Kaivoskaupunki pelinappulana IX

Betula nana, osa 410

Mihail tuijotti jääpilaria, joka rasahteli ja inisi, kun pieniä halkeamia syntyi yhä lisää. Mihail ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa. Jääpilarit eivät olleet käyttäytyneet koskaa tällä tavalla. Olivatko hänen voimansa loppumassa kesken ilman, että hän osasi tunnistaa sitä? Hän tunnusteli voimiaan, mutta totesi niitä olevan vielä hyvin jäljellä. Jääpilarien heikkeneminen ei voinut johtua siitä.

”Mitä teille on tapahtumassa?” Mihail kysyi.

Jääpilari ei vastannut, joten Mihail päätti koskettaa sitä. Hän odotti kylmää kosketusta, mutta pilari tuntuikin hänen kämmentään vasten läpimältä.

Asiat kiertyivät nopeasti yhdeksi punokseksi, joka kiskoi Mihailin vastauksen luokse.

Tulivelho oli lopettantu rimpuilun ja keskittänyt kaiken energiansa jääpilareiden lämmittämiseen. Pilarit kestivät tulta ja lämpöä, mutta eivät loputtomiin. Tulivelho oli päättänyt kokeilla, missä kohdassa pilarien rajat tulivat vastaan. Omalla epäröinnillään ja loitsimiseen käytetyllä ajalla Mihail oli antanut tulivelholle täydellisen mahdollisuuden keskittyä puskemaan pilareihin mahdollisimman paljon energiaa. Pysymällä mahdollisimman kaukana tulivelhosta ja samalla pilareista, Mihail ei ollut voinut huomata mitä oli tapahtumassa.

Ja tulivelhon suu oli nyt virneessä, koska tämä tiesti jääpilareiden antavan periksi millä hetkellä hyvänsä. He molemmat tiesivät, että mitä ikinä sen jälkeen tapahtuisikaan, se olisi varmasti edullisempaa tulivelholle kuin Mihailille. Mihail katsoi tulivelhoa, joka kiiluvat silmät olivat innokkaan odottavia.

”Minun olisi pitänyt tajuta, että yrität jotakin”, Mihail sanoi.

Aikaa ajatteluun ei ollut enempää. Mihail lähti juoksemaan jäisiä portaita ylöspäin. Hänen täytyi ehtiä huipulle hyvissä ajoin ennen kuin jääpilarit antaisivat periksi. Toista yhtä hyvää tilaisuutta jäävaarnan käyttöön hän ei tämän taistelun aikana saisi.

”En anna tätä mahdollisuutta pois niin helpolla”, Mihail sanoi.

Jääpilareista kuului raksahteluja yhä tiheämmällä tahdilla ja ne alkoivat säteillä lämpöä ulos. Niiden rajat olivat tulossa vastaan nopeasti. Liian nopeasti.

Mihail katsoi ylös. Portaiden yläpää häämötti jo.

”Jaksakaa vielä hetki”, Mihail sanoi.

Mihail kosketti hellästi jääpilaria, jonka viertä sillä hetkellä juoksi. Hän tunsi sormiensa alla jään normaalin rosoisuuden, mutta myös sen, miten iho tarttui pieniin halkeamiin, joita jään pinta oli täynnä. Hän ponnisti itsensä loppukiriin ylös portaita.

Porras. Porras. Porras. Askel. Askel. Askel.

Mihail astui ylimmälle portaalle, joka oli edelleen tukeva. Jääpilarit olivat yhä pystyssä. Hän oli ehtinyt ajoissa. Antamatta itselleen mahdollisuutta hetkenkään taukoon Mihail kääntyi valmistautuakseen hyppäämään pilarien väliin jäävän aukon yli ja samalla laukaisemaan jäävaarnan kohti tulivelhoa.

Silloin kuului kova rysähdys. Jääpilarit olivat murtuneet.

Mihail oli myöhässä.