Kaivoskaupunki pelinappulana VII

Betula nana, osa 408

Oranssinpunainen hohde tuli kuin tulikin liekeistä, jotka loimusivat jääpilareita vasten. Mutta ne eivät olleet rauhoittavia liekkejä, joita katseli illan hämärtyessä takasta tai leirinuotiolla hyvä tarinan äärellä. Liekit, jotka Mihail näki edessään, olivat vihaisia ja ahnaita. Ne paloivat epäluonnollisen nopeasti ja vasten tuulta. Liekit eivät polttaneet puuta, vaan ne polttivat Imperiumin velhon kehoa. Velho oli muuttunut vanhasta miehestä tuliseksi olennoksi, jonka kaikkea muuta kirkkaampana palavat silmät kiiluivat raivosta.

Mihailin oli vaikea ymmärtää, miksi Imperiumin velho oli tehnyt jotakin tällaista itselleen. Edes taistelussa hengissä selviämisen vuoksi.

”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Mihail kysyi.

Tähän saakka tulivelho oli keskittänyt voimansa jääpilarien alta pois rimpuiluun. Kysymys sai sen huomion kääntymään Mihailiin ja tulivelho päästi hirveän rääkäisyn Mihailin nähdessään.

”Tapan”, tulivelho sanoi.

Tulivelhon ääni oli jatkuva rääkäisy, jonka kuuleminen vihlaisi korvissa.

”Tapan, tapan, tapan”, tulivelho sanoi.

Mihail huokaisi. Imperiumin velho oli viimeisenä selviytymiskeinonaan avannut mielestään raivonportit valloilleen pystyäkseen pysymään hengissä ja repiäkseen tulen elementit valloilleen kehossaan. Samalla tämä oli mitä todennäköisemmin menettänyt järkensä pysyvästi ja pystyi nyt vain yhteen ajatukseen. Se ajatus oli Mihailin tappaminen.

”Siitä sinä et tapa ketään. Poltat vain itsesi loppuun ja sitten sinä kuolet pois”, Mihail sanoi.

Mihailin sanat saivat tulisen olennon raivon kiihtymän entisestään. Vihainen rääkäisy sai Mihailin säpsähtämään.

Mutta pienikin herpaantuminen saattoi koitua taistelussa kohtaloksi.

Yhtäkkiä Mihailin edessä oli valtava tulipallo, joka paiskautui suoraan häntä päin. Hänen onnistui taikoa jääkilpi suojakseen, jolla hän sai käänneettyä tulipallon suuntaa. Samalla hän kuitenkin paiskautui kimmotuksen voimasta hyvän matkan päähän jääpilareista.

Tulivelhon rääkäisy kaikui Gyllenlaesin yllä, kun tulipallo nousi taivaalle. Tulipallo värjäsi tasagon valon punertavaksi kuin auringonlaskun aikaan. Lopulta tulipallo paiskautui vuorenseinämään kaupungin yläpuolella.

Mihail haukkoi henkeään ja kirosi. Hän oli mennyt velhon luokse liian varomattomasti. Hänen keskittymisensä oli herpaantunut. Hän oli ollut ylimielinen.

”Hoitelen sinut pois kärsimästä ja teen sen nyt”, Mihail sanoi.

Mihail nousi horjahdellen pystyyn.

”Sen jälkeen saat palvella minua ja polttaa entisiä tovereitasi elävältä”, Mihail sanoi.

Mihail sylkäisi enimmät hiekat suustaan takaisin maahan ja lähti uudestaan kohti tulivelhoa. Tämä rääkyi ja rimpuili jääpilarien alla yhä kovemmin. Mihail vilkaisi jääpilareita, mutta ne näyttivät olevan yhä tiukasti aloillaan. Tulivelhokaan tuskin pystyisi niiden alta pääsemään pois, vaikka hän antaisi siihen kaikki mahdollisuudet.

Kävellessään Mihail alkoi loitsia jäävaarnaa, joka läpäisisi tulisen sydämen. Hän halusi surmata velhon ennen kuin tämä polttaisi itsensä loppuun. Näin jäljelle jäisi jotakin kuolleestamanattavaa. Varmuuden varalta hän loitsi valmiiksi myös uuden jääkilven.