maanantai 26. syyskuuta 2011

Tulimyrsky


Betula nana, osa 5

Tyhjästä ilmestyi valtava tulimyrsky demonin ympärille ja suojeli tätä jäävaarnoilta. Vaarnat sulivat tuhansien asteiden lämmössä ja muuttuivat samaan tahtiin höyryksi, joka katosi ilmaan.

Tulimyrsky oli niin kuuma, että se poltti vesimiestä ja Mihailia vaikka he seisoivat varsin kaukana demonista. Mihail loitsi eteensä suojaavan seinän lasinkirkkaasta jäästä, mutta sekin alkoi nopeasti sulaa. Vesimiehen vartalo alkoi selvästi kutistua pintaveden höyrystyttyä ilmaan, niinpä Mihailin piti luoda jääseinä myös vesimiehen eteen.

Kesti kauan ennen kuin tulimyrsky näytti mitään laantumisen merkkejä ja Mihail oli joutunut loitsimaan jääseinän takaisin yhä uudestaan. Tämä oli kuluttanut hänen voimiaan, jotka olivat kylläkin kuluneet jo taistelun alkuvaiheessa nopeasti. Nyt Mihail kuitenkin hengitti selvästi raskaammin ja hikipisarat valuivat pitkin hänen ohimoaan. Tämä sai Mihailin huolestumaan, sillä taistelu oli kaikkea muuta kuin ohitse.

Lopulta tuuli puhalsi tulimyrskyn viimeisetkin liekit pois ja niiden sisältä paljastui demoni, joka oli voimistunut entisestään. Demonin verisuonet näkyivät punahehkuisina ihon läpi. Myös demonin silmien hehku oli voimistunut. Demoni nauroi niin matalalla äänellä, että se sai peruskallion vapisemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti