Taistelun repimä kaupunki XXVI

Betula nana, osa 470

He kulkivat romahtaneen talon ohitse ja pysähtyivät sen eteen.

”Mitähän tässä on tapahtunut?” Anna kysyi.

”En tiedä. Viimeksi talo oli pystyssä”, Reeta vastasi.

Reeta huomasi heidän ohitseen kävelevän puolitutun lähitalon palvelijan.

”Osaatko sanoa, mitä talolle on tapahtunut?” Reeta kysyi.

”Ettekö ole kuulleet?” Palvelija kysyi.

Reeta ja Anna pudistelivat päätään.

”Käymmä niin harvoin tällä suunnalla”, Reeta vastasi.

”Talon päälle laskeutui hirveä olento ja koko talo romahti”, palvelija sanoi.

Nainen näytti käsillään siivekästä olentoa, joka rysäytti rakennuksen kasaan.

”Näitkö sen olennon?” Emily kysyi.

Nainen pudisti päätään.

”En onneksi. Sen perusteella, mitä olen kuullut, se oli hirveää. Enkä onneksi ollut täällä töissä”, palvelija vastasi.

Emily nyökkäsi.

Anna ja Reeta vaihtoivat palvelijan kanssa vielä muutaman sanan ennen kuin tämä jatkoi matkaansa.

”Mikä on voinut olla niin iso, että on saanut koko talon romahtamaan?” Anna kysyi.

”Kuolleestamanattu lohikäärme”, Emily vastasi.

Kuin tehosteena Emilyn vastaukselta jostain kaukaa kuului kova ja matala karjaisu.

”Mikä se oli?” Reeta kysyi.

”Juuri se”, Emily sanoi.

Anna ja Reeta katsoivat Emilyä pelokkaina.

”Jatkammeko kohti keskuslinnaa?” Emily kysyi.

”Mutta ääni tuli sieltä”, Reeta sanoi.

”Juuri siksi meidän pitää mennä sinne”, Emily sanoi.

Anna ei saanut itseään omin voimin liikkeelle, joten Reeta lähti vetämään joukkoa. Senet sai vedettyä Annan liikkeelle.

”Tiedättekö te sen hirviön?” Reeta kysyi.

”Näin, kun se herätettiin takaisin eloon”, Emily vastasi.

Emily piti tauon.

”Ja sitten näin, kun rakkaani lensi sillä sotaan”, Emily sanoi.

He jatkoivat nyt kiireisimmin askelin, jotka olivat Emilyn heille pakottamia. Reeta pysytteli Emilyn tahdissa, jotta pystyi osoittamaan oikean suunnan. Muut pysyttelivät parhaansa mukaan heidän kintereillään.