelee sen pitämiseksi miehitettynä”, Senet sanoi.

”Kun sen asettelet noin, niin ehkä se on hieman outoa, että olen auttanut teitä. Mutta te vaikuttate hyviltä ihmisiltä”, Anna sanoi.

”Samoin kuin sinä ja Reeta. Siksi mekin autamme teitä, jos tarvitsette apua”, Senet sanoi.

Taistelun repimä kaupunki XXIV

Betula nana, osa 468

Senet hypähti viimeisen portaan alas kujan kiveykselle.

”Noniin, nyt olemme kaikki ulkona”, Senet sanoi.

”Me ehdimmekin jo huolestua, kun teillä kesti”, Narsha sanoi.

Senet halasi Narshaa kevyesti ja naurahti.

”Eli hyvä jos itse ehdimme ulos saakka ennen teitä. Portaat ovat todella ahtaat”, Sarnel sanoi.

”Pahoittelen. Palvelusväelle rakennetut portaat yleensä ovat tuollaiset”, Anna sanoi.

”Onneksi tuosta kuitenkin pääsee ihan mukavasti kulkemaan. Joskus olin töissä talossa, jossa en itsekään meinannut mahtua palvelusväen portaissa kulkemaan. Sitten kun lisäksi piti kantaa vesiastioita ylös ja alas. Sain useamman kerran kuivata portaita vedestä, kun seinään osunut astia kaatui”, Reeta sanoi.

”Sellaisiin portaisiin meillä ei olisi asiaa Sarnelin kanssa”, Narsha sanoi.

”Onneksi herrasväelle on omat portaat”, Reeta sanoi.

Reetan ääni koitti olla neutraali, mutta mukana oli pientä viiltävyyttä. Kukaan ei uskaltanut jatkaa, mutta Sarnel vilkaisi Reetaa kiinnostuneena.

”Missä suunnassa keskuslinna on?” Emily kysyi.

Anna nosti kätensä osoittaakseen suuntaa.

”Tänne päin”, Anna sanoi.

He lähtivät seuraamaan Annaa, joka johti joukkoa osoittamaansa suuntaan.

Anna ohjasi heidät kulkemaan sivukujia pitkin. Tähän Emily oli tyytyväinen. Hiljaisillakin kujilla he keräsivät aivan riittävästi huomiota. Muutaman kerran he tapasivat Annan tai Reetan tuttuja, jotka ensin tervehtivät jompaa kumpaa ja jäivät sitten tuijottamaan seuruetta. Emily saattoi vain toivoa, että he ehtisivät keskuslinnalle ennen kuin sana kiirisi sinne saakka. Sille hän ei mahtanut mitään, että hän vilkaisi jokaiselle uudelle kujalle edellistä varovaisemmin.

”Voit kulkea ihan rauhassa. Me kuljemme mukanasi, minne ikinä meitä johdatetaankin”, Sarnel sanoi.

Demoni oli aistinut Emilyn sisällä hiipivät pelon. Sanat saivat hänet ensin jäykistymään.

”Tiedän”, Emily sanoi.

Mutta muistutus teki hyvää ja sai hänet lopulta rentoutumaan.

”Uskotko, että Mihail on keskuslinnassa?” Sarnel kysyi.

”Missä muualla hän olisi?” Emily kysyi.

Sarnel kohautti olkiaan.

”Jos tarkoitat, että hän olisi jossakin muualla kuin täällä kaupungissa, niin sitä minä en usko”, Emily sanoi.

”Haluan vain sanoa, että kannattaa varautua pettymyksiin. Parhaassakin tapauksessa tästä reissusta tulee vielä raskas”, Sarnel sanoi.

”Miksi uskot niin?” Emily kysyi.

”Sodat ovat sellaisia. Ne jättävät voittajiinkin syviä arpia, jotka eivät välttämättä parane koskaan”, Sarnel vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Etkö sinä ole huolissasi Mihailista?” Emily kysyi.

”En usko, että minun tarvitsee olla hänestä huolissani. Tietäisin, jos hänellä olisi jokin huonosti”, Sarnel vastasi.

”Etkö usko, että minä tietäisin?” Emily kysyi.

Kysymys yllätti demonin.

”Ehkä tiedätkin, mutta ehkä eri tavalla kuin minä”, Sarnel vastasi.

”Ja ehkä meidän tarvitsee olla hänestä eri tavalla hänestä huolissaan”, Emily sanoi.
 

Taistelun repimä kaupunki XXIII

Betula nana, osa 467

Anna seisoi vaatelaatikkonsa, kun he olivat valmistautumassa lähtöön.

”Kuinkahan pitkään olemme?” Anna kysyi.

”Ainakaan linnaan ei ole kovinkaan pitkä matka”, Reeta vastasi.

”Mutta sisäänpääsyyn voi mennä aikaa”, Anna sanoi.

”Tai sitten meidät otetaan kiinni ja jäämme jonnekin tyrmään virumaan”, Reeta sanoi.

Emily vilkaisi Reetaa.

”Sitä ei tapahdu, jos me sen voimme estää jotenkin”, Emily sanoi.

”Yritetään siis olla varovaisia, ettei kenenkään tarvitse ryhtyä sankaritekoihin. Sellainen ei koskaan johda mihinkään hyvää”, Anna sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Jos mietit otettavia vaatteita, niin otan itse sellaiset lämpimät vaatteet, joilla tarkenee myös yöllä. Vaikka kaikki menisi hyvin, niin meillä voi silti mennä aikaa”, Reeta sanoi.

”Ehkä minäkin sitten otan lämpimät vaatteet”, Anna sanoi.

Reeta nyökkäsi hyväksyvästi.

Myös Emily, Senet, Narsha ja Sarnel valmistautuivat lähtöön. Narsha katsoi tarkasti ympärilleen, ettei mitään ollut jäänyt.

”Kaikki näyttäisi olevan mukana”, Narsha sanoi.

”Ei meillä kovinkaan paljoa ole tavaraa mukanakaan, mitä voisimme ympäriinsä levitellä”, Sarnel sanoi.

”Hyvä se on varmistaa, ettei tula turhaa vaivaa”, Narsha sanoi.

”Tai sitten voi hankkia uusia asioita, jos jotakin jää”, Sarnel sanoi.

”Joskus asiat ovat sellaisia, ettei niitä voi helposti korvata toisella. Tai ollenkaan”, Narsha sanoi.

”Harvemmin”, Sarnel sanoi.

”Mutta joskus”, Narsha sanoi.

Sarnel ei jaksanut jatkaa väittelyä pidemmälle. Narsha oli riittävän oikeassa, ettei perääntyisi mielipiteestään, vaikka hän sanoisi mitä.

”Lähdetään” Sarnel sanoi.

Sarnel avasi huoneen oven ja astui jo portaikkoon. Narsha kääntyi tämän perään.

”Odottakaa muita”, Senet sanoi.

”Emme me kauaksi osaa karata vieraassa paikassa”, Sarnel sanoi.

”Portaat ovat sen verran ahtaat, että menemmä jo edeltä, jottemme aiheuta ruuhkaa”, Narsha sanoi.

Senet hyväksyi tekosyyn kevyellä nyökkäyksellä. Sarnel puolestaan totesi mielessään, että olisi voinut mennä edeltä yksinkin saadakseen pienen hetken omaa rauhaa.

”Minä menen heidän kanssaan”, Emily sanoi.

Senet nyökkäsi nyt tyytyväisempänä. Emily puolestaan ei halunnut päästää Narshaa ja Sarnelia riitelemään kahdestaan.

Taistelun repimä kaupunki XXII

Betula nana, osa 466

Anna ja Senet palasivat välipalaostoksiltaan.

”Jäämme sinulle niin suureen kiitollisuuden velkaan”, Senet sanoi.

”Tässähän on vain pieni annos välipalaa kullekin”, Anna sanoi.

Emily katsoi Annan ja Senetin tuomia ostoksia. Ruokamäärästä olisi hyvin riittänyt heille lounaaksikin.

”Kiitoksia teille, tässä on hyvinkin riittävästi meille”, Emily sanoi.

Sekä Anna että Senet niiasivat Emilylle.

”Emme tuoneet lihaa tai kalaa, kun emme löytäneet mitään valmiiksi kypsennettyä. Alakerrassa on takka, jossa voisin käydä kypsentämässä, mutta se voisi herättää kysymyksiä, jos kävisin tähän aikaan kypsentämässä suuren määrän lihaa”, Anna sanoi.

”Se ei haittaa ollenkaan, me pärjäämme näillä hyvin”, Emily sanoi.

He jakoivat leivät, hedelmät ja vihannekset, jotka Anna ja Senet olivat tuoneet, ja söivät. Sarnel söi hieman vähemmän, koska ei niin välittänyt leivästä tai vihanneksista. Hedelmät kelpasivat hyvin hänellekin.

Kun he olivat syöneet, Emily halusi palata siihen asiaan, että heidän täytyisi löytää Mihail.

”Pystysikö teistä jompikumpi lähtemään meille oppaaksi kaupunkiin?” Emily kysyi.

”Mihin olette menossa?” Reeta kysyi.

”Haluamme löytää Mihailin, joka johtaa Netronovalan armeijaa”, Emily vastasi.

”Keskuslinna voisi olla hyvä paikka aloittaa”, Anna sanoi.

”Osaamme kumpikin mennä sinne. Tai kuka tahansa kaupungin asukas osaa. Eri asia on, pääseekö linnaan sisään”, Reeta sanoi.

”Me kyllä pääsemme, kunhan vain löydämme linnan”, Narsha sanoi.

”Niin, te voitte tietysti aina vain lentää muurien yli”, Reeta sanoi.

Sarnel naurahti.

”Jos ei muu auta”, Sarnel sanoi.

”Todennäköisemmin portilla meidät tunnistetaan”, Emily sanoi.

Keskustelu alkoi tyrehtyä ja Anna ja Reeta vilkaisivat toisiaan.

”Minä voin lähteä oppaaksi, kun teidät tännekin toin. Reeta voit jäädä lepäämään kaikessa rauhassa. Tarvitset sitä varmasti”, Anna sanoi.

”Sinä tarvitse lepoa yhtä paljon kuin minäkin. Ehkä enemmänkin, kun kävit äsken torillakin”, Reeta sanoi.

”Mutta he ovat minun vastuullani”, Anna sanoi.

”Ei sinun tarvitse kantaa sitä yksin”, Reeta sanoi.

”Mutta…”, Anna sanoi.

Anna ei ehtinyt sanoa vastalausettaan loppuun, kun Reeta jo keskeytti hänet.

”Tai sitten lähdemme molemmat”, Reeta sanoi.

Kaksikko jatkoi väittelyään vielä jonkin aikaa, mutta tästä ratkaisusta he eivät enää päässeet ulos. Anna ja Reeta lähtivät molemmat Emilyn seurueen oppaiksi.

Taistelun repimä kaupunki XXI

Betula nana, osa 465

Emily katsoi Reetaa.

”En ole varma uskotko, mitä sinulle kerron”, Emily sanoi.

”Jos olen ihan rehellinen, arvon rouva, niin en ole ihan varma voiko sitä uskoa”, Reeta sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Ehkä voit päättää sen sitten myöhemmin”, Emily sanoi.

”Sopii”, Reeta sanoi.

”Haluat myös ehkä tietää, mistä saavuimme”, Emily sanoi.

Reeta nyökkäsi.

”Tulimme Aegyzasta, joka sijaitsee Suuren keisarikunnan eteläpuolella. Mieheni ruhtinas Mihail Netronova hallitsee siellä Aegyzan valtakuntaa. Kotoisin olemme molemmat Suuren keisarikunnan aivan itäisimmästä osasta itärannikolta”, Emily sanoi.

”Olette tulleet kaukaa. Etelärajallehan on täältä vaikka kuinka pitkä matka”, Reeta sanoi.

”Lentäen pääsee liikkumaan nopeammin kuin kävellen tai ratsain, mutta siinäkin kesti aika kauan”, Emily sanoi.

Reeta nyökkäili ymmärttäväisen oloisena. Hän ei ehkä ymmärtänyt, miten he pystyivät lentämään, mutta sen hän ymmärsi, että lentämään pystyessään se oli varsin nopea tapa liikkua. Linnutkin pääsivät nopeasti paikasta toiseen.

”Miksi sitten tulitte tänne?” Reeta kysyi.

Emily yritti olla jäämättä miettimään asiaa. Hänellä oli vain yksi syy saapua Gyllenburhiin ja se oli Mihail.

”Tulin tänne, koska halusin päästä auttamaan miestäni. Pelkään, että hän voi joutua ongelmiin. Ja uskon, että voin auttaa häntä enenmmän kuin hän uskookaan”, Emily sanoi.

Reeta nyökkäsi.

”Rakkauden lähimmäiseen voin ymmärtää hyvin. Ja sen, että sen vuoksi on valmis matkaamaan maailman toisella puolelle saakka”, Reeta sanoi.

Emily ei uskaltanut kysyä, oliko Reetalla joku, jonka vuoksi matkuistaisi maailman toiselle puolelle saakka.

Reeta vilkaisi lattialla istuvia Narshaa ja Sarnelia.

”Entä muut?” Reeta kysyi.

”Mitä heistä?” Emily kysyi.

”Miksi he ovat täällä sinun mukanasi?” Reeta kysyi.

”Senet on mukanani luultavasti ennen kaikkea velvollisuudentunnostaan minua kohtaan, mutta ehkä hieman myös seikkailun haluaan. Narsha ja Sarnel voinevat vastata itse”, Emily vastasi.

Emily ja Reeta käänsivät katseensa Narshaan ja Sarneliin.

”Eli miksi olemme täällä?” Narsha kysyi.

Reeta nyökkäsi varovaisesti.

”Halusin suojella Emilyä ja Senetiä sekä olla avuksi Mihailille, josta on tullut rakas ystävä”, Narsha sanoi.

”Se vaikutti hauskalta idealta. Ja sekä tietysti he tarvitsivat lentävää mattoani, joten minun täytyi lähteä mukaan”, Sarnel sanoi.

Emily oli tunnistavinaan Sarnelin sarkasmin sävyttämän vastauksen takaa jotakin muita ajatuksia, mutta ei lähtenyt jahtaamaan niitä.

Taistelun repimä kaupunki XX

Betula nana, osa 464

Reeta vilkaisi epäröivästi puheenaihetta miettimään jäänytta Emilyä.

”Mistä te oikein olette ilmestyneet tänne?” Reeta kysyi.

Emily yllättyi kysymyksestä eikä heti osannut vastata. Reeta tulkitsi tämän loukkaantumisena ja painoi päänsä häpeästä.

”Anteeksi, kysymykseni oli töykeä. Ja te olette ruhtinatar. Pyydän rouvaa antamaan anteeksi tunkeiluni”, Reeta sanoi.

Emily pudisti päätään.

”Ei ole tarvetta pahoitella. Ei se ollut töykeä tai tungetteleva kysymys. Päinvastoin se oli ihan aiheellinen kysymys, kun kerran olemme vain ilmestyneet kotiisi. Jäin vain miettimään, mitä vastaan siihen”, Emily sanoi.

Emily vilkaisi Narshaa ja Sarnelia, jotka eivät näyttäneet kovinkaan innokkailta osallistumaan uuteen esittelyyn. Hän päätti kertoa Reetalle itse sen mitä kertoo.

”Tämä kaikki voi kuulostaa hieman uskomattomalta äkkiseltää, joten pyydän sinulta ymmärtäväisyyttä”, Emily sanoi.

Emily katsoi Reetaa, joka nyökkäsi epävarmasti.

”Nimemme jo sainoinkin ja sen, että saavuimme tänään kaupunkiin. Niin tosiaan teimme tänään aamulla”, Emily sanoi.

”Tulitte siis jostakin kaupungin ulkopuolelta? Ette tarkoita, että saavuitte yläkaupunkiin tänään?” Reeta kysyi.

Emily nyökkäsi.

”Kyllä saavuimme kaupunkiin sen muurien ulkopuolelta tänään varhain aamulla”, Emily vastasi.

Reeta katsoi Emilyä epäuskoisena.

”Miten pääsitte piiritettyyn kaupunkiin?” Reeta kysyi.

Emily epäröi pienen hetken vastaustaan.

”Lensimme”, Emily vastasi.

”Lensitte?” Reeta kysyi.

”Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin Sarnelilla on lentävä matto. Istuimem sen kyydissä”, Emily vastasi.

Emily viittasi Sarnelin suuntaan. Reeta näytti siltä, ettei tämä tiennyt mitä sanoa.

”Aivan”, Reeta sanoi.

”Hän voinee lennättää teitä Annan kanssa paremmalla ajalla”, Emily sanoi.

Sarnel nyökkäsi.

”Mikäli ruhtinatar niin vaatii”, Sarnel sanoi.

Taistelun repimä kaupunki XIX

Betula nana, osa 463

Odottavien aika oli luonnollisesti pitkä.

Emily yritti keksiä jotakin puheenaihetta. Jos ei muuten, niin ainakin ajankuluksi. Hän näki myös tarpeellisena, että olisi ollut ystävällinen Annan huonetoveria Reetaa kohtaan. Ainoa asia, johon hän saattoi tarttua, oli Reetan oletettu palvelijuus.

”Oleko sinäkin palvelijana jossakin kaupungin talossa Annan tapaan?” Emily kysyi.

Reeta nyökkäsi.

”Olen minä. Työskentelen eräässä talossa melko lähellä Annan palveluspaikkaa”, Reeta vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Ovatko isäntäsi ja emäntäsi hyviä sinua kohtaan?” Emily kysyi.

”Riittävän hyviä kai. En osaa sanoa, kun en ole ollut muualla töissä. Ehkä he eivät aivan niin avokätisiä ole kuin Annan palvelusperhe”, Reeta vastasi.

”Ymmärsin, että Annan emäntä oli löytänyt tämän huoneen teille vuokrattavaksi”, Emily sanoi.

Reeta nyökkäsi.

”Tämä on kai jonkin hänen tuttunsa omistama talo, josta vuokrataan huoneita palvelijoille ja kauppiaille, jotka asuvat yläkaupungissa. Suurin osa palvelusväestä, kauppiaista ja muista toki asuu keskikaupungissa tai alakaupungissa”, Reeta sanoi.

Emily joutui jälleen ponnistelemaan keksiäkseen lisää sanottavaa ja ehti jo pohtimaan olisiko ollut parempi, jos hän olisi itse lähtenyt Annan mukaan ostoksille. Senet olisi ollut parempi keskustelukumppani Reetalle. Tai ainakin tämän olisi ollut helpompi keksiä jotakin sanottavaa.

”Oletko kotoisin kaupungista?” Emily kysyi.

Reeta pudisti päätään.

”Olen kotoisin pienestä kylästä, joka on puolen päivän matkan päässä kaupungista”, Reeta vastasi.

”Toivon, että kotisi on säästynyt sodasta ehjänä”, Emily sanoi.

”Uskoisin niin. Kotikyläni ei ole pääteiden varrella ja se on riittävän kaukana kaupungista. Toki sotilaat saattavat käydä sieltä pyytämässä tarvikkeita tai pakolaisten yöpyvän matkalla kauemmaksi. Muuten en usko tilanteen vaikuttavan kotiväkeen”, Reeta sanoi.

Reeta näytti vahvasti uskovan siihen, mitä sanoi. Emily ei halunnut horjuttaa uskoa, sillä hän ei turhaan halunnut aiheuttaa epätasapainoa elämään, joka oli valmiiksi hankalaa. Niin kauan kuin piiritys ja taistelut muutenkin jatkuivat, ei Reeta päässyt kotiin tarkistamaan tilannetta.

”Toivottavasti pääset pian käymään kotikylässäsi”, Emily sanoi.

”Olisi kyllä mukavaa nähä kotiväkeä, mutta minulla on vain harvoin vapaata”, Reeta sanoi.

Emily ei ollut varma olivat vapaat niin harvassa, ettei muulla tilanteella ollut vaikutusta, vai halusiko Reeta vältellä aiheesta puhumista. Hän päätyi ajatuksissaan jälkimmäiselle kannalle, joten Emily koitti keksiä muuta puheenaihetta. Se oli vaikeaa.