torstai 1. maaliskuuta 2012

Pimeyden lähettiläs


Betula nana, osa 22

Mihail ei odottanut, että vartijat avaisivat palatsin pääoven vaan paiskasi itse raskaan oven auki. Hänen vihansa oli vain kasvanut palatsin käytävillä.

”Luuleeko hän, että olen joku sätkynukke, joka tekee niin kuin hän haluaa”, Mihail tiuskaisi vihaiseen sävyyn ja niin äänekkäästi, että vartijat kavahtivat.

Samassa varjoista astui tummaan kaapuun pukeutunut hahmo Mihailin eteen.

”Mutta sätkynukkehan sinä olet, Mihail Netronova”, sanoi miehen ääni kaavun alta. Ääni oli raakkuva ja käheä, mutta sanojen loput nousivat kimeiksi sana sanalta niin, että lauseen loppu vihloi jo korvia.

Mihail pysähtyi tulijan eteen niin nopeasti, että Ruskojärvi oli törmätä hänen selkäänsä.

”Kuka olet?” Mihail kysyi mieheltä.

”Joku, joka on sattunut kuulemaan huhuja urotyöstäsi ja ehkä hieman enemmänkin kuin huhuja. En myöskään edusta Purppuraneuvostoa, jos sitä pelkäät. Lisäksi on sanottava, etten kuulu Mia-prinsessan hovinarreihin.”

Miehen ääni sai Mihailin korvat suhisemaan ja hänen oli pakko nieleskellä saadakseen kuulonsa normaaliksi. Miehen sanat saivat myös aikaiseksi toisenlaista reaktiota. Ruskojärvi ja palatsin vartijat suuntasivat mieheen varoittavat katseet ja vartijat astuivat lähemmäs.

”Et kertonut kuka olet.”

”Olet tarkkaavainen, hyvä. Erittäin hyvä. Oletko koskaan ajatellut muunlaista taikuutta kuin sitä, mitä opiskelet nyt?”

”Et edelleenkään vastannut kysymykseeni.”

”Hyvä on. Olen eräänlainen seppä, pajani on ylhäällä vuorenrinteellä. Tule luokseni, mikäli haluat nähdä kolikon toisen puolen.”

Mihail ei ollut ainoa, joka oli kyllästynyt arvoituksiin.

”Kuinka uskallat astua näin lähelle hänen palatsiaan, rappio”, Ruskojärvi sanoi vihaisella äänellä. Palatsin vartijat olivat myös astelleet hitaasti aivan kolmikon viereen.

”Sinä olet rappio!” tummaan kaapuun pukeutunut mies rääkäisi ja ohjasi nopealla kädenliikkeellä tyhjästä ilmestynyttä harmaata pilveä, joka paiskaisi vartijat palatsin seinään ja Ruskojärven portaiden yläpäähän.

Harmaan pilvimassan nähtyään Mihail tiesi, mitä mies oli tarkoittanut kolikon toisella puolella. Tämä oli pimeää taikuutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti