Betula nana, osa 239
Muutama pieni jokialus lähti seuraamaan Hacodia. Osa niistä
oli ystävällisiä, mutta useimmat olivat vihamielisiä. Vihamieliset jokialukset
kokivat upottavan kohtaamisen Mihailin jäävaarnojen kanssa.
”Tuleeko seuraamme vielä lisää väkeä?” Mihail kysyi.
”Luulisin, että vielä jonkin verran. Suuri osa kuitenkin
jäänee kaupunkiin”, Setenh vastasi.
Kaupungista pakenijoiden määrä hupeni nopeasti. Viimeiset
pakenijat kertoivat tähän syynkin.
”Koko kaupunki on noussut ulkomaalaisia vastaan. Jokainen,
joka edes ehdottaa asian harkitsemista, lynkataan saman tien. Niin tehdään myös
kaikille, jotka yrittävät poistua kaupungista. Sinne jäi loukkuun monia
ystäviäni ja sukulaisiani. Pelkään heidän puolestaan”, viimeisten joukossa
kaupungista päässyt mies sanoi.
”Tämä ei kuulosta hyvältä”, Setenh sanoi.
”Mitä kaupunkilaiset meinasivat meille tehdä?” Mihail kysyi.
”Kuulin puhetta armeijan kasaamisesta ja ulkomaalaisten
syöksemisestä takaisin mereen”, mies vastasi.
Mihail nyökkäsi.
”Mitä aiot?” Setenh kysyi.
”Aion vastata tuleen tulella”, Mihail sanoi.
”Millä armeijalla?” Setenh kysyi.
”Minun armeijallani”, Mihail vastasi.
”Et kai aio hyökätä kaupunkiin?” Setenh kysyi.
”En. Se olisi vain turhaa verenvuodatusta kaikkien kannalta.
Jos Aternilaiset haluavat häätää meidät, niin he saavat tulla tekemään sen
kaupunkinsa ulkopuolelle. Me olemme odottamassa”, Mihail.
Mihail antoi käskyn paluusta jokea alas takaisin merelle.
”Mihin aiot asettua?” Setenh kysyi.
”Mahdollista taistelua ajatellen aluksi joen varren suureen
nekropoliin”, Mihail vastasi.
Mihailin katse oli hyytävän kylmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti