Kaivoskaupunki pelinappulana VIII

Betula nana, osa 409

Mihail astui toistamiseen jääpilareiden luokse. Tulivelho kihisi raivosta ja raapi tulisilla kysillään jääpilareita, joiden alta ei päässyt pois.

”Joko olet valmis kuolemaan?” Mihail kysyi.

Tulivelho vastasi raivollaan loitsimalla uuden suuren tulipallon kohti Mihailia. Tällä kertaa jääkilpi oli hyvissä ajoin valmiina ja Mihail torjui tulipallon takaisin tulivelhon suuntaan.

”Olet säälittävä. Sama temppu ei tepsi kahteen kertaan”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei sanonut mitään, vain kihisi hiljaa paikallaan. Mihail oli varuillaan, sillä tulivelholla saattoi olla jotakin uutta mielessään. Käyttäytymismuutos olisi selvä merkki siitä.

Mihail kiersi jääpilarit löytääkseen parhaan kohdan, josta voisi loitsi jäävaarnan kohti tulivelhoa. Koska velho oli pienikokoinen, niin jääpilarit olivat myös tiheässä. Suurella jäävaarnalla oli vaikea osua velhoon ilman että vahingoitti samalla jääpilareita. Ja samalla jääpilarit myös pienentäisivät jäävaarman voimaa.

Lopulta Mihail totesi, että paras suunta olisi suoraan ylhäältä päin. Jääpilareiden välissä suurin aukki oli niiden keskellä ja aukko avautui suoraan ylöspäin. Mutta sen hyödyntäminen oli riskialtista. Mihailin piti ensimmäkin päästä ylös ja siellä hänen oli vaikea liikkua ja hänen liikeratansa olivat helposti ennalta arvattavia.

”En tehnyt tätä itselleni liian helpoksi”, Mihial sanoi.

Mihail kuitenkin totesi, että suunta oli ylivoimaisesti paras. Jos jäävaarnaa halusi käyttää, niin tämä olisi se suunta, josta sitä piti käyttää. Niinpä hän ryhtyi loitsimaan itselleen jäisiä portaita, joita pääsisi kiipeämään jääpilareiden yläpuolelle. Samalla hän piti silmällä tulivelhoa, joka edelleen oli epäilyttävän hiljainen. Varmuudeksi Mihail valmisteli taas uuden jääkilven suojakseen.

”Parempi olla yrittämättä mitään typerää”, Mihail sanoi.

Tulivelho ei kuitenkaan enää reagoinut Mihailin provosointiin. Se jätti Mihailin yksin loitsujensa pariin.

Mihail sai portaat valmiiksi ja oli jo lähtemässä kiipeämään niitä, mutta paha aavistus sai hänet epäröimään. Hän katsoi tulivelhoa, joka oli edelleen vaitonainen.

”Mitä sinä suunnittelet?” Mihail kysyi.

Tulivelho ei reagoinut tälläkään kertaa.

Mihail tiesi, että tulivelholla oli pakko olla jotakin mielessään. Muuten tämä ei vain olisi hiljaa paikoillaan. Hän ei kuitenkaan keksinyt, mitä se voisi olla.

”Jos tässä on jokin ansa, niin sen saa parhaiten selville laukaisemalla ansan”, Mihail sanoi.

Mihail yritti kuulostaa itsevarmalta, mutta hän ei täysin ollut sitä. Hän ei halunnut toista epämiellyttävää yllätystä samaan tapaan kuin mitä yllättäen päin näköä syöksyvä tulipallo oli ollut. Hänen piti olla varovainen.

Hetken rauhoittumisen jälkeen Mihail lähti kiipeämään jäisiä portaita ylös kohti jääpilarien huippuja. Kiivetessään hän kuuli jostakin outoa ininää. Vaistomaisesti hän katsoi tulivelhoa, mutta tämä oli samaan tapaan paikoillaan kuin aikaisemminkin. Mihail yritti katseellaan etsiä ininän tulosuuntaan, mutta sitä oli vaikea paikantaa.

Mihail jatkoi kiipeämistään ja ininä muuttui kovemmaksi. Hänen oli pakko pysähtyä selvittämään, mistä ääni tuli. Hän katsoi taas tulivelhoa. Tämä oli edelleen paikoillaan, mutta jostain syystä tämä näytti hymyilevän. Hymy oli leveä, mikä sai Mihailin aavistamaan pahaa.

Sitten Mihail kuuli vierestää pienen raksahduksen ja hän kääntyi kohti lähintä jääpilaria. Samalla selvisi ininän lähde. Ääni kuului jääpilareista, jotka olivat täynnä pieniä halkeamia.