Hetkiä keskuslinnassa VI

Betula nana, osa 419

Kun aseet oli riisuttu ja jätetty ulos jäävien henkivartijoiden vartioitavaksi, Mihail käveli avustajansa ja sisään pyhäkköön tulevien henkivartijoiden kanssa veli Grimon luokse.

”Olemme valmiit”, Mihail sanoi.

”Kiitän vielä uudestaan arvon ruhtinasta toiveidemme kuuntelemisesta. Toivon, että kaikki tässä maailmassa olisivat yhtä herkkiä läheisten toiveille kuin te”, veli Grimo sanoi.

”Puhutte minusta ylisanoja, veli Grimo”, Mihail sanoi.

”En suinkaan. Olen kuullut ja nähnyt teidän tekevän paljon hyvää, arvon ruhtinas”, veli Grimo sanoi.

Mihail tyytyi nyökkäämään hyväksyvästi. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että pyhäkön munkit seuraisivat hänen tekemisiään. Toisaalta se tuskin oli vältettävissäkään. Munkit kulkivat melko vapaasti asioillaan keskuslinnan sisällä ja yläkaupungissa. Tämä vapaus heille oli suotu siitä hyvästä, että he eivät olleet vastustelleet kaupungin valtausta. Vapaudet olivat verrattain laajoja, mutta munkkeja oli myös varsin vähän.

Veli Grimo johdatti heidät pyhäkön ovelle ja avasi sen. Raskas sarana valitti auetessaan. Oven takana oli pieni ja varsin hämärä tila, johon heijastui valoa vain muutamasta kapeasta aukosta.

”Pahoitteluni arvon ruhtinaalle siitä, että pyhäkkömme ei ole kovinkaan suureellinen. Olemme vain pieni joukko munkkeja, jotka yrittävät parhaansa mukaan pitää huolta siitä, mitä menneiden vuosisatojen toverimme ovat rakentaneet”, veli Grimo sanoi.

Jos pyhäkön edessä ollut puiden varjostama alue oli ollut viileä, niin pyhäkkö itse oli kylmä. Jos Mihail ei olisi juuri tullut ulkoa, hän olisi saattanut kuvitella siellä olevan talvi. Koko pimeä tila hänen ympärillään tihkui koleutta.

”Tämän pienen eteistilan jälkeen pääsemme pyhäkkömme pääsaliin”, veli Grimo sanoi.

Veli Grimo aikaisi seuraavan oven. Seuraava tila oli huomattavasti suurempi ja korkeampi. Pääsali oli kuitenkin yhtä kylmä kuin eteinenkin. Valoa pääasaliin tuli ikkunoista, joita oli molemmissa päätyseinissä, muutama eteisen yläpuolelle ja muutama, hieman suurempi, vastakkaisella seinällä. Pääsalissa paloi useita kynttilöitä, jotka myös auttoivat hieman valaistuksessa.

Pyhäkön pääsalin kalustus koostui pöytäryhmistä sekä takaseinän alttarialueesta. Takaseinän ikkunat toimivat alttarin taustana ja sen edessä oli koroke. Korokkeen edessä puolestaan oli useassa kaaressa penkkejä.

Muutamassa pöytäryhmässä istui munkkeja, joista osa kävi keskenään jotakin keskustelua. Korokkeen edessä penkeillä puolestaa istui yksittäisiä ihmisiä omissa oloissaan.

”Vieraileeko luonanne miten paljon ihmisiä?” Mihail kysyi.

”Näinä vaikeina aikoina luonnollisesti kävijöitä on aika vähän, kun ihmiset eivät saa kulkea linnaan niin vapaasti, mutta normaalioloissa täällä käy aika paljon väkeä”, veli Grimo vastasi.

”Minkälaista väkeä täällä yleensä käy?” Mihail kysyi.

”Sanoisin, että aikalailla kaikenlaista. Suuri osa on tietysti keskuslinnassa asuvaa tai majoittuvaa, kuten tekin nyt. Mutta sitten käy kaupunkilaisia kaikista kaupungin osista aina Gyllenlaesin maanviljelijöihin saakka”, veli Grimo vastasi.

”Toivottavasti myös noita maanviljelijöitä riittää jatkossa. Pelkään, että tämä sota on tehnyt suurta tuhoa Gyllenlaesissa”, Mihail sanoi.

”Arvon ruhtinaan huoli on oikeutettua. Sodan tuho on tietysti aina suurta kaikkialla, mutta Gyllenlaesin asukkaat ovat olleet kaikkein heikoimmassa asemassa ja heidän kohtaamansa tuhon on ollut kokonaisvaltaisinta. Toivon koko sydämmestäni, että mahdollisimman moni heistä on päässyt pakenemaan kodeistaan”, veli Grimo sanoi.

”Toivon samaa”, Mihail sanoi.