torstai 14. kesäkuuta 2012

Mies mustassa kaavussa III


Betula nana, osa 37

Myös Tomas osasi toimia nopeasti ja pian mustaan kaapuun pukeutunutta miestä kohden lensi useita suuria tulipalloja. Mies kuitenkin hajotti tulipallotkin hitaalla kädenliikkeellä.

Samaan aikaan Victoria otti taskustaan pienen, noin peukalon kokoisen, teräväkärkisen saviruukun ja avasi sen. Sitten hän puhalsi ruukusta nousevaan vihreään savuun. Savusta muodostui ensin pussi, joka muuttui suureksi käärmeeksi. Käärme hyökkäsi kohti mustaan kaapuun pukeutunutta miestä. Mies kuitenkin surmasi käärmeen nopealla kädensivalluksella, joka leikkasi käärmeen kurkun auki monen metrin päästä.

Kun Victorian myrkkykäärme sätki viimeisiä henkosiaan ennen muuttumistaan takaisin savuksi, Mihail oli saanut jäävaarnaloitsunsa valmiiksi. Valtavat jäävaarnat ampaisivat valtavalla nopeudella kohti mustaan kaapuun pukeutunutta miestä. Tämä kuitenkin loi ympärilleen suojakentän yksinkertaisesti sormiaan napsauttamalla ja jäävaarnat muuttuivat suojakenttään osuessaan jääpölyksi, joka levisi sisäpihalle.

”Noh. Joko olette käyttäneet kaiken osaamisenne?” Mustaan kaapuun pukeutunut mies ihmetteli, kun kolmikko oli lopettanut uusien hyökkäysten valmistelun. Kukaan ei vastannut.

”Niin. Ehkä olettekin fiksumpia kuin uskoin nykyajan yliopistonuorten olevan tai olette poikkeusyksilöitä. Huomasitte ehkä, että mikään hyökkäys, mitä te kykenette tekemään, ei kykene vahingoittamaan minua. Teidän yrityksenne oli kuitenkin varsin mainio, kun teidän ikänne ottaa huomioon”, mustaan kaapuun pukeutunut mies jatkoi.

Mies piti tauon. Samalla hetkellä Mihailin mieleen tuli ajatus siitä, että hänellä voisi olla keino hyökätä tätä salaperäistä miestä vastaan. Mihail käänsi katseensa pieneksi hetkeksi laatikkoon, joka sisällä demoni oli.

”Niin. Se kenties voisi auttaa teitä tässä tilanteessa”, mustaan kaapuun pukeutunut mies sanoi kuin olisi tiennyt mitä Mihail ajatteli.

”En kuitenkaan anna teille aikaa pohtia asiaa. En siksi, että olisin ilkeä, vaan siksi, ettei minulla ole aikaa hukattavaksi”, mustaan kaapuun pukeutunut mies lisäsi ja ryhtyi loitsimaan.

Kaikki tiesivät loitsun heti niin voimalliseksi, että se pystyisi vähintäänkin surmaamaan heidät kaikki, mutta mahdollisesti samalla myös tuhoamaan koko korttelin ja muutaman lähikorttelin, silmänräpäyksessä. Koko lähitienoo muuttuisi hetkessä tuhon kentäksi ja mahdollisesti koko vanhan kampuksen alue oli vaarassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti