Jälleennäkeminen taistelun varjossa III

Betula nana, osa 473

Keskuslinna tuli näkyviin talojen välistä. Äkkiä valtava linnoitus täytti heidän koko näkykenttänsä ylhäältä alas.

Emilyn askeleet hidastuivat hänen yrittäessään saada linnasta otetta. Lopulta hän pysähtyi ja Reeta astui hänen vierelleen.

”Se on aina yhtä suuri”, Reeta sanoi.

Emily käänsi katseensa Reetaan ja nyökkäsi.

”Jatketaanko?” Reeta kysyi.

Emily nyökkäsi.

”Toivottavasti Mihail on täällä”, Emily sanoi.

”Mihinpä hän olisi lähtenytkään”, Sarnel sanoi.

”Ei varmaan minnekään, mutta kun en ole nähnyt häntä pitkään aikaan, niin alan epäillä, että näenkö häntä vieläkään jonkun sattuman oikun vuoksi”, Emily sanoi.

Sarnel yskäisi.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Sattumasta ei pidä puhua kevyesti”, Sarnel sanoi.

Emily oli kysymässä tarkentavaa kysymystä, kun hän havahtui Reetan liikkeeseen.

”Keskuslinnan pääportti on tuolla suunnaassa”, Reeta sanoi.

Emily seurasi Reetaa, joka nyt johdatti heitä. Tarkentava kysymys jäi, kun Emily kiirehti Reetan vierelle.

”Mitä sanomme vartioille?” Reeta kysyi.

”Minä sanon, kuka olen. Sen pitäisi riittää”, Emily vastasi.

Emily ei ollut siitä täysin varma. Myös Reeta aavisti epäröinnin, mutta ei sanonut mitään.

”Varmasti sinut tunnistetaan”, Reeta sanoi.

”Katsotaan nyt, kunhan pääsemme portille”, Emily sanoi.

Linnan pääportti lähestyi uhkaavasti ja Emily ei enää ollutkaan varma oliko pohjoiseen saapuminen ollutkaan niin hyvä idea. Hänen teki mieli kääntyä takaisin ja pyytää Sarnelia lennättämään hänen takaisin Netronovalaan. Siellä hän voisi odottaa, että Mihail ehtisi takaisin etelään.

Emily tunsi käden olkapäällään. Sarnel kumartui takaa kuiskaamaan hänen korvaansa.

”Hän on varmasti iloinen, kun näkee sinut täällä”, Sarnel sanoi.

Emily nyökkäsi ja purisi Sarnelin kättä hellästi.

”Kiitos”, Emily sanoi.

Emily jatkoi kohti pääporttia taas itsevarmoin askelin.

Jälleennäkeminen taistelun varjossa II

Betula nana, osa 472

Kun he alkoivat lähestymään keskuslinnaa, kaduilla ja kujilla alkoi pikkuhiljaa näkyä myös Netronovalan armeijan sotilaita. Suurin osa näytti olevan uusia kuolleestamanattuja, joten nämä eivät kiinnittäneet heihin juuri mitään huomiota. Osa näytti kääntävän katseensa Emilyä kohti, mutta pudisti sitten päätään epäuskoisena. Kukaan ei tullut sanomaan heille mitään tai pysäyttänyt heitä.

Emily kulki edellä välillä kääntyen varmistamaan suunnan Reetalta. Hänen takanaan kävelivät Reeta ja Sarnel. Heidän jälkeensä tulivat Senet ja Anna ja viimeisenä kulki Narsha.

Reeta vilkaisi sotilaita, joiden ohitse he olivat viimeisimpänä kulkeneet.

”Paljon sotilaita”, Reeta sanoi.

”Pelkästään tämän kokoisen kaupungin hallussa pitäminen vaatii ison armeijan. Puhumattakaan itse taisteluista”, Sarnel sanoi.

”Kaupungissa ei tainnut olla kovinkaan suurta joukkoa sotilaita puolustamassa. En ainakaan ollut hetkeen nähnyt täällä paljoakaan sotilaita”, Reeta sanoi.

”Ehkä osa joukoista on lähetetty pohjoiseen taistelemaan Imperiumin armeijoita vastaan. Ja toistaalta kaupunki on täällä vuoren suojissa kohtuullisen kaukana rajoista. Ei täällä pitäisi olla tarvetta sotilaille muuten kuin pitämään yllä järjestystä”, Sarnel sanoi.

”Paitsi sitten te tulitte”, Reeta sanoi.

”Paitsi sitten me tulimme”, Sarnel sanoi.

Reeta vilkaisi taas vastaan tulevia sotilaita, mutta kääntyi pois katsomasta näitä liian pitkään. Hän ei halunnut kiinnittää huomiota tuijottamalla liian pitkään.

”Oletko koskaan miettinyt, että tänne tuleminen oli virhe?” Reeta kysyi.

”Tarkoitatko Netronovalan armeijan tänne saapumista vai sitä että me Emilyn johdolla saavuimme tänne?” Sarnel kysyi.

Reeta mietti lyhyen hetken.

”Ehkä molempia”, Reeta vastasi.

”Muistelisin, että olin lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei Aegyzasta kannata lähettää armeijaa pohjoiseen. Jos Suuri keisarikunta ei olisi tyytynyt rauhaan ilman sitä, niin aavikko olisi toiminut suojana hyökkäykseltä ja vähintään hidastanut Suuren keisarikunnan armeijan saapumista”, Sarnel sanoi.

”Siinä olisi moni selvinnyt paljon vähemmällä”, Reeta sanoi.

”Toki sitten, jos Suuri keisarikunta olisi toteuttanut uhkauksensa ja hyäkännyt Aegyzaan, niin taistelut olisivat siellä. Luulen, että Mihail halusi välttää sen viimeiseen saakka”, Sarnel sanoi.

Reeta nyökkäsi ja käänsi katseensa Sarneliin.

”Entä tämä Emilyn johdolla tänne saapuminen?” Reeta kysyi.

Sarnel naurahti.

”Minä olisin jäänyt Netronovalaan, kuten Mihail oli meitä pyytänyt tekemään”, Sarnel vastasi.

”Mutta seurasit rouvaa”, Reeta sanoi.

”Seurasin rouvaa. Kuten olen seurannut hänen miestäänkin jo pitkään. Heissä on paljon samaa. He inspiroivat ympärillään olevia ihmisiä, vaikka eivät ehkä sitä itse tiedosta tekevänsä”, Sarnel sanoi.

Reeta nyökkäsi. Hän aavisteli, että kohtaaminen Emilyn ja tämän seurueen kanssa saattoi olla käänteentekevämpi asia kuin mitä hän oli osannut odottaa.

Jälleennäkeminen taistelun varjossa

Betula nana, osa 471

Ajoittaiset karjaisut kaikuivat kaupungin kattojen yllä. Ne tuntuivat tulevan yhä lähempää sitä mukaa, kun he jatkoivat matkaansa kohti keskuslinnaa.

Reeta vilkuili Emilyyn päin lähes jatkuvasti. Emilyn sietokyky oli lyhentynyt ja hän ei jaksanut pitkään odottaa, että vilkuilu loppuisi.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Olemmeko oikeasti menossa sen hirviön luokse?” Reeta kysyi.

”Siltä näyttää”, Emily vastasi.

Emily ei ollut varma, miksi hänen olonsa oli kiristynyt niin paljon heti, kun he olivat kuulleet kuolleestamanatun lohikäärmeen äänen. Ehkä syynä oli vain näky siitä kuinka lohikäärme oli kantanut Mihailin pois. Ja ennen sitä aiheuttanut tälle pakkomielteen kuolleestamanaukseensa.

”En tiedä onko pahempaa kohdata kuolleestamanattu lohikäärme vai se, joka sen lohikäärmeen on kuolleestamanannut”, Emily sanoi.

”Kuka sellaisen on pystynyt kuolleestamanaamaan?” Reeta kysyi.

”Mieheni ruhtinas Mihalin Netronova, jota olemme menossa etsimään”, Emily vastasi.

Vastaus sai Reeta pysähtymään paikoilleen. Tämä sai jatkettua matkaansa vasta, kun Sarnel törmäsi hänen selkäänsä.

Sarnelille anteeksi pyydellen Reeta kiri Emilyn kiinni.

”Miehesi pystyy kuolleestamanaukseen?” Reeta kysyi.

Emily nyökkäsi.

”En oikein edes tiedä, mitä se on, mutta hyvältä se ei kuulosta”, Reeta sanoi.

Emily ei sanonut mitään.

”Jos niin voi sanoa teille”, Reeta sanoi.

”Voi niin sanoa. Enkä tiedä itsekään, että onko se hyvä asia. Aina se ei tunnu kovinkaan hyvältä”, Emily sanoi.

Reeta katsoi Emilyä pitkään ja käänsi sitten katseensa kulkusuuntaan. Jokin tässä hetkessä oli muuttunut siinä, miten Reeta näkin Emilyn.

”Olette vahva, rouva”, Reeta sanoi.

Emily hymähti.

”Älä ala kutsumaan minua rouvaksi. En ole saanut Senetiäkään lopettamaan sitä”, Emily sanoi.

”Mutta olette ansainneet sen”, Reeta sanoi.

Emily vilkais Reetaa, joka hymyili. Reetan asenne häntä kohden näytti muuttuneen täysin.

”Kunnioitat minua siksi, että olen joutunut kärsimään mieheni vuoksi?” Emily kysyi.

”En, vaan siksi, että tuet ja rakasta häntä siitäkin huolimatta, että hän ei ole täydellinen. Ja uskallat sanoa, että hän ei ole täydellinen”, Reeta vastasi.

Emily vilkaisi uudelleen Reetaan eikä hän oikein osannut reagoida tämän yhtäkkiseen muutokseen. Vasta Reeta oli ollut vastahankainen osoittamaan hänelle minkäälaista kunnioitusta ja nyt tämä omasta aloitteestaan kutsuikin häntä rouvaksi.

”Mitä tuohon sitten sanoisi”, Emily sanoi.

”Ei rouvan tarvitse sanoa mitään”, Reeta sanoi.

Reeta olisi halunnut vielä lisätä, että halusi seurata Emilyä mihin ikinä tämä olikaan menossa. Mutta sitä hän ei uskaltanut sanoa ääneen. Ei ainakaan vielä.

Taistelun repimä kaupunki XXVI

Betula nana, osa 470

He kulkivat romahtaneen talon ohitse ja pysähtyivät sen eteen.

”Mitähän tässä on tapahtunut?” Anna kysyi.

”En tiedä. Viimeksi talo oli pystyssä”, Reeta vastasi.

Reeta huomasi heidän ohitseen kävelevän puolitutun lähitalon palvelijan.

”Osaatko sanoa, mitä talolle on tapahtunut?” Reeta kysyi.

”Ettekö ole kuulleet?” Palvelija kysyi.

Reeta ja Anna pudistelivat päätään.

”Käymmä niin harvoin tällä suunnalla”, Reeta vastasi.

”Talon päälle laskeutui hirveä olento ja koko talo romahti”, palvelija sanoi.

Nainen näytti käsillään siivekästä olentoa, joka rysäytti rakennuksen kasaan.

”Näitkö sen olennon?” Emily kysyi.

Nainen pudisti päätään.

”En onneksi. Sen perusteella, mitä olen kuullut, se oli hirveää. Enkä onneksi ollut täällä töissä”, palvelija vastasi.

Emily nyökkäsi.

Anna ja Reeta vaihtoivat palvelijan kanssa vielä muutaman sanan ennen kuin tämä jatkoi matkaansa.

”Mikä on voinut olla niin iso, että on saanut koko talon romahtamaan?” Anna kysyi.

”Kuolleestamanattu lohikäärme”, Emily vastasi.

Kuin tehosteena Emilyn vastaukselta jostain kaukaa kuului kova ja matala karjaisu.

”Mikä se oli?” Reeta kysyi.

”Juuri se”, Emily sanoi.

Anna ja Reeta katsoivat Emilyä pelokkaina.

”Jatkammeko kohti keskuslinnaa?” Emily kysyi.

”Mutta ääni tuli sieltä”, Reeta sanoi.

”Juuri siksi meidän pitää mennä sinne”, Emily sanoi.

Anna ei saanut itseään omin voimin liikkeelle, joten Reeta lähti vetämään joukkoa. Senet sai vedettyä Annan liikkeelle.

”Tiedättekö te sen hirviön?” Reeta kysyi.

”Näin, kun se herätettiin takaisin eloon”, Emily vastasi.

Emily piti tauon.

”Ja sitten näin, kun rakkaani lensi sillä sotaan”, Emily sanoi.

He jatkoivat nyt kiireisimmin askelin, jotka olivat Emilyn heille pakottamia. Reeta pysytteli Emilyn tahdissa, jotta pystyi osoittamaan oikean suunnan. Muut pysyttelivät parhaansa mukaan heidän kintereillään.

Taistelun repimä kaupunki XXV

Betula nana, osa 469

Senet kulki heti Annan takana Narshan kanssa. Reeta seurasi heitä ja viimeisenä kulkivat Emily ja Sarnel. Senet vilkuili yhtenään taakseen varmistaakseen, että rouvalla oli kaikki hyvin. Tämä näytti keskustelevan Sarnelin kanssa.

”Kyllä hän pärjää”, Narsha sanoi.

”Varmasti pärjääkin. En minä sitä epäile”, Senet sanoi.

”Silti vilkuilet hänen peräänsä koko ajan”, Narsha sanoi.

”En voi sille mitään. Hän voi tarvita minua”, Senet sanoi.

”Jos hän tarvitsee, niin hän pyytää sinut avukseen”, Narsha sanoi.

Senet hymähti. Hän tiesi liiankin hyvin Narshan olevan oikeassa. Toisaalta hän myös epäili, ettei rouva enää helposti pyydä häntä avukseen. Hän vilkaisi taas Emilyyn päin. Hän jäi vilkaisustaan kiinni, sillä hänen katseensa kohtasi Emilyn katseen kanssa. Se sai Senetin kääntämään katseensa nopeasti eteenpäin.

”Tarvitset jotakin muuta mietittävää”, Narsha sanoi.

Senet ei sanonut mitään, joten Narsha käänsi huomionsa Annaan.

”Osaatko sanoa onko meillä vielä pitkä matka keskuslinnaan?” Narsha kysyi.

”Öh… En ole aivan varma. Käyn aika harvakseltaan tällä puolen yläkaupunkia. Oikeastaan liikun lähinnä vuokrahuoneeni ja emäntäperheen talon väliä. Sekä tietysi lähitoreilla ja kaivolla”, Anna vastasi.

Narsha nyökkäsi.

”Mutta uskoisin, että olemme kulkeneet noin kolmanneksen matkasta”, Anna sanoi.

”Se on riittävän tarkka arvio”, Narsha sanoi.

Narsha yritti keksiä muuta kysyttävää tai sanottavaa, mutta se oli vaikeaa. Hän jäi keksimään aihetta.

”Osaatteko sanoa, mikä meitä oikeasti odottaa keskuslinnalla?” Anna kysyi.

”Minä ainakin odotan, että siellä on Netronovalan armeijan sotilaita, joille voimme kertoa ketä olemme, ja pääsemme sisään linnaan etsimään ruhtinas Netronovaa”, Senet vastasi.

Anna nyökkäsi. Tämä ei näyttänyt siltä, että olisi saanut kysymykseensä vastausta.

”Kuinka niin?” Narsha kysyi.

Anna epäröi vastaustaan.

”Minua hieman pelottaa, mitä siellä tapahtuu”, Anna vastasi.

Senet otti Annaa kädestä.

”Mitä ikinä tapahtuukin, emme anna sinulle tapahtua mitään pahaa”, Senet sanoi.

”Sanotte niin, mutta tapasimme vasta muutama tunti sitten”, Anna sanoi.

”Niin tapasimme ja olet silti auttanut meitä valtavasti. Vaikka olemme vieraasta paikasta ja kuulumme joukkoon, joka on miehittänyt kaupungin ja taistelee sen pitämiseksi miehitettynä”, Senet sanoi.

”Kun sen asettelet noin, niin ehkä se on hieman outoa, että olen auttanut teitä. Mutta te vaikuttate hyviltä ihmisiltä”, Anna sanoi.

”Samoin kuin sinä ja Reeta. Siksi mekin autamme teitä, jos tarvitsette apua”, Senet sanoi.

Taistelun repimä kaupunki XXIV

Betula nana, osa 468

Senet hypähti viimeisen portaan alas kujan kiveykselle.

”Noniin, nyt olemme kaikki ulkona”, Senet sanoi.

”Me ehdimmekin jo huolestua, kun teillä kesti”, Narsha sanoi.

Senet halasi Narshaa kevyesti ja naurahti.

”Eli hyvä jos itse ehdimme ulos saakka ennen teitä. Portaat ovat todella ahtaat”, Sarnel sanoi.

”Pahoittelen. Palvelusväelle rakennetut portaat yleensä ovat tuollaiset”, Anna sanoi.

”Onneksi tuosta kuitenkin pääsee ihan mukavasti kulkemaan. Joskus olin töissä talossa, jossa en itsekään meinannut mahtua palvelusväen portaissa kulkemaan. Sitten kun lisäksi piti kantaa vesiastioita ylös ja alas. Sain useamman kerran kuivata portaita vedestä, kun seinään osunut astia kaatui”, Reeta sanoi.

”Sellaisiin portaisiin meillä ei olisi asiaa Sarnelin kanssa”, Narsha sanoi.

”Onneksi herrasväelle on omat portaat”, Reeta sanoi.

Reetan ääni koitti olla neutraali, mutta mukana oli pientä viiltävyyttä. Kukaan ei uskaltanut jatkaa, mutta Sarnel vilkaisi Reetaa kiinnostuneena.

”Missä suunnassa keskuslinna on?” Emily kysyi.

Anna nosti kätensä osoittaakseen suuntaa.

”Tänne päin”, Anna sanoi.

He lähtivät seuraamaan Annaa, joka johti joukkoa osoittamaansa suuntaan.

Anna ohjasi heidät kulkemaan sivukujia pitkin. Tähän Emily oli tyytyväinen. Hiljaisillakin kujilla he keräsivät aivan riittävästi huomiota. Muutaman kerran he tapasivat Annan tai Reetan tuttuja, jotka ensin tervehtivät jompaa kumpaa ja jäivät sitten tuijottamaan seuruetta. Emily saattoi vain toivoa, että he ehtisivät keskuslinnalle ennen kuin sana kiirisi sinne saakka. Sille hän ei mahtanut mitään, että hän vilkaisi jokaiselle uudelle kujalle edellistä varovaisemmin.

”Voit kulkea ihan rauhassa. Me kuljemme mukanasi, minne ikinä meitä johdatetaankin”, Sarnel sanoi.

Demoni oli aistinut Emilyn sisällä hiipivät pelon. Sanat saivat hänet ensin jäykistymään.

”Tiedän”, Emily sanoi.

Mutta muistutus teki hyvää ja sai hänet lopulta rentoutumaan.

”Uskotko, että Mihail on keskuslinnassa?” Sarnel kysyi.

”Missä muualla hän olisi?” Emily kysyi.

Sarnel kohautti olkiaan.

”Jos tarkoitat, että hän olisi jossakin muualla kuin täällä kaupungissa, niin sitä minä en usko”, Emily sanoi.

”Haluan vain sanoa, että kannattaa varautua pettymyksiin. Parhaassakin tapauksessa tästä reissusta tulee vielä raskas”, Sarnel sanoi.

”Miksi uskot niin?” Emily kysyi.

”Sodat ovat sellaisia. Ne jättävät voittajiinkin syviä arpia, jotka eivät välttämättä parane koskaan”, Sarnel vastasi.

Emily nyökkäsi.

”Etkö sinä ole huolissasi Mihailista?” Emily kysyi.

”En usko, että minun tarvitsee olla hänestä huolissani. Tietäisin, jos hänellä olisi jokin huonosti”, Sarnel vastasi.

”Etkö usko, että minä tietäisin?” Emily kysyi.

Kysymys yllätti demonin.

”Ehkä tiedätkin, mutta ehkä eri tavalla kuin minä”, Sarnel vastasi.

”Ja ehkä meidän tarvitsee olla hänestä eri tavalla hänestä huolissaan”, Emily sanoi.
 

Taistelun repimä kaupunki XXIII

Betula nana, osa 467

Anna seisoi vaatelaatikkonsa, kun he olivat valmistautumassa lähtöön.

”Kuinkahan pitkään olemme?” Anna kysyi.

”Ainakaan linnaan ei ole kovinkaan pitkä matka”, Reeta vastasi.

”Mutta sisäänpääsyyn voi mennä aikaa”, Anna sanoi.

”Tai sitten meidät otetaan kiinni ja jäämme jonnekin tyrmään virumaan”, Reeta sanoi.

Emily vilkaisi Reetaa.

”Sitä ei tapahdu, jos me sen voimme estää jotenkin”, Emily sanoi.

”Yritetään siis olla varovaisia, ettei kenenkään tarvitse ryhtyä sankaritekoihin. Sellainen ei koskaan johda mihinkään hyvää”, Anna sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Jos mietit otettavia vaatteita, niin otan itse sellaiset lämpimät vaatteet, joilla tarkenee myös yöllä. Vaikka kaikki menisi hyvin, niin meillä voi silti mennä aikaa”, Reeta sanoi.

”Ehkä minäkin sitten otan lämpimät vaatteet”, Anna sanoi.

Reeta nyökkäsi hyväksyvästi.

Myös Emily, Senet, Narsha ja Sarnel valmistautuivat lähtöön. Narsha katsoi tarkasti ympärilleen, ettei mitään ollut jäänyt.

”Kaikki näyttäisi olevan mukana”, Narsha sanoi.

”Ei meillä kovinkaan paljoa ole tavaraa mukanakaan, mitä voisimme ympäriinsä levitellä”, Sarnel sanoi.

”Hyvä se on varmistaa, ettei tula turhaa vaivaa”, Narsha sanoi.

”Tai sitten voi hankkia uusia asioita, jos jotakin jää”, Sarnel sanoi.

”Joskus asiat ovat sellaisia, ettei niitä voi helposti korvata toisella. Tai ollenkaan”, Narsha sanoi.

”Harvemmin”, Sarnel sanoi.

”Mutta joskus”, Narsha sanoi.

Sarnel ei jaksanut jatkaa väittelyä pidemmälle. Narsha oli riittävän oikeassa, ettei perääntyisi mielipiteestään, vaikka hän sanoisi mitä.

”Lähdetään” Sarnel sanoi.

Sarnel avasi huoneen oven ja astui jo portaikkoon. Narsha kääntyi tämän perään.

”Odottakaa muita”, Senet sanoi.

”Emme me kauaksi osaa karata vieraassa paikassa”, Sarnel sanoi.

”Portaat ovat sen verran ahtaat, että menemmä jo edeltä, jottemme aiheuta ruuhkaa”, Narsha sanoi.

Senet hyväksyi tekosyyn kevyellä nyökkäyksellä. Sarnel puolestaan totesi mielessään, että olisi voinut mennä edeltä yksinkin saadakseen pienen hetken omaa rauhaa.

”Minä menen heidän kanssaan”, Emily sanoi.

Senet nyökkäsi nyt tyytyväisempänä. Emily puolestaan ei halunnut päästää Narshaa ja Sarnelia riitelemään kahdestaan.