Kuolleiden kenraali II

Betula nana, osa 198

”Pelkäsin pahempaa”, Nils sanoi.

”Kuinka niin?” Mihail kysyi.

Max ja Don olivat kantaneet Edkar Netronovan palsamoidun ruumiin mausoleumista varovaisesti. Nyt Edkar Netronova makasi tammisella pöydällä, jonka pintaan Nils oli kovertanut loitsuun tarvittavat riimut.

”Hän on ollut kuolleena 130 vuotta. Hänen ruumiinsa olisi voinut olla kokonaan tuhoutunut. Esi-isäsi olivat taitavia palsamoijia”, Nils vastasi.

”Hyvä niin”, Mihail sanoi.

”Pitää vain toivoa, ettei siitä ole haittaa loitsun kannalta”, Nils sanoi.

”Miksi siitä voisi olla haittaa?” Mihail kysyi.

”En tiedä. En ole päässyt testaamaan uudistettua kuolleestamanausta vanhaan ruumiiseen, palsamoidusta puhumattakaan”, Nils vastasi.

”Sanoit, että tämä toimii”, Mihail sanoi.

”Sanoin, että tämä toimii paremmin kuin vanhat loitsut. En sanonut sen olevan vielä täydellinen”, Nils sanoi.

Nils käveli pöydän päässä olevan telineen luokse, jolle hän oli asettanut tekemänsä manauskirjan.

”Jokaisella eläytyksellä ja manauksella oppii jotakin uutta ja sen uuden pääsen lisäämään tähän kirjoittamaani kirjaani”, Nils sanoi.

”Eikö se ole vielä valmis?” Mihail kysyi.

”Ei vielä lähellekään. Kun tämä on valmis, tämän avulla voi manata kuolleista mitä vain lohikäärmeistä lähtien tai vaikka kokonaisia armeijoita kerralla”, Nils vastasi.

”Miksi lohikäärmeitä?” Mihail kysyi.

”Kerroit tavanneesi lohikäärmeitä, joten ajattelin, että sellainen voisi olla kiinnostava lisä armeijaasi”, Nils vastasi.

”Lohikäärmeiden hautausmaa on täältä liian kaukana”, Mihail sanoi.

”Voi lohikäärmeiden jäännöksiä löytää muualtakin”, Nils sanoi.

”Mistä tiedät?” Mihail kysyi.

”Siitä, että maailma on vanha paikka”, Nils vastasi.

Mihail nyökkäsi.

”Oletko valmis?” Nils kysyi.

”Luulisin”, Mihail vastasi.

”Muistatko koko loitsun?” Nils kysyi.

”Muistan” Mihail vastasi.

”Aloittakaamme siis”, Nils sanoi.

Nils astu sivuun kirjan luota ja Mihail astui hänen tilalleen. Mihail rauhoittui ja kokosi taikavoimiaan. Sitten hän aloitti loitsun.

Loitsu tuntui erilaiselta kuin se, jolla Mihail oli yrittänyt herättää siskoaan eloon. Uusi loitsu tuntui loogisemmalta ja se oli rakenteeltaan yksinkertaisempi. Sekin vaati kuitenkin suuren määrä taikavoimia. Mihail pystyi hyvin ymmärtämään miksi Nils ei itse kyennyt loitsuun kunnolla.

Mihail nosti kätensä koholleen loitsun viimeiseen vaiheeseen. Kun hän oli sanonut viimeiset sanat, hän katsoi ilmassa hehkuvia riimuja. Hän tunnisti riimut vain hädin tuskin, sillä ne olivat kaikki Nilsin loitsua varten suunnittelemia uusia riimuja. Mihail viimeisteli loitsun lyömällä kätensä yhteen ja hohtavat riimut syöksähtivät ruumiin sisään.

Hetken aikaa oli hiljaista. Kuului vain kevyt tuulenvire puissa. Tuuli pyyhki pois loitsusta syntyneen höyryn.

Mihail tuijotti Edkar Netronovan ruumista. Hänen esi-isänsä kehossa ei näkynyt mitään elettä. Mihail ajatteli jo, että loitsu oli epäonnistunut.

Sitten ruumis nytkähti. Ensimmäinen liike oli sattumanvarainen. Seuraava oli jo hakeva. Käsi tarttui pöydän reunaa ja sitten myös toinen käsi liikkui. Pian liikettä oli koko kehossa.

Ruumis nousi hitaasti ja istuutui pöydän reunalle.

”Mitä tapahtui?” Edkar Netronova kysyi.