Kalliit säästöt

Helsingin sanomat uutisoi tänään siitä kuinka 1990-luvun säästöt kouluterveydenhuollossa ovat kasvattaneet psykiatrisen hoidon tarvetta. Tämä on suora esimerkki siitä, kun säästetään siitä huonoimmasta mahdollisesta paikasta eli nuorista ja lapsista. Hetkellisesti säästöä saatetaan saada, mutta myöhemmin lasku on moninkertainen.

Olen aina ollut sitä mieltä, että yhteiskunta ei saisi säästää nuorista ja lapsista. Kun valtio niistä säästää, niin se vain kaivaa kuoppaa itselleen ja tulevaisuudelleen. Kuin jos pikajuoksija lähettäisi itsensä liikkeelle ampumalla itseään jalkaan. Kyseinen kaveri tuskin kisassa kovinkaan hyvin pärjää. Säästämisen sijaan nuoriin ja lapsiin pitäisi pikemminkin satsata, se on sijoitus tulevaisuuteen.

Lapsista ja nuorista säästäminen on tietysti helppoa, kun harva älähtää. Ainakaan heti. Jälkikäteen saatetaan kyllä puhua, mutta siinä vaiheessa vahinko on jo syntynyt. Suurin ero syntyy, kun verrataan muihin yhteiskunnan osiin. Palkansaajista on huono säästää, koska he maksavat verot ja mahdollistavat yhteiskunnan toiminnan muutenkin. He saavat yhteiskunnalta muutenkin jo vähemmän kuin sille maksavat. Seuraavaksi voitaisiin tietysti säästää vanhuksista. Sekään ei tunnu kovin reilulta, kun eläkeläiset ovat koko ikänsä jo tehneet töitä yhteiskunnan eteen.

Nyt valtio on hankalassa tilanteessa nostanut arvolisäveroa prosentilla, mikä on minusta hyvä veronkiristys. Tämä siirtää verotuksen painoa hieman työverotuksesta kulutuksen verottamiseksi. Tosin todella paljon tienaavien ja suurta eläkettä saavien verotus kiristyi. Sen sijaan säästöt eivät kohdistuneet niin hyviin kohteisiin. Lapsilisien indeksikorotus jäädytettiin ja opetuksesta säästettiin. Myös kuntien valtionosuuksia pienennettiin, mikä saattaa välillisesti osua lapsiin ja nuoriin.