Hacodin kannella

Betula nana, osa 207

Mihail astui lentävältä matolta lippulaivansa Hacodin kannelle. Laiva oli suurin, mitä hänen miehensä olivat onnistuneet haalimaan Mihailin laivastoon. Hacod oli myös ainoa laiva, joka oli kunnolla varustettu taistelua varten. Kaljuunana se oli raskaasti aseistettu. Léostan edesmennyt kenraalikuvernööri ei ollut pitänyt laivastostaan kovinkaan hyvää huolta. Sotalaivoja Hacodin lisäksi oli vain kaksi pientä prikiä, joiden varustus oli heikko. Näiden lisäksi löytyi muutama kaupankäytiin käytetty karakki sekä runsas joukko pienempiä aluksia, joita oli käytetty kalastukseen ja kaupankäyntiin.

Nyt kaikki alukset olivat ääriään myöten täynnä Léostasta evakuoitua väkeä. Sotilaita oli eniten, kun suurimmalle osalle talonpojista oli vain annettu kehotus poistua ruhtinaskunnasta tai paeta vuorille. Mihail ei halunnut arvailla kuinka moni oli kehotuksista huolimatta päättänyt jäädä kotitiloilleen. Hekin olisivat nyt jo vedenväen saaliina Suuren keisarikunnan sotilaiden tavoin.

Sotilaat ja Mihailin lähimmät neuvonantajat ympäröivät Mihailin.

”Miltä Netronovala ja Léosta näyttivät?” Karl kysyi.

”Kivijalka sinne jäi omalle saarelleen. Kaikki muu on meren pohjassa. Rannikko on nyt lähellä vuoria”, Mihail vastasi

Karl nyökkäsi ja kääntyi sitten pois. Useat sotilaat tekivät samoin.

”Missä Emily on?” Mihail kysyi.

”Hän on kajuutassa”, Hans vastasi.

Mihail nyökkäsi ja lähti kajuuttaan. Hän ei oikein tiennyt olisiko hänen pitänyt sanoa miehilleen jotakin enemmän. Mihail ei kuitenkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. Hän tiesi, mitä oli tehnyt.

Emily oli kajuutassa istumassa sängyllä eläinystäviänsä seuranaan. Mihail kävelin Emilyn luokse.

”Se on nyt tapahtunut. Lähes koko Léosta on nyt meren pohjassa”, Mihail sanoi.

Emily nyökkäsi.

”Miltä sinusta tuntuu?” Emily kysyi.

Mihail istuutui sängylle.

”Pahalta”, Mihail vastasi.

”En epäile”, Emily sanoi.

”Mitä minun olisi pitänyt tehdä?” Mihail sanoi.

”Olisit voinut yrittää neuvotella”, Emily vastasi.

”Miten olisin voinut neuvotella ylivoimaisen vihollisen kanssa, jolta olin valloittanut koko Léostan?” Mihail kysyi.

”Olisi sitä silti voinut yrittää. Minusta sinä ennemminkin vapautit Léostan kuin valloitit sen. Ei ero Suuresta keisarikunnasta olisi välttämättä ollut pakollinen”, Emily vastasi.

”Olisi ollut mieletöntä yrittää selventää keisarikunnan edustajille”, Mihail sanoi.

”Mutta olisi siinä voinut olla enemmän mieltä kuin tässä ratkaisussa”, Emily sanoi.

Mihail pudisti päätä.

”Tai sitten minut olisi vaan murhautettu ensimmäisen tilaisuuden tullen ja kaikki minua seuranneet olisi teloitettu kapinoitsijoina. Sinä mukaan lukien”, Mihail sanoi.

”Minä olisin päässyt pakoon ja niin olisi päässyt moni muukin”, Emily sanoi.

”Ehkä. Sitä ei voi tietää”, Mihail sanoi.

”Eipä kai”, Emily.

”Nyt tehty on kuitenkin jo tehty. Sitä ei saa enää takaisin. Seuraavaksi meidän pitää löytää itsellemme paikka, missä voimme elää”, Mihail sanoi.

”Toivon, että tarkoitat elämisellä oikeasti elämistä”, Emily sanoi.

Emily katsoi Mihailia syvälle silmiin ja otti tätä kädestä kiinni.

”En halua, että uhraat koko elämääsi jollekin epämääräiselle vallantavoittelulle”, Emily sanoi.

”Aegyzassa meidän pitäisi pystyä elämään rauhassa. Meidän pitää vain ensin päästä sinne ja asettumaan sinne”, Mihail sanoi.

”Toivottavasti olet oikeassa”, Emily sanoi.

”Sitä minäkin toivon”, Mihail sanoi.