Kaivoskaupunki pelinappulana XII

Betula nana, osa 413

Gyllenlaesia pyyhkivä tuuli sotki Mihailin hiuksia. Seesteinen hetki kamppailun jälkeen oli tervetullut. Mihail nautti siitä niin paljon kuin pystyi. Kovin pitkää taukoa hän ei uskaltanut pitää, sillä tieto kamppailusta varmasti kiiri pitkin Imperiumin armeijaa. Kohta paikalle tulisi suurempi joukko sotilaita ja sitä ennen hän halusi olla kaupungin muurien suojissa.

Mihail astui piirtämänsä riimuympyrän kehälle ja ryhtyi loitsimaan kuolleestamanausta. Mihailista virtaava taikavoima sai riimut hohtamaan. Lopulta riimut hohtivat turkoosia valoa kuin riimut olisivat olleet aukkoja, joiden takana paloivat turkoosit liekit.

Manaus valmistui ja riimuihin tiivistynyt taikavoima syöksähti koulleena makaaviin Imperiumin armeijan sotilaisiin. Mihial pääsi rantoutumaan ja tasaamaan hengitystään, kun hän odotti sotilaiden heräävän ja kömpivän seisaalleen.

Muutama sotilas ehti päästää suustaan ihmetteleviä äännähdyksiä tai nopeita kysymyksiä ennen kuin Mihailin antama tarkoitus täytti heidän elävänkuolleen mielensä. Sen jälkeen sotilaat olivat valmiit kuulemaan Mihailin käskyjä.

”Nostakaa tulivelho ja viekää hänet kaupunkiin”, Mihail sanoi.

Tuoreiden kuolleestamanattujen reaktiot olivat hitaita, mutta vauhtiin päästyään vakaita. Sotilaat laahustivat velhon ruumiin ympärille ja ryhtyivät nostamaan tätä kannettavaksi. Otteet näyttivät kovakouraisilta.

”Nostakaa hänen varovasti. Haluan, ettei hän vaihngoitu matkalla ollenkaan”, Mihail sanoi.

Sotilaat pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan ja prosessoimaan kuulemaansa. Sen jälkeen he jatkoivat velhon nostamista, mutta tekivät sen nyt selvästi varovaisemmin.

Kun sotilaat olivat nostaneet velhon kannettavakseen, nämä lähtivät yhtenä joukkona kävelemään kohti kaupungin muuria. Samalla Mihail katseli ympärilleen varmistaakseen, että heidän tiensä oli selvä. Kauempana näkyi Imperiumin armeijan sotilaita, mutta nämä eivät vaikuttaneet olevan jahtaamassa heitä. Näin ollen heillä oli hyvä mahdollisuus päästä kaupunkiin ilman suurempia ongelmia. Varmistuksena heidän ympärillään partioi joukko jääelementaaleja.

Kävellessään Mihail katseli ympärilleen. Gyllenlaes oli valtava nurmitasanko, jota täplittävät maatilata. Poutapäivän maaseutuidylliä mursivat vain joidenkin talojen savuavat rauniot ja sotilasosastojen tallaamat pellot.

”Voisinpa jäädä nauttimaan tästä poutapäivästä pidemmäksi aikaa”, Mihail sanoi.

Mihail ei voinut olla ajattelematta, että kauniista päivästä nauttiminen olisi parasta yhdessä Emilyn seurassa. Hän pysähtyi ja sulki silmänsä. Mihail muisteli miltä Emily näytti, miltä tämän läheisyys tuntui ja miltä tämä tuoksui. Hän toivoi, että Emilyllä oli kaikki kunnossa ja tämä oli turvassa.

Pysähdys saattoi kestää vain lyhyen hetken. Pian Mihailin oli kiirehdittävä epäkuolleiden sotilaiden joukon perään.

Lopulta he saapuivat kaupungin muurille, jota vasten Mihail loitsi jäiset portaat, joita pitkin hän ja velhon ruumista kantavat sotilaat pääsivät nousemaan kaupunkiin.

Mihail katseli taakseen. Imperiumin armeijan osastot alkoivat jo lähestyä heitä.

”Jokohan he ovat huomanneet, että velho ja iso joukko sotilaita on poissa”, Mihail sanoi.

Edelleen voimissaan olevat jääelementaalit pitivät huolen siitä, että mitään todellista hätää ei ollut ja he pääsivät rauhassa kiipeämään portaat ylös.

Muurin suojissa Mihail komensi sotilaat kantamaan tulivelhon ruumiin kaupungin keskuslinnaan. Hän oletti, että sieltä löytyisi sopiva sali, jossa hän saattoi valmistautua rauhassa velhon kuolleestamanaukseen.