Isku linnaan III

Betula nana, osa 151

Muurin päällä ei näkynyt sotilaita tai muitakaan vartijoita. Sen sijaan taistelumelskettä kuului linna portilta. Samalta suunnalta kuului myös jääjättiläisen huuto.

”Voimme varmaan nyt unohtaa äskeisen keskustelun ja keskittyä tähän asiaan?” Mihail kysyi.

”Tällä kertaa kyllä. Uskon kuitenkin, että löydät saman pohdinnan vielä edestäsi”, Sarnel vastasi.

”Se on sitten sen ajan murhe”, Mihail sanoi.

Sarnel nyökkäsi.

”Mihin suuntaan?” Mihail kysyi.

”Etsimmekö äitiäsi vai siskoasi?” Sarnel kysyi.

”Molempia”, Mihail vastasi.

”Molemmat ovat kyllä varmaan päälinnassa. Kerros on eri todennäköisesti”, Sarnel sanoi.

”Aloitetaanko tyrmästä?” Mihail kysyi.

”Aloitetaan vain”, Sarnel sanoi.

Mihail ja Sarnel lähtivät juoksemaan muuria pitkin kohti tornia, mistä he pääsisivät alas. Jääportaat olisivat linnan sisäpuolella luultavasti liian mielenkiintoa herättävä näky. Tornin huipulla oli sotilas, joka ei kuitenkaan kiinnittänyt heihin mitään huomiota, vaan tarkkaili portin suunnan tilannetta. Näin Mihail ja Sarnel pääsivät liikkumaan vapaasti linnan sisäpihalle.

Sisäpiha sen sijaan oli täynnä vilskettä.

”Me saatamme kiinnittää liikaa huomiota”, Mihail sanoi.

”Minä saatan kiinnittää liikaa huomiota. Sinua kukaan tuskin vilkaisee kahdesti”, Sarnel sanoi.

”Silti on ehkä parempi, ettei kukaan näe meitä”, Mihail sanoi.

Sarnel nyökkäsi ja veti lanteellaan roikkuvasta laukustaan kaksi ohutta kangasta. Toisen hän ojensi Mihailille.

”Tämän pitäisi hämätä useimpien ihmisten katseita”, Sarnel sanoi.

Mihail heitti kankaan päälleen. Kangas oli niin ohut, että siitä näkyi helposti läpi. Se oli myös kevyttä. Nenäliinan painoinen kangas riitti helposti peittämään Mihailin. Sarnelin oma kangas oli aavistuksen verran kookkaampi, koska hän oli Mihailia pidempi.

”Onko tämä näkymättömyysviitta?” Mihail kysyi.

”Ei varsinaisesti, mutta aika lähelle. Normaali ihminen ei pysty näkemään kangasta tai sen sisällä olevaa”, Sarnel sanoi.

”Ketkä sitten voivat?” Mihail kysyi.

”Suurin piirtein kaikki, jotka omaavat yhtään loitsunlukutaitoa”, Sarnel vastasi.

”Täällä voi olla joku sellainen”, Mihail sanoi.

”Se riski meidän on otettava”, Sarnel sanoi.

Mihail nyökkäsi ja lähti ripein askelin kävelemään linnan sisäpihan poikki kohti päälinnaan. Sarnel seurasi hänen kannoillaan. Matkan varrella hän oli useamman kerran törmätä ristiin rastiin juokseviin sotilaisiin. Mihaililla oli myös tunne siitä, että häntä tarkkailtiin. Hän ei kuitenkaan nähnyt missään ketään, joka olisi katsonut heitä.