Jälleennäkeminen taistelun varjossa II

Betula nana, osa 472

Kun he alkoivat lähestymään keskuslinnaa, kaduilla ja kujilla alkoi pikkuhiljaa näkyä myös Netronovalan armeijan sotilaita. Suurin osa näytti olevan uusia kuolleestamanattuja, joten nämä eivät kiinnittäneet heihin juuri mitään huomiota. Osa näytti kääntävän katseensa Emilyä kohti, mutta pudisti sitten päätään epäuskoisena. Kukaan ei tullut sanomaan heille mitään tai pysäyttänyt heitä.

Emily kulki edellä välillä kääntyen varmistamaan suunnan Reetalta. Hänen takanaan kävelivät Reeta ja Sarnel. Heidän jälkeensä tulivat Senet ja Anna ja viimeisenä kulki Narsha.

Reeta vilkaisi sotilaita, joiden ohitse he olivat viimeisimpänä kulkeneet.

”Paljon sotilaita”, Reeta sanoi.

”Pelkästään tämän kokoisen kaupungin hallussa pitäminen vaatii ison armeijan. Puhumattakaan itse taisteluista”, Sarnel sanoi.

”Kaupungissa ei tainnut olla kovinkaan suurta joukkoa sotilaita puolustamassa. En ainakaan ollut hetkeen nähnyt täällä paljoakaan sotilaita”, Reeta sanoi.

”Ehkä osa joukoista on lähetetty pohjoiseen taistelemaan Imperiumin armeijoita vastaan. Ja toistaalta kaupunki on täällä vuoren suojissa kohtuullisen kaukana rajoista. Ei täällä pitäisi olla tarvetta sotilaille muuten kuin pitämään yllä järjestystä”, Sarnel sanoi.

”Paitsi sitten te tulitte”, Reeta sanoi.

”Paitsi sitten me tulimme”, Sarnel sanoi.

Reeta vilkaisi taas vastaan tulevia sotilaita, mutta kääntyi pois katsomasta näitä liian pitkään. Hän ei halunnut kiinnittää huomiota tuijottamalla liian pitkään.

”Oletko koskaan miettinyt, että tänne tuleminen oli virhe?” Reeta kysyi.

”Tarkoitatko Netronovalan armeijan tänne saapumista vai sitä että me Emilyn johdolla saavuimme tänne?” Sarnel kysyi.

Reeta mietti lyhyen hetken.

”Ehkä molempia”, Reeta vastasi.

”Muistelisin, että olin lähtökohtaisesti sitä mieltä, ettei Aegyzasta kannata lähettää armeijaa pohjoiseen. Jos Suuri keisarikunta ei olisi tyytynyt rauhaan ilman sitä, niin aavikko olisi toiminut suojana hyökkäykseltä ja vähintään hidastanut Suuren keisarikunnan armeijan saapumista”, Sarnel sanoi.

”Siinä olisi moni selvinnyt paljon vähemmällä”, Reeta sanoi.

”Toki sitten, jos Suuri keisarikunta olisi toteuttanut uhkauksensa ja hyäkännyt Aegyzaan, niin taistelut olisivat siellä. Luulen, että Mihail halusi välttää sen viimeiseen saakka”, Sarnel sanoi.

Reeta nyökkäsi ja käänsi katseensa Sarneliin.

”Entä tämä Emilyn johdolla tänne saapuminen?” Reeta kysyi.

Sarnel naurahti.

”Minä olisin jäänyt Netronovalaan, kuten Mihail oli meitä pyytänyt tekemään”, Sarnel vastasi.

”Mutta seurasit rouvaa”, Reeta sanoi.

”Seurasin rouvaa. Kuten olen seurannut hänen miestäänkin jo pitkään. Heissä on paljon samaa. He inspiroivat ympärillään olevia ihmisiä, vaikka eivät ehkä sitä itse tiedosta tekevänsä”, Sarnel sanoi.

Reeta nyökkäsi. Hän aavisteli, että kohtaaminen Emilyn ja tämän seurueen kanssa saattoi olla käänteentekevämpi asia kuin mitä hän oli osannut odottaa.

Jälleennäkeminen taistelun varjossa

Betula nana, osa 471

Ajoittaiset karjaisut kaikuivat kaupungin kattojen yllä. Ne tuntuivat tulevan yhä lähempää sitä mukaa, kun he jatkoivat matkaansa kohti keskuslinnaa.

Reeta vilkuili Emilyyn päin lähes jatkuvasti. Emilyn sietokyky oli lyhentynyt ja hän ei jaksanut pitkään odottaa, että vilkuilu loppuisi.

”Mitä?” Emily kysyi.

”Olemmeko oikeasti menossa sen hirviön luokse?” Reeta kysyi.

”Siltä näyttää”, Emily vastasi.

Emily ei ollut varma, miksi hänen olonsa oli kiristynyt niin paljon heti, kun he olivat kuulleet kuolleestamanatun lohikäärmeen äänen. Ehkä syynä oli vain näky siitä kuinka lohikäärme oli kantanut Mihailin pois. Ja ennen sitä aiheuttanut tälle pakkomielteen kuolleestamanaukseensa.

”En tiedä onko pahempaa kohdata kuolleestamanattu lohikäärme vai se, joka sen lohikäärmeen on kuolleestamanannut”, Emily sanoi.

”Kuka sellaisen on pystynyt kuolleestamanaamaan?” Reeta kysyi.

”Mieheni ruhtinas Mihalin Netronova, jota olemme menossa etsimään”, Emily vastasi.

Vastaus sai Reeta pysähtymään paikoilleen. Tämä sai jatkettua matkaansa vasta, kun Sarnel törmäsi hänen selkäänsä.

Sarnelille anteeksi pyydellen Reeta kiri Emilyn kiinni.

”Miehesi pystyy kuolleestamanaukseen?” Reeta kysyi.

Emily nyökkäsi.

”En oikein edes tiedä, mitä se on, mutta hyvältä se ei kuulosta”, Reeta sanoi.

Emily ei sanonut mitään.

”Jos niin voi sanoa teille”, Reeta sanoi.

”Voi niin sanoa. Enkä tiedä itsekään, että onko se hyvä asia. Aina se ei tunnu kovinkaan hyvältä”, Emily sanoi.

Reeta katsoi Emilyä pitkään ja käänsi sitten katseensa kulkusuuntaan. Jokin tässä hetkessä oli muuttunut siinä, miten Reeta näkin Emilyn.

”Olette vahva, rouva”, Reeta sanoi.

Emily hymähti.

”Älä ala kutsumaan minua rouvaksi. En ole saanut Senetiäkään lopettamaan sitä”, Emily sanoi.

”Mutta olette ansainneet sen”, Reeta sanoi.

Emily vilkais Reetaa, joka hymyili. Reetan asenne häntä kohden näytti muuttuneen täysin.

”Kunnioitat minua siksi, että olen joutunut kärsimään mieheni vuoksi?” Emily kysyi.

”En, vaan siksi, että tuet ja rakasta häntä siitäkin huolimatta, että hän ei ole täydellinen. Ja uskallat sanoa, että hän ei ole täydellinen”, Reeta vastasi.

Emily vilkaisi uudelleen Reetaan eikä hän oikein osannut reagoida tämän yhtäkkiseen muutokseen. Vasta Reeta oli ollut vastahankainen osoittamaan hänelle minkäälaista kunnioitusta ja nyt tämä omasta aloitteestaan kutsuikin häntä rouvaksi.

”Mitä tuohon sitten sanoisi”, Emily sanoi.

”Ei rouvan tarvitse sanoa mitään”, Reeta sanoi.

Reeta olisi halunnut vielä lisätä, että halusi seurata Emilyä mihin ikinä tämä olikaan menossa. Mutta sitä hän ei uskaltanut sanoa ääneen. Ei ainakaan vielä.

Taistelun repimä kaupunki XXVI

Betula nana, osa 470

He kulkivat romahtaneen talon ohitse ja pysähtyivät sen eteen.

”Mitähän tässä on tapahtunut?” Anna kysyi.

”En tiedä. Viimeksi talo oli pystyssä”, Reeta vastasi.

Reeta huomasi heidän ohitseen kävelevän puolitutun lähitalon palvelijan.

”Osaatko sanoa, mitä talolle on tapahtunut?” Reeta kysyi.

”Ettekö ole kuulleet?” Palvelija kysyi.

Reeta ja Anna pudistelivat päätään.

”Käymmä niin harvoin tällä suunnalla”, Reeta vastasi.

”Talon päälle laskeutui hirveä olento ja koko talo romahti”, palvelija sanoi.

Nainen näytti käsillään siivekästä olentoa, joka rysäytti rakennuksen kasaan.

”Näitkö sen olennon?” Emily kysyi.

Nainen pudisti päätään.

”En onneksi. Sen perusteella, mitä olen kuullut, se oli hirveää. Enkä onneksi ollut täällä töissä”, palvelija vastasi.

Emily nyökkäsi.

Anna ja Reeta vaihtoivat palvelijan kanssa vielä muutaman sanan ennen kuin tämä jatkoi matkaansa.

”Mikä on voinut olla niin iso, että on saanut koko talon romahtamaan?” Anna kysyi.

”Kuolleestamanattu lohikäärme”, Emily vastasi.

Kuin tehosteena Emilyn vastaukselta jostain kaukaa kuului kova ja matala karjaisu.

”Mikä se oli?” Reeta kysyi.

”Juuri se”, Emily sanoi.

Anna ja Reeta katsoivat Emilyä pelokkaina.

”Jatkammeko kohti keskuslinnaa?” Emily kysyi.

”Mutta ääni tuli sieltä”, Reeta sanoi.

”Juuri siksi meidän pitää mennä sinne”, Emily sanoi.

Anna ei saanut itseään omin voimin liikkeelle, joten Reeta lähti vetämään joukkoa. Senet sai vedettyä Annan liikkeelle.

”Tiedättekö te sen hirviön?” Reeta kysyi.

”Näin, kun se herätettiin takaisin eloon”, Emily vastasi.

Emily piti tauon.

”Ja sitten näin, kun rakkaani lensi sillä sotaan”, Emily sanoi.

He jatkoivat nyt kiireisimmin askelin, jotka olivat Emilyn heille pakottamia. Reeta pysytteli Emilyn tahdissa, jotta pystyi osoittamaan oikean suunnan. Muut pysyttelivät parhaansa mukaan heidän kintereillään.

Taistelun repimä kaupunki XXV

Betula nana, osa 469

Senet kulki heti Annan takana Narshan kanssa. Reeta seurasi heitä ja viimeisenä kulkivat Emily ja Sarnel. Senet vilkuili yhtenään taakseen varmistaakseen, että rouvalla oli kaikki hyvin. Tämä näytti keskustelevan Sarnelin kanssa.

”Kyllä hän pärjää”, Narsha sanoi.

”Varmasti pärjääkin. En minä sitä epäile”, Senet sanoi.

”Silti vilkuilet hänen peräänsä koko ajan”, Narsha sanoi.

”En voi sille mitään. Hän voi tarvita minua”, Senet sanoi.

”Jos hän tarvitsee, niin hän pyytää sinut avukseen”, Narsha sanoi.

Senet hymähti. Hän tiesi liiankin hyvin Narshan olevan oikeassa. Toisaalta hän myös epäili, ettei rouva enää helposti pyydä häntä avukseen. Hän vilkaisi taas Emilyyn päin. Hän jäi vilkaisustaan kiinni, sillä hänen katseensa kohtasi Emilyn katseen kanssa. Se sai Senetin kääntämään katseensa nopeasti eteenpäin.

”Tarvitset jotakin muuta mietittävää”, Narsha sanoi.

Senet ei sanonut mitään, joten Narsha käänsi huomionsa Annaan.

”Osaatko sanoa onko meillä vielä pitkä matka keskuslinnaan?” Narsha kysyi.

”Öh… En ole aivan varma. Käyn aika harvakseltaan tällä puolen yläkaupunkia. Oikeastaan liikun lähinnä vuokrahuoneeni ja emäntäperheen talon väliä. Sekä tietysi lähitoreilla ja kaivolla”, Anna vastasi.

Narsha nyökkäsi.

”Mutta uskoisin, että olemme kulkeneet noin kolmanneksen matkasta”, Anna sanoi.

”Se on riittävän tarkka arvio”, Narsha sanoi.

Narsha yritti keksiä muuta kysyttävää tai sanottavaa, mutta se oli vaikeaa. Hän jäi keksimään aihetta.

”Osaatteko sanoa, mikä meitä oikeasti odottaa keskuslinnalla?” Anna kysyi.

”Minä ainakin odotan, että siellä on Netronovalan armeijan sotilaita, joille voimme kertoa ketä olemme, ja pääsemme sisään linnaan etsimään ruhtinas Netronovaa”, Senet vastasi.

Anna nyökkäsi. Tämä ei näyttänyt siltä, että olisi saanut kysymykseensä vastausta.

”Kuinka niin?” Narsha kysyi.

Anna epäröi vastaustaan.

”Minua hieman pelottaa, mitä siellä tapahtuu”, Anna vastasi.

Senet otti Annaa kädestä.

”Mitä ikinä tapahtuukin, emme anna sinulle tapahtua mitään pahaa”, Senet sanoi.

”Sanotte niin, mutta tapasimme vasta muutama tunti sitten”, Anna sanoi.

”Niin tapasimme ja olet silti auttanut meitä valtavasti. Vaikka olemme vieraasta paikasta ja kuulumme joukkoon, joka on miehittänyt kaupungin ja taistelee sen pitämiseksi miehitettynä”, Senet sanoi.

”Kun sen asettelet noin, niin ehkä se on hieman outoa, että olen auttanut teitä. Mutta te vaikuttate hyviltä ihmisiltä”, Anna sanoi.

”Samoin kuin sinä ja Reeta. Siksi mekin autamme teitä, jos tarvitsette apua”, Senet sanoi.