Taistelun repimä kaupunki IV

Betula nana, osa 448

Senet laski päänsä Emilyn olkapäälle ja alkoi itkeä. Ensin Emily ihmetteli, mutta tajusi sitten Senetin olevan pelosta sekaisin. Emily halasi Senetiä.

”Uskalsin lähteä mukaan vain siksi, että tiesin Mihailin ainakin pystyvän suojelemaan meitä miltä tahansa vaaralta”, Senet sanoi.

”Olen pahoillani, että olen johdattanut sinut tällaiseen tilanteeseen”, Emily sanoi.

Senet pudisti päätään.

”Ei vika ole teidän, rouva”, Senet sanoi.

Emily ei halunnut nyt korjata Senetiä.

”On se minun vikani. Ilman minua et olisi täällä”, Emily sanoi.

”En silti syytä teitä siitä, että lähdin mukaan. Päätin itse lähteä”, Senet sanoi.

Senet sai pikkuhiljaa kyynelvirtansa rauhoittumaan ja sai taas kannateltu itseään. Hän katsoi Emilyä.

”Ehkä jonain päivänä olen onnellinen siitä, että lähdin mukaan. Mutta nyt minua pelottaa. Minua pelottaa niin paljon”, Senet sanoi.

Emily halasi Senetiä.

”Minuakin pelottaa”, Emily sanoi.

”Älkää kertoko sitä minulle, rouva”, Senet sanoi.

”Pelko kertoo siitä, että olet elossa”, Sarnel sanoi.

”Niin, olen minä elossa. Ainakin vielä”, Senet sanoi.

”Ja pääset elossa takaisin Aegyzaan, tai mihin ikinä haluatkaan täältä lähteä, jos se meistä riippyy”, Emily sanoi.

”Voit luottaa siihen, että suojelemme sinua enemmän kuin itseämme”, Narsha sanoi.

Senet pudisti päätään.

”Ei, älkää tehkö sitä. Luvatkaa minulle, että ette suojele itseänne minun kustannuksellani. En voisi elää sellaisen kanssa, jos teille sattuisi jotakin”, Senet sanoi.

Senet irrottautui Emilyn halauksesta ja katsoi heitä molempia.

”Lupaattehan?” Senet kysyi.

Pienenen epäröinnin jälkeen Emily, Narsha ja Sarnel suostuivat lupaukseen.

”Kiitoksia. Olette todellisia ystäviä. Toivon vain, että saamme kokea yhdessä vielä monia ilon ja onnen hetkiä”, Senet sanoi.

”Varmasti saammekin, kunhan selviämme ensin tuolta”, Sarnel sanoi.

Sarnel käänsi katseensa kaupunkiin, joka vääjäämättömästi lähestyi.

Taistelun repimä kaupunki III

Betula nana, osa 447

Senet käänsi katseensa kohti Gyllenburhia ja huokaisi.

”Mitä mietit?” Sarnel kysyi.

”Mietin vain, että toivottavasti kaikki sujuu hyvin”, Senet vastasi.

Emily ja Sarnel vilkaisivat toisiaan. Kummankin oli hankala sanoa mitään.

”Voimme toivoa parasta. Paljon tietysti riippuu siitä, mikä tilanne kaupungissa on”, Sarnel sanoi.

”Jos tilanne näyttää liian pahalta, niin voimme lähteä heti takaisin”, Emily sanoi.

Senet katsoi Emilyä ihmeissään.

”Emme kai aio paeta, jos olemme tulleet tänne saakka?” Senet kysyi.

”Lähestymme kaupunkia varovaisesti ja teemme järkevän ratkaisun. Jäämme kaupunkiin, jos tilanne ei ole täysin toivoton”, Sarnel sanoi.

Senet näytti pettyneeltä.

”Mutta haluan olla rohkea”, Senet sanoi.

”Sitä varmasti sinun tarvitseekin olla, mutta sinun ei tarvitse olla yltiörohkea”, Sarnel sanoi.

Senet pudisti päätään.

”En ymmärrä mitä eroa niillä on”, Senet sanoi.

Sarnel yritti selittää, mutta ei löytänyt oikeita sanoja.

”Tarkoitamme, ettei kannata heittää henkeään turhan takia, jos tilanne on täysin epätoivoinen. Silloin rohkeutta voi olla se, ettei ryntää päin vaaraa ajattelematta”, Emily sanoi.

Senet katsoi Emilyä epäuskoisena.

”Voiko tilanne olla niin huono?” Senet kysyi.

Emily ja Sarnel vilkaisivat toisiaan.

”Lyhyt vastaus on, että voi olla. Pidempi vastaus on… Niin...”, Sarnel vastasi.

Senet jäi odottamaan Sarnelin pidempää vastausta, joka jäi tulematta.

”Mutta ruhtinas Netronova on siellä. Eihä tilanne silloin voi olla kovinkaan huono”, Senet sanoi.

”Hän on voimakas velho ja voi tehdä paljon, mutta hänkään ei yksin pysty kääntämään armeijoiden taisteluja täysin suunnasta toiseen”, Sarnel sanoi.

”Mutta hänhän pystyy mihin vain. Hän herätti lohikäärmeenkin kuolleesta ja lensi sillä tänne saakka”, Senet sanoi.

Emily otti Senetiä kädestä.

”Toivoisin, että hän pystyisi mihin tahansa, mutta valitettavasti hänkään ei sellaiseen kykene. Hänkin on vain ihminen rajallisine voimineen ja heikkouksineen”, Emily sanoi.

”Ehkä myös hyvä niin”, Sarnel sanoi.

Emily nyökkäsi.

Taistelun repimä kaupunki II

Betula nana, osa 446

Yön pimeys alkoi taittua ja Gyllenburh lähestyi tuskallisen hitaasti. Emily yritti estää itseään koko ajan seuraamasta, miten lähellä kaupunki oli, mutta toistuvasti hän huomasi tuijottavansa suoraan kaupunkiin. Lopulta hän kääntyi selkä menosuuntan päin.

”Toivottavasti ette saa matkapahoinvointia, rouva”, Senet sanoi.

Emily nyökkäsi, mutta tunsi jo olonsa alkavan muuttua epämiellyttäväksi. Hän arveli, että puhuminen voisi auttaa.

”Voit kutsua minua Emilyksi”, Emily sanoi.

”Kyllä, rouva Emily”, Senet sanoi.

Sarnel naurahti.

”Pelkkä Emily riittää”, Emily sanoi.

Emily vahvisti viestiään katsomalla Senetiä suoraan silmiin. Senet nyökkäsi vastahakoisesti.

”Kyllä, Emily”, Senet sanoi.

”Uskon myös, että voit kutsua ruhtinas Netronovaa vain Mihailiksi. Hän ei ole sen enempää muodollinen kuin minäkään”, Emily sanoi.

Senet pudisti päätään.

”Sitä minä en uskalla tehdä”, Senet sanoi.

Sarnel naurahti taas.

”Luulen, että joudut pian tekemään paljon enemmän rohkeutta vaativia asioita”, Sarnel sanoi.

Senet katsoi Sarnelia tyytymättömänä.

”Eikö ruhtinas teidän mielestänne ole pelottava?” Senet kysyi.

Sarnel mietti varsin lyhyen ajan.

”En keksi kulmaa, jolla näkisin hänet pelottavana”, Sarnel vastasi.

Emily saattoi keksiä, mutta hän ei halunnut ajatella mitään sellaista. Mutta hän näki helposti senkin, ettei yli kaksimetrisen karshaanin mielestä normaalipituinen ihminen ollut kovinkaan pelottava.

”Voit kysyä häneltä asiaa itse. Tai minä voi kysyä”, Emily sanoi.

”Voi rouva, ei teidän tarvitse”, Senet sanoi.

Emily katsoi Senetiä tiukasti.

”Emily”, Emily sanoi.

”Emily”, Senet sanoi.

Emily vahvisti Senetin sanomaa pelkkää nimeään nyökkäämällä rohkaisevasti. Hän oli melko varma siitä, että saisi muistuttaa Senetiä asiasta vielä useasti.

Aamun sarastuksen pikkuhiljaa paremmin valaisemat vuoret lipuivat heidän ohitseen. Yön pahin kylmyys alkoi jo helpottamaan eikä Emilyn tarvinnut olla enää kylmissään.

Taistelun repimä kaupunki

Betula nana, osa 445

Emily värisi viltin alla kylmyydestä. Yön ja vuorten kylmyyden yhdistelmä oli pahempaa kuin hän oli osannut odottaa.

”Pärjäättekö, ruhtinatar?” Senet kysyi.

Emily nyökkäsi. Hän pelkäsi, että puhuminen paljastaisi kuinka paljon häntä oikeasti palelsi.

”Haluatteko minun vilttini?” Senet kysyi.

Emily pudisti päätään. Senet tarvitsi vilttiään itsekin.

”Olette kylmissänne, rouva. Teidän täytyy pysyä lämpimänä ja olla valmiina”, Senet sanoi.

Senet alkoi avata vilttiään antaaksen sen Emilylle, mutta Sarnel pysäytti suurella kämmenellään Senetin liikkeen.

”Sinunkin täytyy pysyä lämpimänä ja olla valmiina. Pidä oma vilttisi itselläsi”, Sarnel sanoi.

”Mutta…”, Senet sanoi.

Sarnel ei myöntynyt.

”Kaupunkiin ei ole enää pitkä matka. Valot näkyvät jo”, Sarnel sanoi.

Sarnel osoitti eteenpäin. Kaukana vuorijonoa eteenpäin vuorten juuressa todellakin näkyi pieni valopiste. Gyllenburh, vihdoin, Emily ajatteli.

”Onko kaupunki oikeasti kultainen?” Senet kysyi.

Sarnel naurahti kysymykselle.

”Ehkä vain sitä johtavan aateliston mielestä. Mutta paljon kultaa kaupungin hallitsemista kaivoksista on kaivettu. Suurin osa siitä on kuitenkin viety Suuren keisarikunnan pääkaupunkin Burgtuniin”, Sarnel vastasi.

Senet näytti hieman pettyneeltä Sarnelin vastaukseen. Sarnel taputti tätä lohduttavasti olkapäälle.

Emily ihaili sitä kärsivällisyyttä, jolla Sarnel jaksoi vastailla Senetin loputtomaan kysymystulvaan. Karshaani oli ilmeisen tykästynyt Emilyn palvelijaan. Emily ei sitä pistänyt pahakseen, sillä seura teki Sarnelille varmasti hyvää. Karkoituksensa jälkeen tämä oli ollut varsin yksinäinen, vaikka ei Mihailin hovissa koskaan yksin ollutkaan.

”Ehdimmekö yön aikana kaupunkiin?” Senet kysyi.

”Pääsemme sinne aamuvarhaisella. On parempi, että on vielä hämärää, kun lähestymme kaupunkia”, Sarnel vastasi.

”Yritämmekö yllättää heidät?” Senet kysyi.

”Ehkä pikemminkin yritämme, ettei meitä yllätetä. Vaikka lentävä mattoni kykenee moneen, niin nuolisadetta se ei kestä sen paremmin kuin me itsekään”, Sarnel vastasi.

Senet nyökkäsi ja yritti peitellä mieleensä hiipivää pelkoa.

”Mutta sinun ei tarvitse pelätä. En anna sinulle tapahtua mitään pahaa”, Sarnel sanoi.

”Kiitos”, Senet sanoi.

Emily toivoi, ettei Sarnelin olisi tarvinnut antaa Senetille niin suuria lupauksia. Mutta ehkä oli parempi, että tämä niin teki. Gyllenburh olisi kaukana siitä todellisuudesta, jossa Senet oli hovissa saanut elää. Ehkä se teki myös Sarnelille hyvää, että pitkästä aikaa taisteluun astuessaan tällä oli jotakin, jonka puolesta oikeasti taistella.

Gyllenburhin kohtalo IV

Betula nana, osa 444

Mihail käänsi katseensa pois keskikaupungista ja kohti yläkaupunkia ja sen takana häämöttäviä vuoria.

”Kauniit vuoret sisältävät paljon aarteita”, Mihail sanoi.

”Siksi kaupunkikin tällä paikalla seisoo, koska vuorten aarteita riittää”, Venir sanoi.

”Ja siksi kaupungilla on niin hyvät ja korkeat muurit, kun vuorissa riittää kiveä. Kaivoksesta saa kaivaa paljon tavallista kiveä ennen kuin aarteiden luokse pääsee”, Mihail sanoi.

Mihail ja kapteeni Kallas katselivat vuoria aikansa.

”Vuoristakaan ei taida olla meidän pelastajaksemme”, Venir sanoi.

”Tuskinpa niistä on, mutta ainakin niitä voi hetkeksi pysähtyä katselemaan”, Mihail sanoi.

Mihail kääntyi taas kohti keskikaupunkia ja Kallas seurasi tämän esimerkki.

”Mutta haasteemme on tässä suunnassa”, Mihail sanoi.

”Mihin me siis lopulta päädyimme?” Venir kysyi.

Mihail mietti hetken, mitä sanoisi. Kallas ei pitänyt sitä hyvänä merkkinä.

”Emme me kai voi kuin tehdä parhaamme kaikilla saroilla ja toivoa, että se riittää niin pitkälle, että Suuren keisarikunnan armeija väsyy piiritykseen. Sen parempaan emme taida pystyä”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi. Hän toivoi, että Mihail keksisi vielä jotakin parempaa. Tai joku muu keksisi. Ei sillä olisi merkitystä, vaikka asian keksisi rivisotilas. Ainoana tavoitteena heillä kaikilla oli se, että he pääsisivät elossa kotiin.

”Entä jos me väsymme ensin?” Venir kysyi.

Mihailin ilme muuttui rauhallisesta murheelliseksi.

”Sitten meidän kaikkien voi käydä huonosti. Mutta en haluaisi ajatella sitä”, Mihail vastasi.

”Ehkä on parempi, jos emme ajattele liikaa sitä vaihtoehto”, Venir sanoi.

He huomasivat keskikaupungissa liikettä. Suuren keisarikunnan sotilasosato yritti liikkua kaupungin läpi mahdollisimman huomaamattomasti. Yläkaupungin portin linnoitus oli kuitenkin niin korkea, että osasto oli helppo havaita rakennustenkin seasta.

”Milloin luulet, että Suuren keisarikunnan uusi päähyökkäys alkaa?” Venir kysyi.

”Ei vielä tänään, mutta huomenna tai viimeistään ylihuomenna”, Mihail vastasi.

”Emme ole valmiita”, Venir sanoi.

”Vaikka meillä olisi miten paljon tahansa aikaa, niin emme olisi riittävän valmiita. Käske miesten olla valmiita. Taistelemme loppuun saakka”, Mihail sanoi.

”Kyllä, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

”Palaan keskuslinnaan”, Mihail sanoi.

”Lähettäkää viestiä, jos voin tehdä jotakin. Tai jos keksitte uuden suunnitelman”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi Kallakselle ja kääntyi lähteäkseen. Kallas teki Mihailille kunniaa ja katseli tämän perään, kunnes tämä katosi portaisiin. Tämän jälkeen Kallas palasi katselemaan keskikaupunkia ja pyysi lähellä olevaa kirjuriaan kirjaamaan ylös kaikki Suuren keisarikunnan joukkojen liikkeet.

Portaissa Mihail pysähtyi hetkeksi nojaamaan seinään. Hän oli sotilaidensa ympäröimä, mutta tunsi itsensä yksinäiseksi. Hän toivoi, että Emily voisi olla hänen apunaan.

Gyllenburhin kohtalo III

Betula nana, osa 443

Kallas seisoi hiljaisena. Hän koki, että oli parempi olla hiljaa kuin sanoa mitään täytteeksi. Hetki ei sellaista kaivannut. Mihail oli selvästi levoton ja pettynyt, etteivät he olleet vieläkään keksineet mitään, jolla taistelun voisi kääntää heidän voitokseen. Mutta aina se ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Kallas oli huolissaan siitä, ettei Mihail suostunut hyväksymään todellisuutta. Se saattaisi johtaa tämän huonojen ratkaisujen äärelle.

Lopulta Mihail huokaisi ja painoi päänsä.

”Tarvitsen uusia ajatuksia”, Mihail sanoi.

”Piiritetyssä kaupungissa sellaisten löytäminen voi olla vaikeaa”, Venir sanoi.

”Niin”, Mihail sanoi.

Mihail naputti muuria sormellaan. Äänen tasainen rytmi näytti rauhoittavan ruhtinasta.

”Oletko vielä käynyt pyhäkössä?” Mihail kysyi.

Kallas nyökkäsi.

”Olen käynyt. En ihan joka päivä, mutta usein”, Venir vastasi.

”Millainen tunnelma siellä on?” Mihail kysyi.

”Hiljainen. Samanlainen kuin aikaisemminkin”, Venir vastasi.

”Onko kävijöitä ollut aikaisempaa enempää?” Mihail kysyi.

”Ei minusta”, Venir vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Kuinka niin?” Venir kysyi.

”Ajattelin, että meneillään oleva tilanne voisi houkutella väkeä hiljenemisen äärelle”, Mihail vastasi.

”Jokainen taitaa hiljentyä omien jumaluuksiensa äärellä. Täällä palvotut ovat pääosalle sotilaistamme vieraita”, Venir sanoi.

”Mutta muurien sisäpuolella on muitakin kuin vain meidän sotilaitamme”, Mihail sanoi.

”Se on totta. En ole kuitenkaan havainnut, että kävijöitä olisi aikaisempaa enempää. Mutta ehkä se ei tosiaankaan olisi yllättävää, jos olisikin”, Venir sanoi.

”Meidän läsnäolo keskuslinnassa myös karkottanee paikallisia pyhäköstä”, Mihail sanoi.

”Se pitänee myös paikkansa”, Venir sanoi.

”Toivottavasti jokainen löytää sen oman tapansa rauhoittua ja etsiä tulevaisuuden toivoa. Tässäkin tilanteessa”, Mihail sanoi.

Kallas vilkaisi Mihailia. Tämä vaikutti poikkeuksellisen haparoivalta, eksyneeltä. Jopa lyödyltä.

”Suurin osa sotilaista etsii tulevaisuuden toivoa sinusta”, Venir sanoi.

Mihail irvisti.

”Tiesin, että sanot noin, mutta toivoin, ettet sanoisi”, Mihail sanoi.

”Anteeksi, arvon ruhtinas. Se on raskas taakka kannettavaksi”, Venir sanoi.

Gyllenburhin kohtalo II

Betula nana, osa 442

”Sellaista asiaa me emme taida pystyä keksimään”, Mihail sanoi.

”Mutta jotakin meidän on keksittävä. Muuten olemma täällä pitkään ja ennen pitkään Suuren keisarikunnan ylivoima lyö meidät”, Venir sanoi.

Mihail katseli keskikaupunkia.

”Käydään läpi vaihtoehtojamme”, Mihail sanoi.

Kallas nyökkäsi hyväksyvästi, vaikka he olivat samat vaihtoehdot käyneet jo läpi lukuisia kertoja. Hän ei enää muistanut milloin he olisivat keksineet listaan jotakin uutta.

”Vaikka kuinka kuolleestamanaisin Suuren keisarikunnan sotilaita, niin se riittää vain korvaamaan omat tappiomme. Ei kääntämään taistelua lopulliseksi voitoksi”, Mihail sanoi.

”Ja et jaksa tehdä sitä loputtomiin”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi vastahakoisesti.

”Lohikäärmeellä on shokkivaikutus”, Mihail sanoi.

”Mutta shokki kestää vain aikansa eikä lohikäärme voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan”, Venir sanoi.

Mihail ei sanonut mitään.

”Voimme yrittää saada alakaupunkilaiset tekemään hyökkäyksen, joka voisi sekoittaa taistelua, kuten Imperiumin armeijan hyökkäys teki”, Mihail sanoi.

”Mutta on epätodennäköistä, että he suostuisivat siihen. Ja voidaan kysyä onko heillä kykyä siihen heikon aseistuksen ja koulutuksen vuoksi”, Venir sanoi.

”Niin, epätodennäköistähän se olisi, että hyökkäyksellä saataisiin riittävää vaikutusta aikaan”, Mihail sanoi.

”Hyvä se on kuitenkin pitää listalla”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Voimme tehdä sopimuksen Imperiumin armeijan kanssa ja he hyökkäävät Suuren keisarikunnan armeijan kimppuun Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.

”Mutta on epätodennäköistä, että he haluavat tehdä kanssamme mitään sopimusta. Ja Suuren keisarikunnan armeija on pyrkinyt linnoitustöillään estämään uutta hyökkäystä sivustaansa. Samanlaista yllätystä tuskin olisi mahdollista saada aikaan kuin viimeksi, kun Imperiumin joukot saivat puskettua Suuren keisarikunnan joukkoja tasangon pohjoisosasta pois”, Venir sanoi.

”Voimme yrittää vetäytyä kaupungista”, Mihail sanoi.

”Mutta mihin vetäytyisimme?” Venir kysyi.

Mihail nyökkäili vastaukseksi. Heillä ei ollut paikkaa, mihin vetäytyä yläkaupungista.

”Mitä muuta?” Mihail kysyi.

”Erilaisia yhdistelmiä edeltävistä”, Venir vastasi.

Mihail pudisteli päätään.

”Tämä ei riitä. Meidän on pystyttävä parempaan. Meidän on keksittävä jotakin”, Mihail sanoi.

Mihail jäi tuijottamaan keskikaupungin yli tasangolle.