Betula nana, osa 248
Jäävaarna lävisti kiven ja halkaisi portin. Portin
puolikkaat kaatuivat hiekalle ja niistä kapeampi katkesi kaatuessaan. Kesti
hetken, että kaatuneiden portin kappaleiden nostattama pölypilvi laskeutui ja
portin taakse näki.
Portin takana oli leveä ja pimeä käytävä.
”Aiotko aivan varmasti mennä tuonne?” Emily kysyi.
”Aion”, Mihail vastasi.
”Kannattaa ainakin mennä varovasti. Hauta voi olla täynnä
ansoja”, Narsha sanoi.
Mihail nyökkäsi ja astui kaatuneen portinpalan päälle ja sen
yli sisään oviaukosta. Ilma käytävässä oli vuosituhansien ummehtamaa.
”On tätä ainakin sen verran käytetty, että täällä on
soihtuja”, Mihail sanoi.
Mihail otti soidun telineestään ja sytytti sen loitsulla.
Soihtu valaisi pienen alueen käytävää, ei kuitenkaan edes koko käytävän
leveyttä. Mihail astui muutaman askeleen eteenpäin käytävään. Sitten hän
pysähtyi ja kääntyi katsomaan muita, jotka olivat vielä portin ulkopuolella.
”Tuletteko te?” Mihail kysyi.
”Minä jään ainakin ulos”, Emily sanoi.
”Minäkin haluan kunnioittaa haudan rauhaa”, Narsha sanoi.
”Minä tulen mukaan. Ei sinua voi sinne yksin päästää”,
Sarnel sanoi.
”Ajattelinkin, että en saa kaikkea huvia itselleni”, Mihail
sanoi.
Mihail jatkoi matkaa eteenpäin ja Sarnel seurasi hänen
perässään. Sarnel myös otti itselleen oman soihdun seinällä olevasta
telineestä.
Pian oviaukon jälkeen vastaan tuli huoneita.
”Nämä näyttävät kuin asunnoilta”, Sarnel sanoi.
”Miksi tänne olisi rakennettu asuntoja?” Mihail kysyi.
”Ehkä on ajateltu, että kuolleet tarvitsevat niitä
tuonpuoleisessa”, Sarnel vastasi.
Mihail ja Sarnel tutkivat huoneistoja, jotka olivat muutaman
huoneen kokoisia. Ainoat ikkunat olivat huoneiden välisiä tai keskikäytävää
kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti