Betula nana, osa 152
Mihail ja Sarnel livahtivat sisään päälinnaan
vartioimattomasta sivuovesta. Pääovelle kulki jatkuvat virta sotilaita sisään
ja ulos. Sivuovella ei sen sijaan näkynyt ketään.
”Kartta olisi kätevä”, Mihail sanoi.
”Ei tämä nyt niin iso linna ole”, Sarnel sanoi.
”Meillä ei silti ole mitään käsitystä sitä, miten täällä
liikutaan”, Mihail sanoi.
”Olisiko tyrmä tuolla?” Sarnel kysyi.
Sarnel osoitti kauempana näkyvään portaikkoon, joka johti
alaspäin. Portaikossa tai sen läheisyydessä ei liikkunut ketään.
”Kokeillaan”, Mihail sanoi.
Sarnelin arvaus osui oikeaan. Portaikko johti päälinnan
kellariin. Portaikon ensimmäiseltä tasanteelta maantason alanpuolella pääsi ruokavarastoihin.
Alemmalta tasanteelta pääsi linnan tyrmiin.
”Näkyykö ketään?” Sarnel kysyi.
Mihail oli jo vastaamassa, että vartija, mutta tyrmien
käytävällä ei näkynyt ketään.
”Täällä ei ole ketään”, Mihail vastasi.
”Eikö?” Sarnel kysyi.
Sarnel siirtyi Mihailin vierelle todetakseen saman asian.
”Tämä alkaa tuntua epäilyttävältä”, Sarnel sanoi.
”Aivan liian helppoa”, Mihail sanoi.
”Nyt ei voi kuin arvailla, että missä kohdin ansa laukeaa”,
Sarnel sanoi.
”Kokeilemalla se selviää. Etsitään äitini”, Mihail sanoi.
Mihail lähti kävelemään vankityrmien välissä kulkevaa
käytävää. Suurin osa selleistä oli tyhjiä. Muutamassa sellissä oli vankina
luuranko, yhdessä kuolleen miehen ruumis ja yhdessä viimeisiään kituva mies.
Perällä oli kaksi selliä, joissa oli elossa olevaa vankia. Toinen selli oli
Mihailin äidin selli ja toinen oli papin kaapuun pukeutuneen miehen selli.
Mihail heitti kangasviitan pois päältään ja astui äitinsä
sellin ovelle.
”Äiti, Mihail tässä”, Mihail sanoi.
Mihailin äiti säikähti hereille ja käpertyi heti tiukkaan
sikiöasentoon kuin suojautuakseen iskuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti