Kaivoskaupunki pelinappulana VIII

Betula nana, osa 409

Mihail astui toistamiseen jääpilareiden luokse. Tulivelho kihisi raivosta ja raapi tulisilla kysillään jääpilareita, joiden alta ei päässyt pois.

”Joko olet valmis kuolemaan?” Mihail kysyi.

Tulivelho vastasi raivollaan loitsimalla uuden suuren tulipallon kohti Mihailia. Tällä kertaa jääkilpi oli hyvissä ajoin valmiina ja Mihail torjui tulipallon takaisin tulivelhon suuntaan.

”Olet säälittävä. Sama temppu ei tepsi kahteen kertaan”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei sanonut mitään, vain kihisi hiljaa paikallaan. Mihail oli varuillaan, sillä tulivelholla saattoi olla jotakin uutta mielessään. Käyttäytymismuutos olisi selvä merkki siitä.

Mihail kiersi jääpilarit löytääkseen parhaan kohdan, josta voisi loitsi jäävaarnan kohti tulivelhoa. Koska velho oli pienikokoinen, niin jääpilarit olivat myös tiheässä. Suurella jäävaarnalla oli vaikea osua velhoon ilman että vahingoitti samalla jääpilareita. Ja samalla jääpilarit myös pienentäisivät jäävaarman voimaa.

Lopulta Mihail totesi, että paras suunta olisi suoraan ylhäältä päin. Jääpilareiden välissä suurin aukki oli niiden keskellä ja aukko avautui suoraan ylöspäin. Mutta sen hyödyntäminen oli riskialtista. Mihailin piti ensimmäkin päästä ylös ja siellä hänen oli vaikea liikkua ja hänen liikeratansa olivat helposti ennalta arvattavia.

”En tehnyt tätä itselleni liian helpoksi”, Mihial sanoi.

Mihail kuitenkin totesi, että suunta oli ylivoimaisesti paras. Jos jäävaarnaa halusi käyttää, niin tämä olisi se suunta, josta sitä piti käyttää. Niinpä hän ryhtyi loitsimaan itselleen jäisiä portaita, joita pääsisi kiipeämään jääpilareiden yläpuolelle. Samalla hän piti silmällä tulivelhoa, joka edelleen oli epäilyttävän hiljainen. Varmuudeksi Mihail valmisteli taas uuden jääkilven suojakseen.

”Parempi olla yrittämättä mitään typerää”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei kuitenkaan enää reagoinut Mihailin provosointiin. Se jätti Mihailin yksin loitsujensa pariin.

Mihail sai portaat valmiiksi ja oli jo lähtemässä kiipeämään niitä, mutta paha aavistus sai hänet epäröimään. Hän katsoi tulivelhoa, joka oli edelleen vaitonainen.

”Mitä sinä suunnittelet?” Mihail kysyi.

Tulivelho ei reagoinut tälläkään kertaa.

Mihail tiesi, että tulivelholla oli pakko olla jotakin mielessään. Muuten tämä ei vain olisi hiljaa paikoillaan. Hän ei kuitenkaan keksinyt, mitä se voisi olla.

”Jos tässä on jokin ansa, niin sen saa parhaiten selville laukaisemalla ansan”, Mihail sanoi.

Mihail yritti kuulostaa itsevarmalta, mutta hän ei täysin ollut sitä. Hän ei halunnut toista epämiellyttävää yllätystä samaan tapaan kuin mitä yllättäen päin näköä syöksyvä tulipallo oli ollut. Hänen piti olla varovainen.

Hetken rauhoittumisen jälkeen Mihail lähti kiipeämään jäisiä portaita ylös kohti jääpilarien huippuja. Kiivetessään hän kuuli jostakin outoa ininää. Vaistomaisesti hän katsoi tulivelhoa, mutta tämä oli samaan tapaan paikoillaan kuin aikaisemminkin. Mihail yritti katseellaan etsiä ininän tulosuuntaan, mutta sitä oli vaikea paikantaa.

Mihail jatkoi kiipeämistään ja ininä muuttui kovemmaksi. Hänen oli pakko pysähtyä selvittämään, mistä ääni tuli. Hän katsoi taas tulivelhoa. Tämä oli edelleen paikoillaan, mutta jostain syystä tämä näytti hymyilevän. Hymy oli leveä, mikä sai Mihailin aavistamaan pahaa.

Sitten Mihail kuuli vierestää pienen raksahduksen ja hän kääntyi kohti lähintä jääpilaria. Samalla selvisi ininän lähde. Ääni kuului jääpilareista, jotka olivat täynnä pieniä halkeamia.

Kaivoskaupunki pelinappulana VII

Betula nana, osa 408

Oranssinpunainen hohde tuli kuin tulikin liekeistä, jotka loimusivat jääpilareita vasten. Mutta ne eivät olleet rauhoittavia liekkejä, joita katseli illan hämärtyessä takasta tai leirinuotiolla hyvä tarinan äärellä. Liekit, jotka Mihail näki edessään, olivat vihaisia ja ahnaita. Ne paloivat epäluonnollisen nopeasti ja vasten tuulta. Liekit eivät polttaneet puuta, vaan ne polttivat Imperiumin velhon kehoa. Velho oli muuttunut vanhasta miehestä tuliseksi olennoksi, jonka kaikkea muuta kirkkaampana palavat silmät kiiluivat raivosta.

Mihailin oli vaikea ymmärtää, miksi Imperiumin velho oli tehnyt jotakin tällaista itselleen. Edes taistelussa hengissä selviämisen vuoksi.

”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Mihail kysyi.

Tähän saakka tulivelho oli keskittänyt voimansa jääpilarien alta pois rimpuiluun. Kysymys sai sen huomion kääntymään Mihailiin ja tulivelho päästi hirveän rääkäisyn Mihailin nähdessään.

”Tapan”, tulivelho sanoi.

Tulivelhon ääni oli jatkuva rääkäisy, jonka kuuleminen vihlaisi korvissa.

”Tapan, tapan, tapan”, tulivelho sanoi.

Mihail huokaisi. Imperiumin velho oli viimeisenä selviytymiskeinonaan avannut mielestään raivonportit valloilleen pystyäkseen pysymään hengissä ja repiäkseen tulen elementit valloilleen kehossaan. Samalla tämä oli mitä todennäköisemmin menettänyt järkensä pysyvästi ja pystyi nyt vain yhteen ajatukseen. Se ajatus oli Mihailin tappaminen.

”Siitä sinä et tapa ketään. Poltat vain itsesi loppuun ja sitten sinä kuolet pois”, Mihail sanoi.

Mihailin sanat saivat tulisen olennon raivon kiihtymän entisestään. Vihainen rääkäisy sai Mihailin säpsähtämään.

Mutta pienikin herpaantuminen saattoi koitua taistelussa kohtaloksi.

Yhtäkkiä Mihailin edessä oli valtava tulipallo, joka paiskautui suoraan häntä päin. Hänen onnistui taikoa jääkilpi suojakseen, jolla hän sai käänneettyä tulipallon suuntaa. Samalla hän kuitenkin paiskautui kimmotuksen voimasta hyvän matkan päähän jääpilareista.

Tulivelhon rääkäisy kaikui Gyllenlaesin yllä, kun tulipallo nousi taivaalle. Tulipallo värjäsi tasagon valon punertavaksi kuin auringonlaskun aikaan. Lopulta tulipallo paiskautui vuorenseinämään kaupungin yläpuolella.

Mihail haukkoi henkeään ja kirosi. Hän oli mennyt velhon luokse liian varomattomasti. Hänen keskittymisensä oli herpaantunut. Hän oli ollut ylimielinen.

”Hoitelen sinut pois kärsimästä ja teen sen nyt”, Mihail sanoi.

Mihail nousi horjahdellen pystyyn.

”Sen jälkeen saat palvella minua ja polttaa entisiä tovereitasi elävältä”, Mihail sanoi.

Mihail sylkäisi enimmät hiekat suustaan takaisin maahan ja lähti uudestaan kohti tulivelhoa. Tämä rääkyi ja rimpuili jääpilarien alla yhä kovemmin. Mihail vilkaisi jääpilareita, mutta ne näyttivät olevan yhä tiukasti aloillaan. Tulivelhokaan tuskin pystyisi niiden alta pääsemään pois, vaikka hän antaisi siihen kaikki mahdollisuudet.

Kävellessään Mihail alkoi loitsia jäävaarnaa, joka läpäisisi tulisen sydämen. Hän halusi surmata velhon ennen kuin tämä polttaisi itsensä loppuun. Näin jäljelle jäisi jotakin kuolleestamanattavaa. Varmuuden varalta hän loitsi valmiiksi myös uuden jääkilven.

Kaivoskaupunki pelinappulana VI

Betula nana, osa 407

Ilma Mihailin ja velhon ympärillä muuttui äkisti kylmemmäksi. Velho huomasi, että äkkiä hengitys höyrystyi.

”Mitä kuvittelet olevasi tekemässä?” Imperiumin velho kysyi.

”Lopun sinusta ja armeijastasi”, Mihail vastasi.

Mihail vaihtoi asentoaan seisoakseen tukevasti kahdella jalalla. Hän oli valmistellut loitsua ja puolittain loitsinut sitä koko sen matkan, kun oli kulkenut muurilta Imperiumin velhon luokse. Nyt valmistelu ja loitsiminen oli valmis ja hän saattoi vian vapauttaa loitsun. Sen Mihail teki lyömällä kätensä yhteen.

”Tuhannen vuoden jääkirstu”, Mihail sanoi.

Taivaalta putosi neljä valtavaa jäistä pilaria suoraan Imperiumin velhon päälle ja vangitsivat tämän. Lämpötila putosi usealla asteella koko tasangon pohjoisella puoliskolla. Mihail jäi haukkomaan vesihöyryä ja odottamaan, oliko loitsu riittävä peittoamaan velhovanhuksen.

Sekunnit kuluivat hitaasti. Mihail tunsi sykkeensä ja jokainen hengitys tuntui pitkältä, kuin matkalta jonnekin kaukaiseen paikkaan. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Jokainen uloshengitys muodosti höyrypilven, joka ajelehti hänen edessään kuin jäävuori. Sisään ja ulos. Hitaasti tuulen mukana. Sisään ja ulos.

Lopulta sekunnit muuttuivat minuuteiksi. Aluksi yhdeksi, mutta sitten kahdeksi, kolmeksi viideksi, kahdeksaksi ja lopulta vartiksi. Lopulta Mihailin hengitys tasaantui normaaliksi.

Ainoat kuuluvat äänet olivat elementaalien lukuisten kaksinkamppailujen tuottamat äänet. Koko muu maailma oli pysähtynyt katsomaan valtavia jääpilareita. Pilareita tuijotittiin niin Gyllenburhin muurilla kuin lähempänä Gyllenlaesissa. Kukaan ei tiennyt, mistä pilarit olivat tulleet ja mitä ne olivat. Ainoastaan Mihail tiesi.

Mihail kuuli rimpuilun ääntä, mikä sai hänen kulmansa kohoamaan.

”Olen yllättynyt”, Mihail sanoi.

Mihail lähti kävelemään lähemmäksi jääpilarien juurta. Rimpuilun ähinä oli välillä kiivaampaa ja välillä rauhoittui. Tästä Mihail päätteli, ettei rimpuilu tuottanut toivottua tulosta.

”Voit jo lopettaa turhan rimpuilun. Et tule pääsemään loitsustani irti”, Mihail sanoi.

Mihail ei ollut aivan varma saattoiko velho edes kuulla häntä. Pelkkä pilarien putoaminen viereen saattoi tehdä ihmisen kuuroksi. Toinen kysymys oli, miten velho oli selvinnyt pilarien putoamisesta päälleen niin hyvin, että pystyi ylipäätään rimpuilemaan.

”Minun on kyllä myönnettävä, että olet yllättänyt minut sillä, että olet selvinnyt loitsustani elossa. Tässä meidän maailmassamme on vain harvoja olentoja, jotka siihen kykenevät. Voin siis kai onnitella sinua tästä hyvästä”, Mihail sanoi.

Mihail oli jo melkein pilarien juurella ja hän nosti katseen. Hän huomasi jotakin, jota ei ollut kauempaa huomannut. Se sai hänet pysähtymään.

Pilareita vasten heijastui oranssinpunainen hohde, joka näytti tulevan niiden välistä. Hohde liikkui. Eli kuin takkatulen loiste pimeässä huoneessa.

”Kuten sanoin, on turha yrittää mitään. Et pääse pakoon”, Mihail sanoi.

Mihailin ääneessä oli kuitenkin pieni epäilys siitä, mitä velho oli viimeiseksi keinokseen keksinyt. Hänen piti päästä näkemään. Pienen epäröinnin jälkeen Mihail astui pilarien juurelle.

Kaivoskaupunki pelinappulana V

Betula nana, osa 406

Imperiumin velho ei jäänyt odottamaan, että Mihail ehtisi alas muurilta. Tulipalloja satoi kohti muuria ja portaita. Mihail kuitenkin torjui kaikki tulipallot jääkilvillä. Samalla hän lähetti kohti velhoa uusia jäävaarnoja, jotta tälläkin olisi iskuja torjuttavanaan. Ilma alkoi täyttyä höyrypilvistä, jotka syntyivät jään kohdatessa tulen.

Mihail katsoi velhon suuntaan, jonka tiesi olevan yhden heidän välissään olevan ja höyrypilven takana.

”Kunhan vain maltat odottaa”, Mihail sanoi.

Pian tuuli painoi höyrypilven liikkeelle ja velho tuli taas näkyville. Uusi jäävaarnan ja tulipallon törmäys puolestaan peitti taas näkyvyyden.

Lopulta Mihail pääsi muuri juurelle. Jäiset portaat sulivat hänen takanaan ja jättivät jälkeensä vain vesijäljen muuriin, jota muuria syleilevä tuuli lähti kuivattamaan.

Muuri näytti täysin toisenlaiselta sen juurelta kuin sen huipulta. Mihail oli tyytyväinen, että hän itse ei ollut hyökkäämässä tuota massiivista kivirakennelmaa vastaan, vaikka hän olisi saattanut tehdä niin taikavoimien avustamana. Jo se kertoi kaivoskaupungin vauraudesta, että kaupungin ympärille oli kyetty rakentamaan niin massiivinen suojamuuri.

Mihail pääsi ylittämään muuri edessä olevan vallihaudan kohdasta, jonka Imperiumin armeija oli täyttänyt hyökkäystään varten. Vallihaudan vedestä Mihail loitsi lisää jääelementaaleja. Osan hän päästi hyökkäämään kohti velhoa ja imperiumin sotilaita, joita lähimaastossa oli. Osan hän jätti turvaamaan selustaa ja paluureittiä muurille.

Imperiumin velho loitsi lisää tulielementaaleja vastatakseen Mihailin lähettämiin uusiin elementaaleihin. Sitten tämä jäi odottamaan Mihailin lähestymistä.

Lopulta he olivat kuuloetäisyydellä toisistaan.

”Kuule viisas neuvoni ja lähde pois täältä, kun vielä pystyt”, Imperiumin velho sanoi.

Mihail hymähti.

”Jos tuo on viisain neuvo, jonka pystyt minulle antamaan, niin ei taida viisautesi olla kovinkaan hyvää sorttia”, Mihail sanoi.

”Aiot siis jäädä?” Imperiumin velho kysyi.

”Siksi aikaa, että voitamme taistelun”, Mihail vastasi.

Velho huokaisi.

”Sitten minun on valitettavasti ilmoitettava, että minun täytyy surmata sinut”, Imperiumin velho sanoi.

”Minun puolestaan on ilmoitettava, että et valitettavasti kykene siihen”, Mihail sanoi.

”Jäävaarnat eivät riitä siihen, että selviä taistelusta kanssani”, Imperiumin velho sanoi.

”Sanoisin, että olet jo siinä väärässä, mutta minulla ei ole aikaa jäädä tanssimaan kanssasi liian pitkäksi aikaa. Hoidan tämän jollakin paljon nopeammalla keinolla”, Mihail sanoi.

Velho nauroi.

”Aliarvioit minua suuresti, nuorukainen”, Imperiumin velho sanoi.

”Samoin sinä minua”, Mihail sanoi.