Hetkiä keskuslinnassa XI

Betula nana, osa 424

Mihail oli harvoin nähnyt, että yksi sana voisi helpottaa toisen ihmisen oloa niin paljon. Nyt Kallaksen olemus muuttui silmönräpäyksessä väsyneestä ja puoliksi murtuneesta helpottuneeksi ja normaaliksi itsekseen.

Kallas kääntyi Mihailiin päin.

”Kiitos, arvon ruhtinas”, Venir sanoi.

Mihail hymyili Kallakselle.

”Ei tarvitse kiittää. Voin vain toivoa, että löydät mietintöihisi tarpeellisen avun. Oli se sitten rauha täällä, uupumattomassa työnteossa tai taistelujen keskellä”, Mihail sanoi.

Kallas hymähti.

”Solkar taitaa löytää sitä enemmän asioiden järjestlystä ja kartoista”, Venir sanoi.

”Hänellekin voisi tehdä hyvää pysähtyä asioiden äärelle, mutta en ole hentonut sanoa hänelle”, Mihail sanoi.

”Ehkä voin tuoda hänet käymään täällä”, Venir sanoi.

”Luuletko hänen tulevan?” Mihail sanoi.

”Tuskin”, Venir vastasi.

Mihail naurahti.

”Ehkä voin keksiä jotakin muuta sen sijasta”, Venir sanoi.

Mihail nyökkäsi. Ehkä oli hyväkin antaa kapteenien keskenään pohtia, mitkä olisivat hyviä tapoja päästä myös välillä ulos johtamisen taakasta ja vastuusta. Vaikka pitkälle kummastakaan ei päässyt pakoon niin kauan, kun he olivat sodan keskellä piiritetyssä kaupungissa.

”Mietin muuten monesti täsmälleen samoja asioita, mitä sinä äsken sanoit. Siksi minäkin tulin tänne, että saisin hetken rauhoittua kaiken tämän pyörityksen keskellä”, Mihail sanoi.

”Sinulle samat paineet ovat varmasti vielä komepia”, Venir sanoi.

”Ehkäpä, mutta minun ne on kannettava. Se on minun tehtäväni”, Mihail sanoi.

Kallas katsoi Mihailia.

”Ei sinunkaan kaikkea tarvitse kantaa yksin harteillasi”, Venir sanoi.

”En minä kannakaan, sillä minulla on äärimmäisen hyviä alaisia, kuten sinä, joihin voin luottaa asiassa kuin asiassa”, Mihail sanoi.

Mihail muisti myös toisen, jonka tukeen hän pystyi aina luottamaan. Joka tässä tilanteessa loisti poissaolollaan.

”Ja minulla on myös Emily”, Mihail sanoi.

”Kaipaatko ruhtinatarta?” Venir kysyi.

”Kaipaan, joka päivä”, Mihail vastasi.

Kallas vain nyökkäsi eikä kysynyt asiasta tarkemmin.

”Olisipa hänkin täällä. Ruhtinatar osaisi hoitaa asioita toisella tavalla”, Venir sanoi.

”Ehkäpä osaisi, mutta on parempi, että hän on turvassa Aegyzassa”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa X

Betula nana, osa 423

Mihail kiersi salia ja kuunteli pöydissä istuvien munkkien keskusteluja. Ne koskettivat pääasiassa arkisia asioita, kuten työvuorojen jakoa ja oliko se kaikin puolin tasaista. Joku toivoi pääsevänsä pian käymään kotiseudullaan ja toinen saavansa tuoreita hedelmiä. Ympärillä olevaa sotaa ei kukaan maininnut suoraan, mutta se suodattui kaikesta väkisinkin läpi. Taistelut koskettivat monia suoraan, mutta vielä useampia epäsuoraan.

Pöytien väliin jäävän tyhjän tilan kohdalla salin seinälle oli ripustettu maalaus. Se kuvasi munkkia, joka istui pöydän ääressä kirjoittamassa. Mihail käänsi katseensa salin vastakkaiselle puolelle, missä oli myös maalaus. Toinen maalaus kuvasi munkkia, joka ompeli munkinkaapua. Maalausten hahmot olivat tyyliteltyjä ja asennot hieman kankeita. Työntekoon kannusta viesti tuli ilmi yksinkertaisuudesta huolimatta.

”He vaikuttavan arvostavan työntekoa”, avustaja sanoi.

”Epäilemättä”, Mihail sanoi.

Maalausten katselemisen jälkeen Mihail suuntasi askeleensa kohti pääsalin takaseinään. Auringonvalo siivilöityi ikkunoiden läpi ja loi kuvioita salin lattiaan. Yhden valolaikun kohdalla makasi pyhäkön kissa.

Salin takaosassa korokkeen edessä olevilla tuoleilla istui muutamia ihmisiä. Mihail yritti liikkua niin rauhallisesti, ettei häiritsisi näiden rauhaa. Lähempänä istuva havahtui Mihailin liikkeeseen ja käänsi katseensa häneen. Kenties nopeaksi vilkaisuksi tarkoitettu katse jäi kiinni Mihailiin, joka ei heti tunnistanut katsojaa.

Kapteeni Kallaksen katse oli täynnä yllätystä.

”Ruhtinas Netronova”, Venir sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma miten reagoisi yllättävään kohtaamiseen Kallaksen kanssa. Lopulta hän stui lähemmäksi ja istuutui tämän viereiselle tuolille. Mihail kuuli kuinka muu seurue istuutui tuoleille, jotka olivat taaemmassa rivissä.

Meni kiusallisen pitkään ennen kuin kumpikaan sanoi mitään. Lopulta Kallas avasi suunsa.

”Olen yllättynyt, että tapaan ruhtinaan täällä”, Venir sanoi.

”Samoin minä, kun tapaan teidät täällä”, Mihail sanoi.

Kallas hymähti myöntävästi. Hiljaisuus kävi uudestaan heidän välissään.

”Olen nyt joitakin kertoja käynyt täällä”, Venir sanoi.

Mihail ei kysynyt mitään, mutta Kallas jatkoi kuin hän olisi esittänyt kysymyksen. Ehkä tämä jo arvasi mitä ruhtinas saattoi ajatella.

”Olen yrittänyt saada järkeä tähän kaikkeen. Lähinnä siis itselleni ja itseni vuoksi. Miksi olemme täällä ja teemme mitä teemme. Mitä voimme tehdä, jotta me ja muut voisimme tulla paremmin toimeen keskenämme. Miten voisimme vähentää sitä kärsimystä, mitä tästä kaikesta aiheutuu”, Venir sanoi.

Mihail jatkoi kuuntelemista ja Kallas jatkoi puhumista.

”Ja täällä on sopivan rauhallista siihen mietiskelyyn. Voi olla yksin omien ajatuksiensa kanssa, eikä ole sotilaita missään näkyvillä”, Venir sanoi.

Mihail istui edelleen hiljaa Kallaksen vierellä.

”Siksi olen tänne tullut”, Venir sanoi.

Kallas ei jatkanut enempää ja käänsi katseensa eteensä lattiaan. Hiljaisuus laskeutui heidän väliinsä raskaana muurina. Mihail ei halunnut, että tuo muuri kävisi liian työlääksi murtaa, joten hän aloitti sen mahdollisimman lyhyen tauon jälkeen.

”Ymmärrän”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa IX

Betula nana, osa 422

Veli Grimo näytti hieman siltä, että ei osannut ottaa seuraavaa askelta kierroksella. Mihail katsoin tätä kysyvästi ja vilkaisi sitten avustajaansa.

”Mikä on kierroksemme seuraava kohde?” Avustaja kysyi.

”Sitä tässä koitin pohtia. Tässä pienessä pyhäkössämme ei ole paljoakaan tämän enempää, mitä kiertää”, veli Grimo vastasi.

Veli Grimo ei selvästikään ollut tuttunut tekemään päätöksiä paineen alla ja hermostui Mihailin ja tämän avustajan odottavista katseista.

”Ehkä voimmekin sitten palata takaisin pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo katsoi Mihaili hakien hyväksyntää suunnitelmalleen. Mihail nyökkäsi hyväksyvästi.

”Tämä sopii minun puolestani”, Mihail sanoi.

Pyhäkön käytävien kiertämiseen oli mennyt jo tovi, joten kuolleestamanaukselle suunniteltu aika alkoi lähestyä. Sitä ennen hän halusi rauhoittua.

Veli Grimo nyökkäsi ja näytti saavan hieman itsevarmuuttaan takaisin.

”Tätä tietä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti taas johdataamaan heitä käytävää eteenpäin. Samalla hän kertoili mitä tiloja kukin käytävän varrella oleva huone oli. Ovia riitti, vaikka ei yhtä paljo kuin aikaisemmilla käytävillä.

Lopulta käytävä päättyi pieneen aulaan.

”Tästä ovesta pääsemmekin jo pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo avasi oven ja päästi heidät takaisin tuttuun hämärään.

”Mikäli sopii, niin jätän teidät nyt nauttimaan pyhäkkömme rauhasta keskenänne, sillä toiset velvollisuudet valitettavasti kutsuvat minua”, veli Grimo sanoi.

”Pärjäämme mainiosti tästä eteenpäin. Kiitoksia kierroksesta ja toivottavasti se ei aiheittanut sinulle liikaa vaivaa”, Mihail sanoi.

”Ilo oli kokonaan minun puolellani. Toivottavasti löydätte pyhäköstämme sen rauhan, jota tulitte tänne etsimään”, veli Grimo sanoi.

He hyvästelivät veli Grimon, joka katosi samasta ovesta, josta he olivat juuri tuleet takaisin pyhäkön pääsaliin.

”Hänestä tuli hieman erilainen olo ulkona kuin mitä hän oli tässä lopussa. Ulkona hän vaikutti tietävältä ja itsevarmalta, mutta lopulta hän olikin hieman hajamielinen ja muilta vahvistusta hakeva”, avustaja sanoi.

”Ensivaikutelma ei aina kerro ihmisistä kaikkea”, Mihail sanoi.

”Ei totisesti”, avustaja sanoi.

Mihail katseli ympärilleen ja tutki pääsalissa olevaa väkeä. Pientä puheensorinaa edelleen riitti, mutta sali oli hieman hiljentynyt aikaisemmasta.

”Voisin kiertää salin ympäri ja katsella mitä kaikkea tästä löytyy. Sitten voisin hetken rauhoittua keskenäni”, Mihail sanoi.

”Kuin vain arvon ruhtinas haluaa”, avustaja sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa VIII

Betula nana, osa 421

”Pääsemme pyhäkön johtajan työhuoneelle helpoiten täältä käytävän toisesta päästä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti johdattamaan heitä taas eteenpäin ja kohti käytävän päätä.

”Millainen henkilö isä Eugen on?” Mihail kysyi.

”Hän on hyvin tiukka, mutta toisaalta myös huolehtiva ja reilu johtaja”, veli Grimo vastasi.

”Tuollainen kuvaus sopii aika moneen johtajaan”, Mihail sanoi.

Veli Grimo naurahti.

”Isä Eugen on todella tiukka kurissaan, mutta se ei ole itse tarkoitus, vaan hänellä on sen takana tarkoitus”, veli Grimo sanoi.

”Yleensä kurin takana on jokin tarkoitus”, Mihail sanoi.

”Mutta monesti se on myös itse tarkoitus, koska monet johtajat kokevat, että heidän kuuluu pitää tiukkaa kuria, jotta näyttävät itse hyvältä”, veli Grimo sanoi.

”Mikä isä Eugenin tarkoitus kurille on?” Mihail kysyi.

”Hänen tärkein tehtävänsä on varmistaa, että tämä pyhäkkö säilyy myös seuraaville sukupolville”, veli Grimo vastasi.

”Se on kunnioitettava tehtävä”, Mihail sanoi.

”Ja tehtävä, jonka eteen mielellään noudattaa tiukkaakin kuria, sillä tämä pyhäkkö on arvokas asia säilytettäväksi”, veli Grimo sanoi.

Mihail nyökkäsi.

”Kaiken näkemäni perusteella en voi olla muuta kuin samaa mieltä kanssanne. Toivottavasti pyhäkkönne selviää näistä hankalista ajoista”, Mihail sanoi.

”Uskoisin, että ruhtinaan toive toteutuu, sillä pyhäkkö on selvinnyt muistakin hyvin vaikeista ajoista”, veli Grimo sanoi.

Lopulta veli Grimo pysähtyi erään oven eteen ja koputti oveen. Sisältä ei kuulunut vastausta.

”Pahoittelut, arvon ruhtinas, taitaa olla niin, että isä Eugen ei ole tällä kertaa tavattavissa”, veli Grimo sanoi.

Mihail yritti parhaansa mukaan peitellä sitä, että oli tyytyväinen, ettei joutunut tuhlaamaan aikaansa keskusteluihin pyhäkön johtajan kanssa.

”Ehkä minulla on parempi onni jollakin toisella kerralla”, Mihail sanoi.

”Toivon mukaan arvon ruhtinaalla järjestyy sellaiseen vielä aikaa Gyllenburhissa olon aikana”, veli Grimo sanoi.

”Pyrin sellaisen ajan järjestämään”, Mihail sanoi.

”Isä Eugen osaa paremmin kertoa pyhäkön historiasta, sillä hän on vihkiytynyt asiaa jo ennen kuin hänestä tuli johtajamme. En siis lähde nyt kertomaan epätäydellistä versiota, mikäli tämä sopii arvon ruhtinaalle, vaan voitte sitten kerralla saada täydellisen kertomuksen aiheesta”, veli Grimo sanoi.

”Tämä sopii mainiosti”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa VII

Betula nana, osa 420

”Jatkammeko sitten kierrosta, arvon ruhtinas?” Veli Grimo kysyi.

”Johdata vain meitä eteenpäin. Voimme palata tänne sitten lopuksi ja voinen nauttia hetken pyhäkkönne tarjoamasta rauhasta, kuten alun perin tarkoituskin oli”, Mihail vastasi.

Veli Grimo nyökkäsi hyväksyvästi.

”Jatkakaamme siis eteenpäin. Vien meidät seuraavaksi kierrokselle majoitussiipeen, niin arvon ruhtinas pääsee näkemään myös vaatimattomat majoitustilamme. Sen jälkeen voisimme käydä katsomassa, onko pyhäkön johtaja, isä Eugen, työhuoneellaan”, veli Grimo sanoi.

Mihail oli hieman yllättynyt tapaamisesta myös pyhäkön johtajan kanssa, mutta antoi veli Grimon lähteä johdattamaan heitä.

”Tapaan isä Eugenin oikein mielelläni, mikäli siihen vain tarjoutuu mahdollisuus”, Mihail sanoi.

”Toivokaamme parasta”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo lähti johdatamaan heitä ensi salin sivuovelle ja sen jälkeen pitkin käytävää, joka ovelta lähti. Käytävän varrella oli erilaisia yhteisiä tiloja, kuten varastoja, keittiö ja ruokailutiloja. Veli Grimo halusi näyttää jokaisen vähintään oven aukaisemalla. Lopulta käytävä päättyi pienen aulaan, jossa oli kaksi ovea.

”Tästä ovesta pääsee portaisiin, jotka vievät kellaritiloihin, jossa varastoimme ruokaa ja muuta pidemmän aikaväli tarpeisiimme. Tässä vallitsevassa tilanteesta ruokavarastomme ovat ymmärrettävästi jo kovasti huvenneet”, veli Grimo sanoi.

”Toivottavasti tilanne muuttuisi pian paremmaksi”, Mihail sanoi.

Veli Grimo nyökkäsi. Mihail arveli heidän molempien tietävän, että muutosta parempaan ei ollut aivan nurkan takana tiedossa. Sota tulisi vielä kestämään ja ennen loppuaan vielä pahenemaan.

”Ja tästä toisesta ovesta pääsemme majoitustiloihin”, veli Grimo.

Veli Grimo avasi oven uuteen käytävään, joka oli edellistä hieman kapeampi ja hämärämpi.

”En aio kyllästyttää arvon ruhtinasta kaikilla makuusaleilla, vaan esittelen vain omani, jonka koen olevan tyypillinen täällä pyhäkkömme alueella”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo johdatti heidät hieman käytävän puolivälin yli ja pysähtyi yhden oven luokse.

”Majoitun toisen veljen kanssa. Toivottavasti se ei häiritse teitä”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo ei odottanut vastausta, vaan avasi oven. Pieni nukkumasali oli pimeä ja Grimon mainitsemaa maijoitustoveria ei näkynyt. Salissa oli kaksi sänkyä, joiden vierellä oli pienet kirjoituspöydät. Kumpikin pöytä oli täynnä papereita ja kirjoja. Kummankin sängyn päädyssä oli tavara-arkku.

”Sellainen on vaatimaton nukkumatilani, joka ei varmastikaan vedä vertoja arvon ruhtinaan makusalille”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo ei odottanut Mihailin kommenttia, vaan veti oven makusaliin jo kiinni.

”Tuosta tulee mieleen opintojeni aikainen makuusali, jonka jaoin opiskelukaverini kanssa”, Mihail sanoi.

”Jos saan tiedustella, arvon ruthinas, niin missä olette opiskelleet?” Veli Grimo kysyi.

”Opiskelin Vihersalon taikayliopistossa”, Mihail vastasi.

Veli Grimo nyökkäsi eikä esittänyt aiheesta jatkokysymyksiä.

Hetkiä keskuslinnassa VI

Betula nana, osa 419

Kun aseet oli riisuttu ja jätetty ulos jäävien henkivartijoiden vartioitavaksi, Mihail käveli avustajansa ja sisään pyhäkköön tulevien henkivartijoiden kanssa veli Grimon luokse.

”Olemme valmiit”, Mihail sanoi.

”Kiitän vielä uudestaan arvon ruhtinasta toiveidemme kuuntelemisesta. Toivon, että kaikki tässä maailmassa olisivat yhtä herkkiä läheisten toiveille kuin te”, veli Grimo sanoi.

”Puhutte minusta ylisanoja, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”En suinkaan. Olen kuullut ja nähnyt teidän tekevän paljon hyvää, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

Mihail tyytyi nyökkäämään hyväksyvästi. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että pyhäkön munkit seuraisivat hänen tekemisiään. Toisaalta se tuskin oli vältettävissäkään. Munkit kulkivat melko vapaasti asioillaan keskuslinnan sisällä ja yläkaupungissa. Tämä vapaus heille oli suotu siitä hyvästä, että he eivät olleet vastustelleet kaupungin valtausta. Vapaudet olivat verrattain laajoja, mutta munkkeja oli myös varsin vähän.

Veli Grimo johdatti heidät pyhäkön ovelle ja avasi sen. Raskas sarana valitti auetessaan. Oven takana oli pieni ja varsin hämärä tila, johon heijastui valoa vain muutamasta kapeasta aukosta.

”Pahoitteluni arvon ruhtinaalle siitä, että pyhäkkömme ei ole kovinkaan suureellinen. Olemme vain pieni joukko munkkeja, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää huolta siitä, mitä menneiden vuosisatojen toverimme ovat rakentaneet”, veli Grimo sanoi.

Jos pyhäkön edessä ollut puiden varjostama alue oli ollut viileä, niin pyhäkkö itse oli kylmä. Jos Mihail ei olisi juuri tullut ulkoa, hän olisi saattanut kuvitella siellä olevan talvi. Koko pimeä tila hänen ympärillään tihkui koleutta.

”Tämän pienen eteistilan jälkeen pääsemme pyhäkkömme pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo aikaisi seuraavan oven. Seuraava tila oli huomattavasti suurempi ja korkeampi. Pääsali oli kuitenkin yhtä kylmä kuin eteinenkin. Valoa pääasaliin tuli ikkunoista, joita oli molemmissa päätyseinissä, muutama eteisen yläpuolelle ja muutama, hieman suurempi, vastakkaisella seinällä. Pääsalissa paloi useita kynttilöitä, jotka myös auttoivat hieman valaistuksessa.

Pyhäkön pääsalin kalustus koostui pöytäryhmistä sekä takaseinän alttarialueesta. Takaseinän ikkunat toimivat alttarin taustana ja sen edessä oli koroke. Korokkeen edessä puolestaan oli useassa kaaressa penkkejä.

Muutamassa pöytäryhmässä istui munkkeja, joista osa kävi keskenään jotakin keskustelua. Korokkeen edessä penkeillä puolestaa istui yksittäisiä ihmisiä omissa oloissaan.

”Vieraileeko luonanne miten paljon ihmisiä?” Mihail kysyi.

”Näinä vaikeina aikoina luonnollisesti kävijöitä on aika vähän, kun ihmiset eivät saa kulkea linnaan niin vapaasti, mutta normaalioloissa täällä käy aika paljon väkeä”, veli Grimo vastasi.

”Minkälaista väkeä täällä yleensä käy?” Mihail kysyi.

”Sanoisin, että aikalailla kaikenlaista. Suuri osa on tietysti keskuslinnassa asuvaa tai majoittuvaa, kuten tekin nyt. Mutta sitten käy kaupunkilaisia kaikista kaupungin osista aina Gyllenlaesin maanviljelijöihin saakka”, veli Grimo vastasi.

”Toivottavasti myös noita maanviljelijöitä riittää jatkossa. Pelkään, että tämä sota on tehnyt suurta tuhoa Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.

”Arvon ruhtinaan huoli on oikeutettua. Sodan tuho on tietysti aina suurta kaikkialla, mutta Gyllenlaesin asukkaat ovat olleet kaikkein heikoimmassa asemassa ja heidän kohtaamansa tuhon on ollut kokonaisvaltaisinta. Toivon koko sydämmestäni, että mahdollisimman moni heistä on päässyt pakenemaan kodeistaan”, veli Grimo sanoi.

”Toivon samaa”, Mihail sanoi.

Hetkiä keskuslinnassa V

Betula nana, osa 418

Munkki liikkui ensin hitaasti, mutta reipasti nopeasti askeliaan ja saapui yllättävän nopeasti Mihailin ja tämän avustajan luokse. Mihailin henkivartijat reagoivat nopeaan liikkeeseen, mutta Mihail rauhoitti nämä kädenliikkeellään.

”Ruhtinas Mihail Netronova, on kunnia, että lähestytte vaatimatonta pyhäkköämme. Meitä harvoin muistetaan tällaisella huomiolla”, munkki sanoi.

Munkki kumarsi Mihailille. Mihail vastasi kumarrukseen.

”Kiitoksia lämpimistä sanoistanne. Toivon, että minun olisi mahdollista teidän salliessanne tutustua kauniiseen pyhäkköönne vielä tarkemmin ja tutustua siihen kokonaisuudessa”, Mihail sanoi.

”Tietenkin, arvon ruhtinas, kaikki ovat tervetulleita pyhäkköömme olivat he paikallisia tai muualta”, munkki sanoi.

Mihail nyökkäsi huojentuneena. Pyhäkössä käymisestä ei tulisi sen suurempaa ongelmaa, vaan hän toivon mukaan saattoi hoitaa vierailun rauhallisesti ja huomaamattomasti.

”Kenen kanssa minun on kunnia puhua?” Mihail kysyi.

”Arvon ruhtinas tekee minulle suurta kunniaa huomioimalla vähäpätöisen munkin. Mikäli arvon ruhtinas toivoo minut tuntevan, niin voitte kutsua minua veli Grimoksi”, munkki vastasi.

”Hauska tutustua, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”Kuten myös, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

”Sopiiko, että tutustumme pyhäkköömme keskenämme vai haluatteko opastaa meitä?” Mihail kysyi.

”Mikäli se sopii arvon ruhtinaalle, niin voin johdattaa teidän sisään ja sen jälkeen voitte viettää hiljaisessa pyhäkössämme sen aikaa kuin toivotte”, veli Grimo sanoi.

”Tämä sopii meille oikein hyvin”, Mihail sanoi.

Mihail vilkaisi avustajaansa, joka myös näytti tyytyväiseltä heidän kohtaamaansa vastaanottoon.

”Mainiota, voinkin samantien lähteä johdattamaan teitä pyhäkköömme”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo oli jo lähdössä johdattamaan heitä, kun hän vielä pysähtyi ja kääntyi Mihailin puoleen.

”Jos sallitte, arvon ruhtinas, niin voinko esittää vielä pienen toiveen?” Veli Grimo kysyi.

Mihail toivoi, etteivät ongelmat alkaisi nyt.

”Olkaa hyvät”, Mihail vastasi.

”Tämä toive koskee niin teitä kuin seurassanne saapuneita. Pyhäkkömme on rauhan paikka ja harras toiveemme olisi, ettei sinne saavuttaisi aseiden kanssa. Toiveenamme siis olisi, että jättäisitte kantamanne aseenne tänne pyhäkön ulkopuolelle ja tulisitte sisälle vasta sitten”, veli Grimo sanoi.

Mihailin käsi osui hänen miekkansa kahvaan. Hänkin kantoi asetta jatkuvasti mukanaan, kuten kaikki hänen henkivartijansa. Seurueen ainoa aseistamaton oli todennäköisesti hänen avustajansa.

”Tietenkin, kuten toivotte”, Mihail sanoi.

Veli Grimo kumarsi Mihailille syvään ja jätti heidät sopimaan yksityiskohdista.

Mihail määrästi osan henkivartijoistaan jäämään ulos ja vartioimaan sisään tulevien aseita. Jos sisällä sattuisi jotakin, oli ulos jäävien myös määrä rynnätä sisään pyhäkköön aseiden kanssa.

Yksi henkivartijoista tuli keskustelemaan Mihailin kanssa kahden kesken.

”Arvon ruhtinas, toivottavasti tämä ei ole ansa”, henkivartioista sanoi.

”Tuskin. Sitä varten olisi pitänyt olla sotilaita piilossa pitkän aikaa”, Mihail sanoi.

”Olkaamme kuitenkin varuillamme”, henkivartija sanoi.

Mihail nyökkäsi.